Sony MAP-S1 Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend
MAP-S1
Moniäänisoitin-
järjestelmä
Käyttöohjeet
Alkutoimet
CD-levyn kuunteleminen
Radion kuunteleminen
USB-laitteessa olevan tiedoston
kuunteleminen
Musiikin kuunteleminen iPhone-,
iPad- tai iPod-laitteella
Musiikin kuunteleminen
liitetyistä äänilaitteista
Musiikin kuunteleminen
BLUETOOTH-yhteyden kautta
Musiikin kuunteleminen
langattoman verkon kautta
Lisätietoja
Tietoja SongPal-sovelluksesta
Vianmääritys
Varotoimet / Tekniset tiedot
2
FI
Tulipalon välttämiseksi älä peitä laitteen
tuuletusaukkoja sanomalehdillä, pöytäliinoilla,
verhoilla tai muilla vastaavilla materiaaleilla.
Älä altista laitetta avotulen lähteelle (esimerkiksi
palaville kynttilöille).
Suojaa laite tippuvalta ja roiskuvalta vedeltä äläkä
sijoita laitteen päälle maljakkoa tai muita nestettä
sisältäviä esineitä, jotta tulipalon tai sähköiskun
vaara voidaan välttää.
Laite irrotetaan verkkovirtalähteestä poistamalla
pistoke pistorasiasta. Laite tulee siksi kytkeä
helposti käsiteltävään pistorasiaan. Jos laite
toimii tavallisesta poikkeavalla tavalla, irrota
pistoke pistorasiasta välittömästi.
Älä asenna laitetta suljettuun tilaan, kuten
kirjahyllyyn tai suljettuun kaappiin.
Älä altista paristoja tai akun sisältäviä laitteita
kuumuudelle, kuten auringonpaisteelle tai tulelle.
Laitetta ei ole irrotettu verkkovirrasta niin kauan
kuin se on kytketty pistorasiaan, vaikka itse
laitteen virta olisi katkaistu.
Tämän laitteen on testeissä todettu olevan
EMC-direktiivin rajoitusten mukainen, kun käytössä
on enintään 3 metrin pituinen liitäntäkaapeli.
Liiallinen äänenpaine kuulokkeista voi vaurioittaa
kuuloa.
HUOMIO
Optisten laitteiden käyttäminen tämän tuotteen
kanssa voi vahingoittaa silmiä.
Tämä laite on LUOKAN 1 LASERLAITE.
Tämä merkintä on laitteen takapinnalla.
Huomautus asiakkaille: seuraavat
tiedot koskevat ainoastaan laitteita,
joita myydään EU:n direktiivejä
noudattavissa maissa.
Tämän tuotteen valmistaja on Sony Corporation,
1-7-1 Konan Minato-ku Tokio, 108-0075 Japani.
Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvaa
vaatimustenmukaisuutta koskevissa asioissa
valtuutettu edustaja on Sony Deutschland GmbH,
Hedelfinger Strasse 61, 70327 Stuttgart, Saksa.
Huoltoa ja takuuta koskevissa asioissa pyydämme
ottamaan yhteyttä erillisissä huolto- ja
takuuasiakirjoissa annettuihin osoitteisiin.
Sony Corp. ilmoittaa täten, että tämä laite vastaa
direktiivin 1999/5/EY olennaisia vaatimuksia ja
muita asiaankuuluvia määräyksiä.
Lisätietoja on seuraavassa URL-osoitteessa:
http://www.compliance.sony.de/
Käytöstä poistettujen sähkö-
ja elektroniikkalaitteiden
hävittäminen (sovellettavissa
Euroopan unionissa ja muissa
Euroopan maissa, joissa on
erilliset keräysjärjestelmät)
Symboli, joka on merkitty tuotteeseen tai sen
pakkaukseen, osoittaa, että tätä tuotetta ei saa
käsitellä talousjätteenä. Sen sijaan laite on
toimitettava sähkö- ja elektroniikkalaitteiden
kierrätyksestä huolehtivaan kierrätys- ja
keräyspisteeseen. Huolehtimalla laitteen
asianmukaisesta kierrätyksestä voit auttaa
estämään mahdollisia ympäristö- ja
terveyshaittoja, joita muuten voi aiheutua laitteen
epäasianmukaisesta käsittelystä. Materiaalien
kierrätys säästää luonnonvaroja. Lisätietoja tämän
tuotteen kierrättämisestä saat paikalliselta
ympäristöviranomaiselta, jätehuoltokeskuksesta
tai liikkeestä, josta tuote on ostettu.
Vain Eurooppa
Käytöstä poistettujen akkujen
hävittäminen (sovellettavissa
Euroopan unionissa ja muissa
Euroopan maissa, joissa on
erilliset keräysjärjestelmät)
Tämä akussa/paristossa tai sen pakkauksessa
oleva merkki tarkoittaa, että laitteen mukana
toimitettua akkua/paristoa ei saa käsitellä
kotitalousjätteenä.
Tietyissä akuissa/paristoissa tätä symbolia
voidaan käyttää yhdessä kemikaalia ilmaisevan
symbolin kanssa. Akkuun/paristoon on lisätty
elohopean (Hg) tai lyijyn (Pb) kemialliset merkit,
jos akku/paristo sisältää enemmän kuin
0,0005 % elohopeaa tai enemmän kuin
0,004 % lyijyä.
Huolehtimalla akkujen/paristojen asianmukaisesta
kierrätyksestä voit auttaa estämään mahdollisia
ympäristö- ja terveyshaittoja, joita muuten voi
aiheutua akun/pariston epäasianmukaisesta
käsittelystä. Materiaalien kierrätys säästää
luonnonvaroja.
Jos tuotteen turvallisuus, toimivuus tai tietojen
säilyminen edellyttävät kiinteää akkua, akun vaihto
on annettava koulutetun huoltohenkilöstön
tehtäväksi.
Voit varmistaa akun/pariston asianmukaisen
käsittelyn toimittamalla sen käyttöiän loputtua
sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätyksestä
huolehtivaan kierrätys- ja keräyspisteeseen.
VAROITUS
3
FI
Muiden akkujen/paristojen osalta tarkista
käyttöohjeesta, miten akku/paristo irrotetaan
tuotteesta turvallisesti. Toimita akku/paristo
käytöstä poistettujen akkujen kierrätyksestä
huolehtivaan kierrätys- ja keräyspisteeseen.
Lisätietoja tämän tuotteen tai akun/pariston
kierrättämisestä saat paikalliselta
ympäristöviranomaiselta, jätehuoltokeskuksesta
tai liikkeestä, josta tuote on ostettu.
Ennen järjestelmän
käyttöä
Tekijänoikeussuojauksella
varustetut musiikkilevyt
Tämä tuote on tarkoitettu Compact Disc (CD)
-standardin mukaisten levyjen soittamiseen.
Viime aikoina jotkin levy-yhtiöt ovat tuoneet
markkinoille levyjä, jotka on koodattu
tekijänoikeuksia suojaavalla tekniikalla.
Huomaa, että jotkin näistä levyistä eivät
ole CD-standardin mukaisia, eikä niitä
voi välttämättä toistaa tällä laitteella.
Huomautus DualDisc-levyistä
DualDisc on kaksipuolinen levy, jonka
toiselle puolelle on tallennettu DVD-
materiaalia ja toiselle puolelle digitaalista
äänimateriaalia. Koska äänimateriaalipuoli
ei noudata Compact Disc (CD) -standardia,
tuotteen toimintaa ei voida taata.
Sony korjaa järjestelmän normaalin
käytön aikana ilmenneet toimintahäiriöt
tämän järjestelmän rajoitetussa takuussa
määritettyjen ehtojen mukaisesti.
Sony ei kuitenkaan vastaa mistään
seuraamuksista, jotka aiheutuvat toiston
epäonnistumisesta vaurioituneella tai
viallisesti toimivalla järjestelmällä.
4
FI
Sisällys
Ennen järjestelmän käyttöä ................................................................... 3
Alkutoimet
Säätimien sijainti ja toiminta.................................................................. 7
Paristojen asettaminen.........................................................................10
Kellonajan asettaminen ........................................................................10
CD-levyn kuunteleminen
CD-DA/MP3-levyn toistaminen............................................................ 11
Toistotilan vaihtaminen .................................................................. 11
Oman ohjelman luominen (Ohjelmoitu soitto) ....................................13
Radion kuunteleminen
Radioaseman virittäminen ...................................................................14
Radioasemien esivalinta.......................................................................14
Automaattisen DAB-haun suorittaminen manuaalisesti.....................15
USB-laitteessa olevan tiedoston
kuunteleminen
USB-laitteessa olevan tiedoston toistaminen ......................................16
USB-laitteen liittäminen yksikön etuosan USB-liitäntään ....................16
USB-laitteen liittäminen yksikön takaosan USB-liitäntään...................17
Toistettavat äänimuodot.................................................................17
Musiikin kuunteleminen iPhone-, iPad- tai
iPod-laitteella
USB:n kautta liitetyn iPod/iPhone/iPad-laitteen äänisisällön
toistaminen .......................................................................................18
iPhone/iPad/iPod-laitteen äänisisällön toistaminen langattoman
yhteyden kautta (AirPlay) ..................................................................18
5
FI
Musiikin kuunteleminen liitetyistä äänilaitteista
Liitettyjen äänilaitteiden musiikin toistaminen....................................19
Musiikin kuunteleminen
BLUETOOTH-yhteyden kautta
Pariliitoksen muodostaminen järjestelmän ja BLUETOOTH-laitteen
välille ja musiikin kuunteleminen..................................................... 20
Musiikin kuunteleminen rekisteröidyn laitteen kautta........................21
Musiikin kuunteleminen yhden painalluksen toiminnolla (NFC)..........22
Äänen toistaminen laadukkaalla koodekilla (AAC/aptX) .....................23
Musiikin kuunteleminen langattoman verkon
kautta
Valmistelu: verkon asettaminen ......................................................... 24
Liittäminen tietokoneeseen ........................................................... 24
Liittäminen kiinteään verkkoon ...................................................... 26
Musiikin kuunteleminen Xperia™- / Xperia Tablet -laitteella
(WALKMAN®-sovellus)...................................................................... 26
Musiikin kuunteleminen iPhonesta, iPadista, iPodista tai iTunesista
(AirPlay) .............................................................................................27
Musiikin kuunteleminen Windows 8- / Windows 7 -järjestelmässä
(kotiverkko)....................................................................................... 28
Musiikin suoratoisto Internetistä (musiikkipalvelut) ........................... 29
Lisätietoja
Automaattisen val-miustilatoiminnon määrittäminen....................... 30
BLUETOOTH-valmiustilan / verkon valmiustilan määrittäminen......... 31
Langattoman signaalin kytkeminen päälle ja pois päältä.................... 31
Äänen säätäminen................................................................................32
Ajastimien käyttäminen........................................................................32
Uniajastimen asettaminen ..............................................................32
Toistoajastimen asettaminen ..........................................................33
Ohjelmiston päivittäminen.................................................................. 34
6
FI
Tietoja SongPal-sovelluksesta.......................................... 35
Vianmääritys
Vianmääritys ........................................................................................ 36
Ilmoitukset ............................................................................................41
Varotoimet / Tekniset tiedot
Varotoimet ........................................................................................... 42
Yhteensopivat etälaitteet ja versiot ..................................................... 43
iPhone/iPad/iPod tai iTunes........................................................... 43
DLNA-laite.................................................................................... 43
USB-laite ......................................................................................44
Langaton BLUETOOTH-tekniikka .........................................................44
Tekniset tiedot......................................................................................46
Tärkeitä tietoja ohjelmistosta .............................................................. 50
7
FI
Alkutoimet
Säätimien sijainti ja toiminta
Huomautus
Tässä käyttöohjeessa kuvataan pääasiassa toimintojen käyttäminen kauko-ohjaimen avulla.
Samat toiminnot ovat käytettävissä myös laitteessa olevilla painikkeilla, joilla on samat tai
samantapaiset nimet.
Yksikkö (edestä)
/ (virta) -painike
Käytetään järjestelmän virran
kytkemiseen tai katkaisemiseen.
Valmiustilan ilmaisin
Palaa keltavihreänä, kun virta on kytketty
päälle. Palaa punaisena, kun virta
katkaistaan. Merkkivalo vilkkuu
punaisena, kun laite toimii tavallisesta
poikkeavalla tavalla (sivu 36).
Kunrjestel on BLUETOOTH-
valmiustilassa tai verkon valmiustilassa,
ilmaisin palaa oranssina.
Näyttöikkuna
N-merkintä
Aseta NFC-toimintoa tukeva älypuhelin
tai tablet-laite tämän merkinnän lähelle
ja suorita BLUETOOTH-rekisteröinti ja
muodosta tai katkaise yhteys yhdellä
painalluksella (sivu 22).
BACK-painike
Palaa edelliseen näyttöön.
MENU-painike
Näyttää valikon. Valitse valikko
painamalla /-painikkeita.
/ (edellinen/seuraava) /
TUNING +/– -painikkeet
Käytetään siirtymiseen kappaleen
tai tiedoston alkuun.
Käytetään halutun radioaseman
virittämiseen.
PUSH ENTER -painike
Toimii painettaessa ENTER-painikkeena.
 (toisto/tauko) -painike
Aloittaa tai keskeyttää toiston.
Kauko-ohjaimen tunnistin
VOL-säädin
Käytetään äänenvoimakkuuden
säätämiseen.
 (poisto) -painike
Käytetään CD-levyn poistamiseen.
Alkutoimet
8
FI
Levypaikka
Aseta CD-levy niin, että levyn
etikettipuoli on ylöspäin.
 (USB FRONT) -portti
Liitä USB-laite (sivu 16).
PHONES-liitäntä
Käytetään kuulokkeiden liittämiseen.
Kauko-ohjain
/ (virta) -painike
Käytetään järjestelmän virran
kytkemiseen tai katkaisemiseen.
DISPLAY-painike
Käytetään näyttöikkunassa näkyvien
tietojen vaihtamiseen virran ollessa
kytkettynä. Tunnistamattoman merkin
kohdalla näkyy alaviiva ”_”.
Jos painat tätä painiketta virran ollessa
katkaistuna, näytössä näkyy kello.
Jos järjestelmä on BLUETOOTH-
valmiustilassa tai verkon valmiustilassa,
kello ei tule näkyviin tätä painiketta
painettaessa.
//ENTER-painikkeet
Valitse kohde /-painikkeilla ja vahvista
valinta painamalla ENTER.
Valitse MP3-levyllä tai USB-laitteessa
oleva kansio (albumi) /-painikkeilla.
VOLUME +/– -painike
Käytetään äänenvoimakkuuden
säätämiseen.
MUTING-painike
Mykistää äänen tilapäisesti. Palauta ääni
painamalla painiketta uudelleen.
/ (edellinen/seuraava,
PRESET +/–) -painikkeet
Käytetään siirtymiseen kappaleen
tai tiedoston alkuun.
Voit valita viritetyn radioaseman
esiasetusnumeron.
/ (pikakelaus taaksepäin /
eteenpäin, TUNING +/–) -painikkeet
Käytetään siirtymiseen kappaleessa
tai tiedostossa nopeasti eteen- tai
taaksepäin.
Käytetään halutun radioaseman
virittämiseen.
 (pysäytys) -painike
Pysäyttää toiston.
 (toisto/tauko) -painike
Aloittaa tai keskeyttää toiston.
BACK-painike
Käytetään edelliseen tilaan palaamiseen.
MENU-painike
Näyttää valikon. Valitse valikko
painamalla /-painikkeita.
FUNCTION-painike
Vaihda toiminnot painamalla tätä.
Jokainen painallus vaihtaa seuraavaan
toimintoon tässä järjestyksessä:
CD USB FRONT USB REAR
BLUETOOTH DAB TUNER FM
TUNER AM LINE IN NETWORK
9
FI
Alkutoimet
Yksikkö (takaa)
Langattoman lähiverkon antenni
Jos käytät langatonta verkkoa, aseta
antenni kuvan mukaisella tavalla.
Lähiverkkoliitäntä
Liitä verkkolaite verkkokaapelilla
(lisävaruste) (sivu 26).
 (USB REAR) -portti
Liitä tietokone tai WALKMAN®, joka on
High-Resolution Audio -yhteensopiva.
Käytä USB-kaapelia (lisävaruste) (sivu 17).
Jos liität yksikköön WALKMAN®-laitteen,
käytä USB-sovittimen ja WM-PORTin
High-Resolution Audio -kaapelia*
(lisävaruste) ja USB-kaapelia (lisävaruste).
Voit myös käyttää tätä USB-DAC-
laitteena.
* USB-sovittimen ja WM-PORTin High-
Resolution Audio -kaapelin (lisävaruste)
voit tilata lähimmältä Sony-jälleenmyyjältä.
DAB ANTENNA
Liitä DAB-antenni.
AM ANTENNA
Liitä AM-kehäantenni.
FM ANTENNA
Liitä FM-antenni.
Huomautus
Etsi sijainti ja suuntaus, jotka tuottavat hyvän
vastaanoton, ja asenna sitten antennit tukevalle
pinnalle (esimerkiksi ikkunaan tai seinälle).
Pidä antennit loitolla laitteesta, virtajohdosta ja
muista AV-komponenteista välttääksesi kohinan
vastaanoton.
Kiinnitä FM-johtoantennin pää teipillä.
AM-kehäantennin
valmisteleminen
1
Taita antenniteline kuvan mukaisesti.
Sivunäkymä
Taita molemmat
telineen osat.
10
FI
2
Kiinnitä kehikon ulkoneva osa
antennitelineeseen.
~ AC IN (220–230 V AC) -tulo
Liitä virtajohto (vakiovaruste)
pistorasiaan.
LINE IN (ulkoinen tulo) -liitäntä
Muodosta kytkentä valinnaisten
ulkoisten äänilaitteiden lähtöliitäntään
äänikaapelilla (lisävaruste).
LINE OUT (ulkoinen lähtö) -liitäntä
Toimii valitun toiminnon äänen lähtönä.
Liitä valinnaiset ulkoiset äänilaitteet
äänikaapelilla (lisävaruste).
SPEAKERS L/R (vasen/oikea) -liitännät
Kytke kaiuttimet.
Lisätietoja kytkennästä on Pika-
aloitusoppaassa.
Paristojen
asettaminen
Aseta kaksi mukana toimitettua R03
(koko AAA) -paristoa -puoli ensin
paristolokeroon niin, että niiden napaisuus
vastaa alla esitettyä.
Huomautus
Paristot kestävät normaalikäytössä noin
6 kuukautta.
Älä sekoita vanhoja ja uusia paristoja keskenään
äläkä käytä eri tyyppisiä paristoja yhdessä.
Jos kauko-ohjainta ei käytetä pitkään aikaan,
irrota paristot, jotta vältyt paristovuodon ja
korroosion aiheuttamilta vahingoilta.
Kellonajan
asettaminen
1
Kytke virta järjestelmään
painamalla /-painiketta.
2
Paina MENU.
3
Valitse /-painikkeilla ”Timer
Menu” ja paina sitten ENTER.
Jos näytössä on ”Play Setting”, valitse
/-painikkeilla ”Clock Setting” ja paina
sitten ENTER.
4
Aseta tunti painamalla
/-painiketta ja paina
sitten ENTER.
5
Aseta minuutit painamalla
/-painiketta ja paina
sitten ENTER.
Päättää kellonajan asettamisen.
Huomautus
Kellonajan asetus nollaantuu, jos virtajohto
irrotetaan tai jos sähköt katkeavat.
Kellonajan näyttäminen
järjestelmän ollessa poissa päältä
Paina toistuvasti DISPLAY-painiketta, kunnes
kellonaika tulee näkyviin. Kello on näkyvissä
noin 8 sekuntia.
Jos järjestelmä on BLUETOOTH-
valmiustilassa tai verkon valmiustilassa,
kello ei tule näkyviin DISPLAY-painiketta
painettaessa.
Paina, kunnes se napsahtaa paikoilleen.
11
FI
CD-levyn kuunteleminen
CD-DA/MP3-levyn
toistaminen
1
Valitsee CD-toiminto painamalla
FUNCTION-painiketta.
2
Aseta CD-levy yksikön etuosassa
olevaan levypaikkaan.
Aseta CD-levy laitteeseen niin, että
levyn etikettipuoli (painettu puoli)
on ylöspäin.
Automaattinen toisto.
Jos vaihdat toisesta toiminnosta CD-
toimintoon, kun CD-levy on jo asetettu
levypaikkaan, paina -painiketta,
kun ”Reading”-teksti on poistunut
näyttöikkunasta.
Kauko-ohjaimen tai laitteen
painikkeella voi pikakelata eteen- tai
taaksepäin, valita kappaleen, tiedoston
tai kansion (MP3-levyt) jne.
CD-levyn poistaminen
Paina laitteen (poisto) -painiketta.
Huomautus
Tässä järjestelmässä ei voi käyttää 8 cm:n
CD-levyjä.
Älä aseta laitteeseen epätavallisen (kuten
sydämen, neliön, tähden) muotoisia CD-levyjä.
Tämä voi aiheuttaa järjestelmässä pysyviä
vaurioita.
Älä käytä CD-levyjä, joissa on teippiä, tarroja tai
liimaa. Tämä voi aiheuttaa toimintahäiriöitä.
Kun poistat levyn, älä kosketa levyn pintaa.
Toistotilassa voi toistaa samaa musiikkia
toistuvasti tai satunnaistoistona.
1
Lopeta toisto painamalla .
Jos valitset vaiheessa 4 ”Repeat,
toistoa ei tarvitse lopettaa.
2
Paina MENU.
3
Valitse /-painikkeilla ”CD
Menu” ja paina sitten ENTER.
4
Valitse /-painikkeilla
”Playmode” tai ”Repeat”
ja paina sitten ENTER.
5
Valitse toistotila /-painikkeilla
ja paina sitten ENTER.
Voit valita seuraavat toistotilat.
CD-levyn kuunteleminen
Etikettipuoli
(painettu puoli)
(poisto)
Toistotilan vaihtaminen
Toistotila
12
FI
Playmode (toistotila)
* Tämä toistotila soveltuu vain MP3-levyjen
toistoon.
Repeat (toistuva toisto)
Huomautus MP3-levyjen toistamisesta
Älä tallenna tarpeettomia kansioita tai
tiedostoja levylle, jolla on MP3-tiedostoja.
Järjestelmä ei tunnista MP3-tiedostoja
sisältämättömiä kansioita.
Järjestelmä kykenee toistamaan vain
sellaiset MP3-tiedostot, joiden
tiedostopääte on .mp3.
Jos tiedostonimen tarkentimena on .mp3,
vaikka tiedosto ei olekaan MP3-tiedosto,
tällaisen tiedoston toistaminen voi
aiheuttaa kovaa ääntä, joka voi
vahingoittaa järjestelmää.
Tämän järjestelmän kanssa
yhteensopivien MP3-kansioiden ja
-tiedostojen enimmäismäärä:
999* kansiota (pääkansio mukaan
lukien)
999 tiedostoa
250 tiedostoa yhdessä kansiossa
8 kansiotasoa (tiedostojen
puurakenne).
* Tällaisia ovat myös kansiot, joissa ei ole
yhtään MP3-tiedostoa tai muita tiedostoja.
Kansiorakenteen mukaan järjestelmän
tunnistamien kansioiden määrä saattaa olla
pienempi kuin todellisten kansioiden määrä.
Yhteensopivuutta ei voida taata kaikkien
MP3-koodaus-/kirjoitusohjelmien,
CD-R/RW-asemien ja tallennusvälineiden
kanssa. Yhteensopimattomat MP3-levyt
voivat tuottaa kohinaa tai katkonaista
ääntä, tai niistä ei ehkä kuulu lainkaan
ääntä.
Toistotila Vaikutus
Normal Toistaa kappaleen tai
tiedoston.
Folder* Toistaa kaikki valitun kansion
kappaleet. ”FLDR” tulee
näyttöikkunaan.
Shuffle Toistaa kaikki kappaleet tai
tiedostot satunnaisessa
järjestyksessä. ”SHUF” tulee
näyttöikkunaan.
Folder
Shuffle*
Toistaa kaikki valitun kansion
kappaleet tai tiedostot
satunnaisessa järjestyksessä.
”FLDR. SHUF” tulee
näyttöikkunaan.
Program Toistaa ohjelmoidut
kappaleet tai tiedostot.
”PGM” tulee näyttöikkunaan.
Lisätietoja on kohdassa
Oman ohjelman luominen
(Ohjelmoitu soitto) (sivu 13).
Toistotila Vaikutus
All
(Toistaa kaikki
kappaleet
toistuvasti)
Järjestelmä toistaa levyn tai
kansion kaikki kappaleet
toistuvasti. ” ” tulee
näyttöikkunaan.
One
(Toistaa yhtä
kappaletta
toistuvasti)
Järjestelmä toistaa valittua
kappaletta toistuvasti.
1” tulee näyttöikkunaan.
Off Peruuttaa toistuvan toiston.
13
FI
CD-levyn kuunteleminen
Oman ohjelman
luominen
(Ohjelmoitu soitto)
Toistaa ohjelmoidun kappaleen tai
tiedoston CD-levyltä.
1
Valitse vaiheessa 5 ”Program”
(Toistotilan vaihtaminen (sivu 11))
ja paina sitten ENTER.
2
Jos käytät MP3-levyä, valitse
ohjelmoitavat kappaleet tai
tiedostot sisältävä kansio
/-painikkeilla.
Jos haluat toistaa kaikki kansiossa
olevat kappaleet tai tiedostot,
paina ENTER.
3
Valitse haluamasi kappale tai
tiedosto /-painikkeilla
ja valitse sitten ENTER.
Ohjelmoi muita kappaleita tai
tiedostoja toistamalla edellä
olevat vaiheet.
4
Paina .
Kappaleista tai tiedostoista koostuvan
ohjelman toisto käynnistyy.
Ohjelmoidun toiston
peruuttaminen
Valitse vaiheessa 1 ”Program”-asetukseksi
”Normal” ja paina sitten ENTER.
Ohjelmoidun kappaleen tai
kansion poistaminen
Paina -painiketta, kun toisto on
pysäytetty. Aina kun painat tätä painiketta,
viimeksi ohjelmoitu kappale, tiedosto tai
kansio poistetaan.
Kun kaikki ohjelmoidut kappaleet, tiedostot
tai kansiot on poistettu, ”No Step” tulee
näkyviin.
Vihje
Voit ohjelmoida enintään 25 kappaletta,
tiedostoa tai kansiota. Jos yrität ohjelmoida
enemmän kuin 25 kappaletta, tiedostoa tai
kansiota, näkyviin tulee teksti ”Step Full!”. Tässä
tapauksessa poista tarpeettomat kappaleet.
Kun haluat toistaa saman ohjelman uudelleen,
paina -painiketta.
Huomautus
Jos levy poistetaan tai virtajohto irrotetaan
ohjelmoinnin jälkeen, kaikki ohjelmoidut
kappaleet, tiedostot ja kansiot poistetaan.
Valitun kappaleen tai
tiedoston numero
Valitun kappaleen tai
tiedoston kokon aistoistoaik a
14
FI
Radioaseman
virittäminen
1
Valitse ”DAB”, ”TUNER FM”
tai ”TUNER AM” painamalla
FUNCTION-painiketta.
2
Pidä /-painiketta
painettuna, kunnes
näyttöikkunassa oleva
taajuuden osoitin alkaa muuttua,
ja vapauta sitten painike.
Viritys pysäytetään automaattisesti,
kun radioasema on viritetty
(Automaattinen haku), ja näytössä
lukee ”STEREO” (kun laite vastaanottaa
FM-stereolähetyksen).
Manuaalinen viritys
Viritä haluamasi asema painamalla
/-painiketta toistuvasti.
DAB/DAB+-asemiin liittyvä huomautus
Kun viritetty asema tarjoaa RDS-palveluja,
tiedot, kuten palvelun tai aseman nimi,
näkyvät lähetyksen yhteydessä.
Kun DAB/DAB+-asema viritetään,
äänen kuulumiseen voi kulua
muutamia sekunteja.
Ensisijainen palvelu vastaanotetaan
automaattisesti, kun toissijainen
palvelu päättyy.
Tämä viritin ei tue datapalveluita.
Vihje
Jos FM-stereolähetyksessä on kohinaa,
valitse monovastaanotto painamalla MENU
ja valitsemalla ”Tuner Menu”, ”FM Mode”
ja ”Mono”. Tämä vähentää kohinaa.
AM-viritysvälin muuttaminen
AM-viritysvälin oletusasetus on 9 kHz
(tai joillakin alueilla 10 kHz). Käytä laitteen
painikkeita tämän toiminnon
suorittamiseen.
1
Valitse ”TUNER AM” painamalla yksikön
FUNCTION-painiketta toistuvasti.
2
Katkaise yksikön virta painamalla
/-painiketta.
3
Pidä MENU-painiketta painettuna ja
paina yksikön /-painiketta.
Näytössä näkyy ”Step 9k” tai ”Step 10k”.
Kun vaihdat viritysväliä, kaikki esiasetetut
AM-asemat poistetaan.
Radioasemien
esivalinta
Voit esivalita haluamasi radioasemat.
1
Viritä haluttu asema ja paina
sitten MENU.
2
Valitse /-painikkeilla ”Tuner
Menu” ja paina sitten ENTER.
Voit esivirittää AM-aseman valitsemalla
AM Preset Memory” ja suorittamalla
vaiheen 4.
3
Valitse /-painikkeilla ”FM
Preset Memory” (FM-asemille)
tai ”DAB Preset Memory” (DAB-
asemille) ja paina sitten ENTER.
4
Valitse /-painikkeilla ”Ok”
ja paina sitten ENTER.
Radion kuunteleminen
15
FI
Radion kuunteleminen
5
Valitse esiasetusnumero
/-painikkeilla ja paina
sitten ENTER.
Näyttöön tulee teksti ”Complete!,
ja radioasema rekisteröityy valitulle
esiasetusnumerolle. Rekisteröi muut
radioasemat toistamalla edellä olevat
vaiheet.
6
Kytke virta pois painamalla
/-painiketta ja kytke sitten
virta takaisin painamalla
/-painiketta uudelleen.
Vihje
Voit esimäärittää enintään 20 FM-asemaa,
20 DAB/DAB+-asemaa ja 10 AM-asemaa.
Jos valitset jo rekisteröidyn esivalintanumeron
vaiheessa 5, esivalittu radioasema korvautuu
nyt viritettynä olevalla radioasemalla.
Esivalitun radioaseman
virittäminen
Valitse /-painikkeilla
esiasetusnumero, johon haluamasi
asema on rekisteröity.
Tee DAB-aloitushaku ennen
DAB-/DAB+-asemien virittämistä.
Jos muutat toiselle alueelle, päivitä
DAB/DAB+-palvelutiedot tekellä
DAB-aloitushaku manuaalisesti.
1
Paina MENU.
2
Valitse /-painikkeilla ”Tuner
Menu” ja paina sitten ENTER.
3
Valitse /-painikkeilla ”Initial
Scan” ja paina sitten ENTER.
4
Valitse /-painikkeilla ”Ok”
ja paina sitten ENTER.
Haku käynnistyy. Haun edistyminen
osoitetaan tähdillä (*******). Haku voi
kestää joitakin minuutteja käyttöalueen
saatavilla olevien DAB/DAB+-palvelujen
mukaan.
Huomautus
Jos maassa tai alueella ei tueta DAB/DAB+-
lähetyksiä, näyttöön tulee teksti ”No Service”.
Tämä toimenpide poistaa kaikki aiemmin
tallennetut esiviritykset.
Varmista ennen DAB/FM-antennin irrottamista,
että järjestelmän virta on katkaistu, jotta omat
DAB/DAB+-asetukset säilyvät.
Esiasetusnumero
Automaattisen DAB-haun
suorittaminen
manuaalisesti
16
FI
USB-laitteessa
olevan tiedoston
toistaminen
Voit toistaa USB-laitteeseen (esimerkiksi
WALKMAN® tai digitaalinen mediasoitin)
tallennettuja äänitiedostoja kytkemällä
järjestelmään USB-laitteen.
Yksikön takaosan (USB REAR) -portin
voi yhdistää High-Resolution Audio
-yhteensopivaan tietokoneeseen tai
WALKMAN®-laitteeseen.
Lisätietoja yhteensopivista USB-laitteista
on kohdassa Yhteensopivat etälaitteet ja
versiot (sivu 43).
Huomautus
Jos toistat High-Resolution Audio -ääntä,
käytä laitetta, joka on yhteensopiva USB 2.0
High Speed -kaapelin kanssa.
1
Valitse ”USB FRONT” painamalla
FUNCTION-painiketta.
2
Liitä USB-laite yksikön etuosan
(USB FRONT) -porttiin.
Liitä USB-laite suoraan tai USB-laitteen
mukana toimitetulla USB-kaapelilla.
Odota, kunnes ”Reading” katoaa
näytöstä ja ”ROOT” tulee näkyviin.
3
Paina .
Käynnistää toiston.
Käytä kauko-ohjaimen tai yksikön
painikkeella.
Voit valita kappaleen, tiedoston
tai kansion painamalla ENTER,
kun ”ROOT” tulee näkyviin.
Vihje
Toistotila on valittavissa silloin, kun toistetaan
USB-laitetta. Paina MENU-painiketta ja valitse
sitten ”USB Menu”. Valitse ”Playmode”
tai ”Repeat.
Lisätietoja on kohdassa Toistotilan vaihtaminen
(sivu 11). Kun USB-laitteessa olevaa tiedostoa
toistetaan, kansiossa olevaa kappaletta tai
tiedostoa ei voi toistaa eikä satunnaistoistoa
tai ohjelmoitua toistoa voi käyttää.
Lataus alkaa automaattisesti, kun USB-laite
liitetään yksikön (USB FRONT) -porttiin.
Kun järjestelmästä on katkaistu virta,
USB-laite ei lataudu.
Jos USB-laite ei lataudu, irrota se ja liitä
uudelleen. Lisätietoja USB-laitteiden
lataustilasta on niiden mukana
toimitetuissa käyttöoppaissa.
Huomautus
Järjestelmän toistojärjestys saattaa erota
liitetyn digitaalisen musiikkisoittimen
toistojärjestyksestä.
Katkaise järjestelmästä virta, ennen kuin irrotat
USB-laitteen. Jos USB-laite irrotetaan, kun
järjestelmän virta on kytketty, USB-laitteen
tiedot voivat vahingoittua.
Jos tarvitaan USB-kaapeliliitäntää, käytä
liitettävän USB-laitteen mukana toimitettua
USB-kaapelia. Lisätietoja liitännöistä on
liitettävän USB-laitteen mukana toimitetussa
käyttöoppaassa.
Liitetyn USB-laitteen tyypin mukaan saattaa
kestää hetki, ennen kuin ”Reading”-ilmoitus
tulee liittämisen jälkeen näkyviin.
Älä liitä USB-laitetta USB-keskittimen kautta.
Kun USB-laite on kytketty, järjestelmä
lukee kaikki USB-laitteessa olevat tiedostot.
Jos USB-laitteissa on useita kansioita ja
tiedostoja, USB-laitteen lukeminen voi
kestää kauan.
Joidenkin järjestelmään kytkettyjen USB-
laitteiden tapauksessa signaalien siirtäminen
järjestelmästä tai USB-laitteen lukemisen
suorittaminen voi kestää kauan.
Kun yksikkö on liitetty langalliseen verkkoon,
USB-toiminto voi poistua tilapäisesti käytöstä
reitittimen tai verkkoyhteyden tilan mukaan.
Odota tässä tapauksessa hetki ja liitä sitten
yksikkö verkkoon uudelleen.
USB-laitteessa olevan tiedoston
kuunteleminen
USB-laitteen liittäminen
yksikön etuosan
USB-liitäntään
17
FI
USB-laitteessa olevan tiedoston kuunteleminen
Yhteensopivuutta ei voida taata kaikkien
koodaus-/kirjoitusohjelmistojen kanssa.
Jos USB-laitteen äänitiedostot on alun perin
koodattu yhteensopimattomalla ohjelmistolla,
tällaiset tiedostot voivat tuottaa kohinaa tai
aiheuttaa toimintahäiriön.
Tämän järjestelmän kanssa yhteensopivassa
USB-laitteessa olevien kansioiden ja tiedostojen
enimmäismäärä:
998*
1
kansiota (pääkansio mukaan lukien)
998 tiedostoa yhdessä kansiossa
8 kansiotasoa (tiedostojen puurakenne).
*
1
Tällaisia ovat myös kansiot, joissa ei ole
toistettavissa olevia äänitiedostoja tai
jotka ovat tyhjiä. Kansiorakenteen mukaan
järjestelmän tunnistamien kansioiden määrä
saattaa olla pienempi kuin todellisten
kansioiden määrä.
Järjestelmä ei välttämättä tue kaikkia kytketyn
USB-laitteen toimintoja.
Äänitiedostoja sisältämättömiä kansioita ei
tunnisteta.
1
Valitsee ”USB REAR” painamalla
FUNCTION-painiketta.
2
Liitä High-Resolution Audio
-yhteensopiva tietokone tai
WALKMAN® yksikön takaosan
(USB REAR) -porttiin.
Käytä toistoa tietokoneessa tai
WALKMAN®-laitteessa, joka on
High-Resolution Audio -yhteensopiva.
Lisätietoja saat tietokoneen tai
WALKMAN®-laitteen käyttöohjeista.
Huomautus
Jos liität tähän porttiin WALKMAN®-laitteen,
käytä USB-kaapelia (lisävaruste) ja USB-
sovittimen ja WM-PORTin High-Resolution
Audio -kaapelia*
2
(lisävaruste).
Jos toistat High-Resolution Audio -ääntä
liittämällä tietokoneen, käytettäväksi
suositellaan vaihtoehtoa ”Hi-Res Audio Player”
(Windows/Mac-käyttöjärjestelmille).
Soittimen voi ladata ilmaiseksi:
USB-laitetta ei voi ladata (USB REAR) -portista.
*
2
USB-sovittimen ja WM-PORTin High-Resolution
Audio -kaapelin (lisävaruste) voi tilata
lähimmältä Sony-jälleenmyyjältä.
Tällä järjestelmällä voidaan kuunnella
seuraavia äänimuotoja:
MP3: tiedostotunniste .mp3
WMA*
3
: tiedostotunniste .wma.
AAC*
3
: tiedostotunniste .m4a, mp4 tai .3gp
WAV: tiedostotunniste .wav
FLAC: tiedostotunniste .flac
ALAC: tiedostotunniste .m4a
AIFF: tiedostotunniste .aiff, .aif tai .aifc
DSD: tiedostotunniste .dsf
DSDIFF: tiedostotunniste .dff
Huomaa, että vaikka tiedostonimessä olisi oikea
tunniste, järjestelmä voi tuottaa kohinaa tai siinä
voi esiintyä toimintahäiriöitä, jos itse tiedosto ei
ole tunnisteen mukainen.
*
3
Järjestelmällä ei voi toistaa DRM (Digital Rights
Management) -tekijänoikeussuojauksella
suojattuja tiedostoja tai online-
musiikkipalvelusta ladattuja tiedostoja. Jos
yrität toistaa tällaista tiedostoa, järjestelmä
toistaa seuraavan suojaamattoman
äänitiedoston.
USB-laitteen liittäminen
yksikön takaosan
USB-liitäntään
Euroopassa asuvat asiakkaat:
http://support.sony-europe.com/
Toistettavat äänimuodot
18
FI
USB:n kautta liitetyn
iPod/iPhone/iPad-
laitteen äänisisällön
toistaminen
Voit toistaa iPhone/iPad/iPod-laitteen
äänisisältöä liittämällä sen yksikön etuosan
(USB FRONT) -porttiin.
Lisätietoja yhteensopivista iPhone-, iPad- ja
iPod-laitteista on kohdassa Yhteensopivat
etälaitteet ja versiot (sivu 43).
1
Valitse ”USB FRONT” painamalla
FUNCTION-painiketta.
2
Liitä iPhone/iPad/iPod yksikön
etuosan (USB FRONT) -porttiin
käyttämällä iPhone/iPad/iPod-
laitteen mukana toimitettua
kaapelia.
Ennen kuin liität iPhone/iPad/iPod-
laitteen, liitä USB-kaapeli yksikköön.
Näytön teksti ”USB” muuttuu
tekstiksi ”iPod”.
3
Paina .
Käynnistää toiston.
Voit pikakelata kappaletta taakse-
tai eteenpäin tai valita kappaleen
käyttämällä yksikön kauko-ohjaimen
painikkeita.
Vihje
Lataus alkaa automaattisesti, kun liität
iPhone/iPad/iPod-laitteen järjestelmään.
Kun järjestelmästä on katkaistu virta,
iPhone/iPad/iPod ei lataudu.
Jos iPhone/iPad/iPod ei lataudu, irrota se ja
liitä uudelleen. Lisätietoja iPhone/iPad/iPod-
laitteiden lataustilasta on niiden mukana
toimitetuissa käyttöoppaissa.
Huomautus
Katkaise järjestelmästä virta ennen iPhone/
iPad/iPod-laitteen irrottamista. Jos irrotat sen,
kun järjestelmässä on virta, iPod-/iPhone-/iPad-
laitteeseen tallennetut tiedot voivat vioittua.
Älä kanna järjestelmää, kun iPhone/iPad/iPod
on liitettynä järjestelmään. Tämä voi aiheuttaa
toimintahäiriöitä.
Katso iPhone/iPad/iPod-laitteen käyttöä
koskevia tietoja sen käyttöoppaasta.
Sony ei vastaa siitä, jos iPhone/iPad/iPod-
laitteeseen tallennetut tiedot katoavat tai
vaurioituvat, kun iPhone/iPad/iPod-laitetta
käytetään tämän järjestelmän kanssa.
iPhone/iPad/iPod-
laitteen äänisisällön
toistaminen
langattoman
yhteyden kautta
(AirPlay)
Voit toistaa iPhone-, iPad- tai iPod touch
-laitteen tai iTunesin sisältävän tietokoneen
äänisisältöä langattoman yhteyden kautta.
Lisätietoja on kohdassa Musiikin
kuunteleminen iPhonesta, iPadista, iPodista
tai iTunesista (AirPlay) (sivu 27).
Musiikin kuunteleminen iPhone-,
iPad- tai iPod-laitteella
19
FI
Musiikin kuunteleminen liitetyistä äänilaitteista
Liitettyjen
äänilaitteiden
musiikin toistaminen
Voit kuunnella liitetyssä äänilaitteessa
olevaa kappaletta yksikköön liitetyn
ulkoisen lähdön kautta.
Huomautus
Säädä ensin äänenvoimakkuus pieneksi
VOLUME-painikkeella.
1
Valitsee ”LINE IN” painamalla
FUNCTION-painiketta.
2
Liitä äänijohto laitteen etuosassa
olevaan LINE IN (ulkoinen tulo)
-liitäntään ja valinnaisen ulkoisen
laitteen lähtöliitäntään.
3
Käynnistä liitetyn laitteen toisto.
Säädä liitetyn laitteen
äänenvoimakkuutta toiston aikana.
4
Voit säätää äänenvoimakkuutta
kauko-ohjaimen VOLUME +/–
-painikkeella.
Huomautus
Järjestelmä voi siirtyä automaattisesti
valmiustilaan, jos liitetyn laitteen
äänenvoimakkuustaso on liian alhainen.
Lisätietoja on kohdassa Automaattisen val-
miustilatoiminnon määrittäminen (sivu 30).
Musiikin kuunteleminen
liitetyistä äänilaitteista
20
FI
Pariliitoksen
muodostaminen
järjestelmän ja
BLUETOOTH-laitteen
välille ja musiikin
kuunteleminen
Voit kuunnella musiikkia BLUETOOTH-
laitteesta langattoman yhteyden avulla.
Rekisteröi BLUETOOTH-laite suorittamalla
pariliitos ennen BLUETOOTH-toiminnon
käyttöä.
Huomautus
Aseta liitettävä BLUETOOTH-laite korkeintaan
yhden metrin etäisyydelle järjestelmästä.
Jos BLUETOOTH-laitteessa on kosketustoiminto
(NFC), ohita seuraava ohje. Katso lisätietoja
kohdasta ”Musiikin kuunteleminen yhden
painalluksen toiminnolla (NFC)” (sivu 22).
1
Valitse ”BLUETOOTH” painamalla
FUNCTION-painiketta.
2
Paina MENU.
3
Valitse /-painikkeilla
”Bluetooth Menu” ja paina
sitten ENTER.
4
Valitse /-painikkeilla ”Pairing”
ja paina sitten ENTER.
5
Valitse /-painikkeilla ”Ok”
ja paina sitten ENTER.
Kun ”Pairing” alkaa vilkkua
näyttöikkunassa, järjestelmä
siirtyy pariliitostilaan.
6
Etsi tämä laite BLUETOOTH-
laitteella.
BLUETOOTH-laitteen näyttöön voi
ilmestyä löydettyjen laitteiden luettelo.
7
Valitse [SONY:MAP-S1]
(tämä järjestelmä).
Jos BLUETOOTH-laite pyytää salasanaa,
kirjoita 0000.
Jos tätä järjestelmää ei näy laitteen
näyttöikkunassa, aloita uudelleen
vaiheesta 1.
Kun pariliitos on tehty, näytössä oleva
teksti ”Pairing” muuttuu liitetyksi
BLUETOOTH-laitteeksi, ja laitteen nimi
näytetään.
8
Paina .
Käynnistää toiston.
BLUETOOTH-laitteen mukaan
-painiketta on ehkä painettava
uudelleen. Lisäksi on mahdollisesti
käynnistettävä BLUETOOTH-laitteen
musiikkisoitin.
9
Säädä äänenvoimakkuutta
VOLUME +/– -painikkeella.
Jos äänenvoimakkuutta ei voi muuttaa
järjestelmässä, säädä sitä BLUETOOTH-
laitteessa.
Pikakelauksen taaksepäin/eteenpäin,
musiikin valinnan ja kansion valinnan
sekä muita vastaavia toimintoja voi
tehdä kaukosäätimellä tai laitteen
painikkeella.
Musiikin kuunteleminen
BLUETOOTH-yhteyden kautta
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58

Sony MAP-S1 Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend