KitchenAid KRBC - 9010 I Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend
KRBC 9010
Käyttöohje
Ennen tuotteen käyttöönottoa 4
Ympäristönsuojelua koskevia ohjeita 4
Yleisiä varotoimia ja suosituksia 5
Lämpötilansäätimet 6
Laitteen osat 7
Elintarvikkeiden säilytys- ja sulatusohjeita 9
Puhdistus ja huolto 11
Jos laitetta ei käytetä 12
Vianetsintä/Huoltopalvelu 13
Huoltopalvelu 15
Asennus 16
Sähköliitäntä 19
4
Hankkimasi tuote on ainoastaan
kotitalouskäyttöä varten tarkoitettu laite.
Lue käyttöohjeet huolellisesti, jotta opit
käyttämään laitetta parhaalla mahdollisella
tavalla. Ohjeet sisältävät laitteen kuvauksen ja
hyödyllisiä neuvoja.
Luettuasi ohjekirjan pane se talteen
vastaisuuden varalle.
1. Kun laite on purettu pakkauksesta, tarkista ettei
se ole vaurioitunut ja että ovet sulkeutuvat
tiiviisti. Mahdollisista vaurioista on ilmoitettava
jälleenmyyjälle 24 tunnin kuluessa laitteen
toimituksesta.
2. Ennen laitteen käynnistämistä on suositeltavaa
odottaa vähintään kaksi tuntia, jotta
jäähdytyskierto toimii täydellä tehollaan.
3. Laitteen asentamisen ja sähköliitäntöjen
kytkemisen saa suorittaa vain pätevä asiantuntija
valmistajan ohjeiden sekä voimassaolevien
paikallisten määräysten mukaisesti.
4. Puhdista laitteen sisäpuoli ennen käyttöä.
Ennen tuotteen käyttöönottoa
1. Pakkaus
Pakkaus on valmistettu 100-prosenttisesti
kierrätettävästä materiaalista ja siinä on
kierrätysmerkki. Hävitä pakkaus paikallisten
jätehuoltomääräysten mukaisesti.
Pakkausmateriaalit (muovipussit, polystyreenipalat,
jne.) on pidettävä pois lasten ulottuvilta, sillä ne
voivat aiheuttaa vaaratilanteita.
2. Laitteen käytöstäpoisto ja romutus
Laite on valmistettu kierrätettävistä materiaaleista.
Tämä laite vastaa Euroopan Unionin Sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden kierrätysdirektiiviä (WEEE)
2002/96/EY
Varmistamalla, että tuote poistetaan käytöstä
asianmukaisesti, voidaan auttaa estämään sellaiset
ympäristö- ja terveyshaitat, joita voi aiheutua
jätteiden asiattomasta käsittelystä.
Symboli tuotteessa tai sen asiakirjoissa
tarkoittaa, ettei laitetta saa hävittää
kotitalousjätteiden mukana. Sen sijaan tuote on
toimitettava sähkö- ja elektroniikkalaitteiden
keräys- ja kierrätyspisteeseen. Kun poistat laitteen
käytöstä, tee se käyttökelvottomaksi katkaisemalla
liitosjohto. Irrota ovet ja hyllyt, jotta lapset eivät voi
jäädä loukkuun sen sisään. Romuta laite paikallisten
jätehuoltomääräysten mukaisesti. Toimita laite
kierrätyskeskukseen, älä jätä laitetta ilman valvontaa
edes muutaman päivän ajaksi, sillä se voi aiheuttaa
vaaratilanteita erityisesti leikkiville lapsille.
Lisätietoja laitteen käytöstäpoistosta,
jälleenkäsittelystä ja kierrätyksestä on saatavilla
jätehuoltoviranomaisilta, kotitalousjätteiden
kierrätyskeskuksesta tai liikkeestä, josta laite on
ostettu.
Teknisiä tietoja:
Tässä laitteessa ei käytetä CFC-kaasua.
Jäähdytyspiiri sisältää R134a-kaasua (HFC) tai
R600a-kaasua (HC), katso laitteen sisäpuolelle
kiinnitetty arvokilpi.
Isobutaania (R600a) sisältävät laitteet: Isobutaani on
ympäristöystävällinen luonnonkaasu, joka on
kuitenkin syttyvää. Tämän vuoksi on erittäin
tärkeää varmistaa, ettei jäähdytysaineputkissa ole
vaurioita.
Tämä tuote saattaa sisältää Kioton pöytäkirjassa
käsiteltyjä fluorattuja kasvihuonekaasuja. Kaasu on
ilmatiiviin järjestelmän sisällä.
Jäähdytyskaasu: R134a - lämmitysvaikutuskerroin
(GWP) 1300.
Vaatimustenmukaisuusvakuutus
Laite on tarkoitettu elintarvikkeiden säilytykseen.
Se on valmistettu CE-määräyksen nro 1935/2004
mukaisesti.
Tämän laitteen suunnittelussa, valmistuksessa ja
markkinoinnissa noudatetaan seuraavien EU-
direktiivien vaatimuksia:
- pienjännitedirektiivin 2006/95/EY
turvavaatimukset (korvaa direktiivin 73/23/ETY
ja sen täydennykset);
- EMC-direktiivin 89/336/ETY suojavaatimukset
sisältäen direktiivin 93/68/ETY muutokset.
Laitteen sähköturvallisuus on
varmistettu vain, kun se on
kytketty asianmukaisesti
maadoitettuun, määräysten
mukaiseen verkkopistorasiaan.
Ympäristönsuojelua koskevia ohjeita
5
Laitteen siirtämisessä ja asennuksessa tarvitaan
vähintään kaksi henkilöä.
Varo vahingoittamasta lattiaa siirtäessäsi
jääkaappia (esim. parketti).
Tarkista asennuksen yhteydessä, ettei laite ole
liitosjohdon päällä.
Varmista, ettei laite ole lämmönlähteen lähellä.
Riittävän ilmankierron varmistamiseksi laitteen
kummallekin sivulle sekä yläpuolelle on jätettävä
vapaata tilaa asennusohjeiden mukaisesti.
Älä peitä tai tuki laitteen ilmankiertoaukkoja.
Älä vahingoita jääkaapin jäähdytysputkistoa.
Sijoita laite tukevalle ja tasaiselle lattialle,
tarkoituksenmukaiseen ja riittävän tilavaan
paikkaan.
Sijoita laite kuivaan ja hyvin ilmastoituun tilaan.
Laite on esisäädetty toimimaan parhaiten
ympäristössä, jonka lämpötila on alla mainittujen
arvojen välillä, arvokilvessä osoitetun
ilmastoluokan mukaisesti: Laite ei mahdollisesti
toimi moitteettomasti, jos se on ollut kauan
mainittuja lämpötila-arvoja lämpimämmässä tai
kylmemmässä tilassa.
Ilmastoluokka Ymp. lämpöt. (°C) Ymp. lämpöt. (°F)
SN 10 - 32 50 - 90
N 16 - 32 61 - 90
ST 16 - 38 61 - 100
T 16 - 43 61 - 110
Tarkista, että arvokilvessä mainittu jännite vastaa
asuntosi jännitettä.
Älä käytä sovittimia, haaroitusliittimiä tai
jatkojohtoja.
Kytke laite vesijohtoverkkoon uuden laitteen
mukana toimitetulla putkella. Älä käytä vanhan
laitteen putkea.
Ainoastaan ammattitaitoinen henkilö saa korjailla
sähköjohtoa tai vaihtaa sen.
Laitteen sähkönkatkaisun tulee olla mahdollista
joko irrottamalla pistoke tai ennen pistorasiaa
asennetulla kaksinapaisella kytkimellä.
TURVALLISUUS
Älä säilytä tai käytä bensiiniä tai syttyviä kaasuja
tai nesteitä tämän laitteen tai muiden
kodinkoneiden lähellä. Vapautuvat höyryt
saattavat aiheuttaa tulipalon tai räjähdyksiä.
Älä nopeuta sulatusta mekaanisilla tai sähköisillä
laitteilla tai kemikaaleilla, joita valmistaja ei
suosittele.
Älä käytä sähkölaitteita laitteen sisällä, elleivät ne
ole valmistajan suosittelemia.
Laitetta ei ole tarkoitettu sellaisten henkilöiden
käyttöön (lapset mukaan lukien), joiden fyysinen,
aistien tai mielen terveys on heikentynyt tai joilla
ei ole asianmukaista kokemusta tai tietoa
laitteen käytöstä, ellei heidän turvallisuudestaan
vastaava henkilö ole valmentanut heitä laitteen
käyttöön tai valvo sitä.
Älä anna lasten leikkiä laitteella tai piiloutua sen
sisälle. Vaarana on loukkuunjääminen ja
tukehtuminen.
Älä nauti kylmävaraajien (jos asennettu)
sisältämää myrkytöntä nestettä.
Älä syö jääpaloja tai mehujäätelöä heti
pakastimesta poistamisen jälkeen, sillä ne
saattavat aiheuttaa paleltumia.
KÄYTTÖ
Irrota pistoke pistorasiasta tai katkaise laitteen
sähkö kytkimellä ennen minkään huolto- tai
puhdistustoimenpiteen aloittamista.
Laitteet, joissa on jääpalakone ja vesiautomaatti,
on liitettävä puhtaaseen vesijohtoverkkoon
(paine välillä 0,17 – 0,81 MPa (1,7 - 8,1 bar)).
Jääpalakoneet ja/tai vesiautomaatti, joita ei liitetä
suoraan vesijohtoverkkoon, saa täyttää vain
puhtaalla juomavedellä.
Käytä jääkaappiosastoa vain tuoreiden
elintarvikkeiden säilyttämiseen ja
pakastinosastoa vain pakasteiden säilyttämiseen,
tuoreiden elintarvikkeiden pakastamiseen ja
jääkuutioiden valmistamiseen.
Älä laita pakastimeen nesteitä lasiastioissa, sillä
ne voivat särkyä.
Valmistaja vapautuu kaikesta vastuusta, ellei
yllä annettuja ohjeita ja varoituksia
noudateta.
Yleisiä varotoimia ja suosituksia
6
Lämpötilan elektroninen säätö (säätötapa
vaihtelee mallista riippuen)
Näppäimet sijaitsevat jääkaapin etuosassa ylhäällä.
Säätönäppäimet
Alkuasetus
Kun jääkaappi on liitetty, aseta säätimet.
Paina - tai -näppäintä asettaaksesi
säätimet haluttuun arvoon.
Aseta pakastimen säädin kohtaan 4.
Aseta jääkaapin säädin kohtaan 4.
Anna jääkaapin olla käynnissä vähintään 8 - 12
tuntia ennen kuin asetat elintarvikkeet sen
sisälle.
Jääkaapin kuumat pinnat
Joskus jääkaapin etuosa kuumenee. Tämä on
normaali ominaisuus, joka estää kosteuden
aiheuttaman kondensaatin muodostumisen
jääkaapin pinnoille. Tätä tapahtuu erityisesti, kun
jääkaappi käynnistetään ensimmäisen kerran,
kuumalla ilmalla ja jos ovi avataan usein tai jätetään
auki pitkäksi aikaa.
Säätimien säätö
Voit lisätä tai vähentää yhden tai kummankin
osaston lämpötilaa 24 tunnin kuluttua
elintarvikkeiden asetuksesta. Säädä säädin
(säätimet) alla olevan Lämpötilan säätöopas -
taulukon ohjeiden mukaan.
Muuta lämpötila-asetusta numero kerrallaan
(lukuunottamatta ensimmäistä käyttöönottoa).
Odota 24 tuntia, että lämpötila ehtii asettua.
Lämpötilansäätimet
Liian lämmin jääkaappi
Aseta jääkaapin säädin seuraavaksi korkeimpaan arvoon painamalla -
näppäintä.
Liian kylmä jääkaappi
Aseta jääkaapin säädin seuraavaksi alhaisimpaan arvoon painamalla -
näppäintä.
Liian lämmin pakastin
Aseta pakastimen säädin seuraavaksi korkeimpaan arvoon painamalla -
näppäintä.
Liian kylmä pakastin
Aseta pakastimen säädin seuraavaksi alhaisimpaan arvoon painamalla -
näppäintä.
Nollaa säätö
Paina jääkaapin tai pakastimen säätimen “–” -näppäintä, kunnes näytölle
ilmaantuu viiva .
Lämpötilan säätöopas
7
Hyllyt
Älä koskaan korjaa hyllyn asentoa, jos se on täynnä elintarvikkeita.
Varmista, että hylly on tukeva ja kiinnitetty asianmukaisesti ennen kuin asetat elintarvikkeita sen päälle.
Jääkaapissasi on joko lasiset valumisenestohyllyt tai tavalliset hyllyt.
Lasisissa valumisenestohyllyissä on valumista estävä reuna, joka
helpottaa kaatuineiden elintarvikkeiden puhdistusta. Joissakin
hyllyissä on Easy Glide -liukujärjestelmä. Jos hylly on varustettu
liukujärjestelmällä, ota sen etuosasta kiinni ja vedä varoen
eteenpäin.
Työnnä hyllyä palauttaaksesi sen alkuasentoonsa.
Hyllyn poisto:
Poista elintarvikkeet hyllyltä. Käännä hyllyn etureunaa varoen ylös ja nosta samalla sen takareunaa, niin
että hyllyn takakoukut irtoavat. Voit nostaa hyllyn pois edestä (Kuva 1).
Hyllyn lukitus toiseen asentoon:
Käännä hyllyn etureunaa ylös.
Aseta takakoukut haluamiisi kehikon reikiin hylly eteenpäin kallistettuna.
Tarkista, että hyllyn takaosa on kiinnitetty tukevasti.
Hedelmä- ja vihanneslaatikon kantta voidaan käyttää tuoreiden elintarvikkeiden alimpana
säilytyshyllynä.
Hedelmä- ja vihanneslaatikon kannen poisto:
Poista hedelmä- ja vihanneslaatikko.
Aseta kätesi kehikon alle työntääksesi lasin ylös. Nosta lasi pois.
Nosta kehikko pois jääkaapin sisäkiskoilta.
Asennus:
Suorita poistotoimenpiteet vastakkaisessa järjestyksessä.
Ovilokerot ja -hyllyt
Ovilokero
Ovilokero sijaitsee ovessa ja siinä voidaan säilyttää esim. voita ja
margariinia. Voit siirtää lokeron eri kohtiin säilytystarpeiden
mukaan. Nosta lokeron kansi ja voit aloittaa käytön.
Poisto:
Nosta kansi, vedä ylöspäin ja käännä ulos (Kuva 2).
Asennus:
Suorita edelliset toimenpiteet vastakkaisessa järjestyksessä.
Täysleveä ovihylly
Täysleveä ovihylly voidaan poistaa puhdistusta varten.
Poisto:
Liu’uta hyllyä ylöspäin ja vedä suoraan ulos (Kuva 3).
Asennus:
Suorita edelliset toimenpiteet vastakkaisessa järjestyksessä.
Laitteen osat
(Kuva 1)
(Kuva 2)
(Kuva 3)
8
Hedelmä- ja vihanneslaatikot
Hedelmä- ja vihanneslaatikoiden sisällä on enemmän kosteutta tuoreiden hedelmien ja vihannesten
säilytystä varten.
Säätimet
Hedelmä- ja vihanneslaatikon säätimillä säädetään laatikon sisällä olevaa kosteutta. Kun siirrät säätimen
kohti FRUIT-asetusta, kuorelliset hedelmät ja vihannekset säilyvät paremmin.
Kun siirrät säädintä kohti VEGETABLES-asetusta, lehtivihannekset säilyvät paremmin.
Poisto:
Vedä laatikkoa ulospäin niin kauas kuin se tulee. Käännä laatikon etureunaa ylöspäin ja vedä suoraan
ulos.
Asennus:
Aseta laatikko kehikon kiskoihin ja paina tukevasti paikalleen.
Huom
Pidä hedelmä- ja vihanneslaatikot tiivisti kiinni, jotta elintarvikkeet säilyvät tuoreempina.
Lämpötilasäädettävä laatikko
Lämpötilasäädettävä laatikko on täysleveä laatikko, jonka lämpötilaa voidaan säätää. Laatikossa voidaan
säilyttää juhlatarjottimia, leikkeleitä ja juustoja, juomia yms. Väliseinän avulla laatikko voidaan haluttaessa
jakaa osastoihin.
Lämpötilansäätimellä säädetään laatikkoon tulevan kylmän ilman määrää. Säädin sijaitsee laatikon oikealla
puolella kannen alla.
Aseta säädin korkeimpaan asetukseen , kun haluat normaalin jääkaappilämpötilan. Aseta säädin
alhaisimpaan asetukseen , kun haluat lämpötilan olevan jääkaappilämpötilaa alhaisempi.
Käytä kylmintä asetusta säilyttäessäsi lihaa.
Huomautuksia
Laatikkoon johdettu kylmä ilma saattaa alentaa jääkaapin lämpötilaa. Saatat joutua muuttamaan myös
jääkaapin säätöä.
Älä aseta lehtivihanneksia laatikkoon, sillä kylmä lämpötila saattaa palelluttaa ne.
Laatikon poisto:
Nosta kansi. Vedä laatikkoa ulospäin niin kauas kuin se tulee.
Käännä laatikon etureunaa ylöspäin ja vedä suoraan ulos.
Laatikon asennus:
Työnnä metalliset liukukiskot jääkaapin takaosaan.
Aseta laatikko kiskoille ja liu’uta se paikalleen.
Väliseinän poisto:
Vedä laatikko kokonaan ulos ja nosta väliseinän etuosaa, niin että se irtoaa laatikon takaseinästä. Nosta
se pois.
Väliseinän asennus:
Kiinnitä väliseinän takaosa laatikon takaseinään ja laske se paikalleen.
VEGETABLES FRUIT
HUMIDITY CONTROLLED
Laitteen osat
9
Yläkori
Poisto:
Vedä yläkoria ulospäin niin kauas kuin se tulee ja nosta se pois
(Kuva 1).
Asennus:
Liu’uta yläkori pakastimen sisälle. Varmista, että korin takakoukut
kiinnittyvät kiskon pidättimeen.
Laitteen osat
-pakastimessa voidaan pakastaa tuoreet ja kypsennetyt elintarvikkeet ja säilyttää pakasteita.
24 tunnin sisällä pakastettavien elintarvikkeiden enimmäismäärä ympäristön lämpötilassa 25°C on merkitty
jääkaapin sisällä olevaan arvokilpeen.
Pakastus on tehokkaampaa, kun kytket päälle pikajäähdytys- ja pikapakastustoiminnon.
ELINTARVIKKEIDEN VALMISTELU PAKASTAMISTA VARTEN
Elintarvikkeet on pakattava siten, että pakkauksen läpi ei pääse vettä, kosteutta tai höyryä. Tällä tavoin
voidaan välttää tuoksujen ja hajujen leviäminen jääkaapista, ja pakasteet säilyvät paremmin. Suositeltavaa on
käyttää tiiviskantisia muovirasioita, alumiinivuokia, alumiinifoliota, muovikelmua tai pakastusrasioita.
ILMATIIVIT PAKKAUKSET
Kun pakkaat elintarvikkeet ilmatiivisti pusseihin, purista ilma ulos pussista (nesteille on jätettävä
laajenemisvaraa). Sulje pussin suu pussinsulkijalla. Kiinnitä etiketti läpinäkyvien pussien sisäpuolelle, tai liimaa
etiketti pussin päälle, jos pussi ei ole läpinäkyvä.
SULATUS
Sulatusvinkkejä.
Raa’at vihannekset: laita vihannekset suoraan pakastimesta kiehuvaan veteen ja keitä normaalin tapaan.
Liha (suuret palat): sulata jääkaapissa pakkauksessaan. Pidä huoneenlämmössä muutama tunti ennen
kypsennystä.
Liha (pienet palat): sulata huoneenlämmössä tai kypsennä heti.
Kala: sulata jääkaapissa pakkauksessaan tai kypsennä heti, ennen kuin kala on kokonaan sulanut.
Jos sähkö katkeaa, pakastin säilyttää sopivan lämpötilan noin 12 tuntia. Tällöin ei ole suositeltavaa avata
pakastimen ovea. Älä pakasta uudelleen jo osittain sulaneita elintarvikkeita.
Valmiiksi kypsennetyt elintarvikkeet: kuumenna uunissa alumiiniastiassaan.
Hedelmät ja marjat: sulata jääkaapissa.
HUOM: Älä koskaan pane kuumia elintarvikkeita pakastimeen.
Anna kuumien elintarvikkeiden jäähtyä huoneenlämmössä 30 minuuttia, pakkaa ne ja pakasta. Kun jäähdytät
elintarvikkeet ennen pakastimeen panoa, säästät energiaa ja pidennät laitteen käyttöikää.
Elintarvikkeiden säilytys- ja sulatusohjeita
(Kuva 1)
10
ELINTARVIKKEIDEN SÄILYTYSTAULUKKO
Säilytysaika riippuu elintarvikkeesta, pakkausmateriaalista (kosteus- ja höyrytiiviys) sekä säilytyslämpötilasta
(lämpötilan tulee olla -18°C).
Elintarvikkeiden säilytys- ja sulatusohjeita
ELINTARVIKKEIDEN SÄILYTYSAJAT
Hedelmät ja marjat
Mehutiivisteet 12 kuukautta
Hedelmät ja marjat (yleensä) 8 - 12 kuukautta
Sitrushedelmät ja tuoremehut 4 - 6 kuukautta
Vihannekset
Kaupan pakasteet 8 kuukautta
Kotona pakastetut tuotteet 8 - 12 kuukautta
Liha
Makkarat 4 viikkoa tai vähemmän
Jauhelihapihvit 1 kuukausi
Naudan-, vasikan- ja lampaanliha 2 - 3 kuukautta
Paistit
Naudanliha 6 - 12 kuukautta
Lampaan- ja vasikanliha 6 - 12 kuukautta
Porsaanliha 4 - 8 kuukautta
Raakamakkarat 1 - 2 kuukautta
Pihvit ja kyljykset
Naudanliha 8 - 12 kuukautta
Lampaan-, vasikan- ja porsaanliha 2 - 4 kuukautta
Kala
Turska, kampela ja meriantura 6 kuukautta
Lohi 2 - 3 kuukautta
Makrilli ja ahven 2 - 3 kuukautta
Paneeratut kalatuotteet (valmiseines) 3 kuukautta
Simpukat ja osterit 3 - 4 kuukautta
Keitetty kala ja ravut 3 - 4 kuukautta
Katkaravut 12 kuukautta
Linnut
Kana tai kalkkuna (kokonainen tai palat)
12 kuukautta
Ankka tai hanhi 6 kuukautta
Sisälmykset 2 - 3 kuukautta
Kypsät linnut liemessä 6 kuukautta
Palat (ilman lientä) 1 kuukausi
Pataruoat
Liha, linnut ja kala 2 - 3 kuukautta
MAITOTUOTTEET
Voi 6 - 9 kuukautta
Margariini 12 kuukautta
Juustot
Camembert, mozzarella,
3 kuukautta
ja sulatejuustot
Kermajuustot älä pakasta
Brie, Emmenthal,
sveitsiläinen juusto jne.
6 - 8 kuukautta
(pakastaminen saattaa muuttaa koostumusta)
Jäätelö, hedelmä- ja marjamehut ja maito
12 kuukautta
Kananmunat
(lisää keltuaisiin tai kokonaisina vatkattuihin muniin
sokeria tai suolaa)
Kokonaiset (vatkatut),
12 kuukautta
valkuaiset ja keltuaiset
LEIVONNAISET JA LEIPÄ
Hiivaleipä ja sämpylät 3 kuukautta
Leipätaikina 1 kuukausi
Croissant 3 kuukautta
Kakut (ilman kuorrutusta) 2 - 4 kuukautta
Kakut (kuorrutetut) ja pikkuleivät 6 - 12 kuukautta
Marja- ja hedelmäpiirakat 12 kuukautta
Pikkuleipätaikina 3 kuukautta
Piirastaikina 4 - 6 kuukautta
11
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite irti sähköverkosta ennen
minkään huolto- tai puhdistustoimenpiteen aloittamista.
Puhdista jääkaappi ja pakastin säännöllisesti haaleaan veteen kastetulla
liinalla ja jääkaapin puhdistamiseen tarkoitetulla miedolla pesuaineella.
Älä käytä hankaavia aineita. Älä koskaan puhdista jääkaapin osia
tulenarkojen nesteiden avulla. Kaasut voivat aiheuttaa tulipalon ja
räjähdyksen.
Puhdista laitteen ulkopuoli ja ovien tiivisteet kostealla liinalla ja kuivaa
pehmeällä liinalla.
Älä käytä höyrypesuria.
Tärkeää: Näppäimiä ja käyttöpaneelin näyttöä ei saa pyyhkiä
alkoholia sisältävällä tai muulla voimakkaalla puhdistusaineella.
Puhdista ne pyyhkimällä kuivalla liinalla.
Katkaise laitteen sähkö aina ennen lamppujen vaihtoa.
Lamppujen vaihto
Jääkaappi
1. Liu’uta lampun läpinäkyvää suojusta osaston takaosaa kohti
vapauttaaksesi sen valoyksiköstä (Kuva 1).
2. Vaihda lamput.
3. Vaihda lamppu toiseen samantehoiseen (maksimiteho 40 W).
Lamppuja on saatavilla huoltopalvelussa tai valtuutetuilla
jälleenmyyjillä.
4. Aseta lampun suojuksen reuna kohdakkain valoyksikön kehyksen
kanssa. Liu’uta suojusta jääkaapin etuosaa kohti, kunnes se
lukkiutuu paikalleen T-muotoiseen lukituskieleen. Älä pakota
suojusta yli lukituskohdan. Muuten suojus vaurioituu.
Pakastin
1. Ota kiinni lampunsuojuken takaa.
2. Pidä suojuksesta kiinni tukevasti ja paina takana olevista urista.
Vedä suojusta alaspäin.
Suojus aukeaa takaa (Kuva 2).
3. Poista suojus (Kuva 3).
4. Poista lamppu.
5. Vaihda lamppu toiseen samantehoiseen (maksimiteho 40 W).
Lamppuja on saatavilla huoltopalvelussa tai valtuutetuilla
jälleenmyyjillä
6. Aseta lampunsuojuksen etukielet pakastimen koloihin ja paina
takaosaa valoyksikön päälle, kunnes takakielet kiinnittyvät (Kuva 4).
Puhdistus ja huolto
(Kuva 1)
(Kuva 2)
(Kuva 3)
(Kuva 4)
12
Lyhyt poissaolo
Laitetta ei tarvitse kytkeä irti sähköverkosta alle kolme viikkoa kestävän poissaolon ajaksi. Käytä
pilaantuvat elintarvikkeet ja pakasta muut.
Jos laitteessa on jääpalakone:
1. Sammuta jääpalakone.
2. Sulje jääpalakoneen vedenotto.
3. Tyhjennä jääpala-astia.
Pitkä poissaolo
Jos olet poissa yli kolme viikkoa, tyhjennä kaapista kaikki elintarvikkeet.
Jos laitteessa on jääpalakone:
1. Sammuta jääpalakone.
2. Sulje jääpalakoneen vedenotto vähintään päivää ennen.
3. Tyhjennä jääpala-astia.
4. Jätä ovet sen verran raolleen, että ilma kiertää kummankin osaston sisällä. Näin laitteeseen ei tule
hajua tai hometta.
Laitteen kuljettaminen
1. Poista kaikki irrotettavat osat.
2. Pakkaa ne hyvin ja kiinnitä toisiinsa teipillä siten, että ne eivät kolhiudu toisiaan vasten tai irtoa
paikaltaan.
3. Ruuvaa säädettävät jalat kokonaan sisään, etteivät ne koske lattiaa.
4. Sulje kumpikin ovi ja teippaa ne kiinni. Teippaa myös liitosjohto kiinni laitteeseen.
Sähkökatko
Sähkökatkon sattuessa ota yhteys sähkölaitokseen ja kysy kauanko katkon oletetaan kestävän.
Huom: Täysi pakastinosasto säilyy kylmänä pitempään kuin tyhjempi. Jos pakasteissa näkyy vielä jäähileitä,
ne voidaan pakastaa uudelleen täysin turvallisesti. Elintarvikkeiden maku ja tuoksu saattavat kuitenkin
muuttua.
Jos elintarvikkeet ovat selvästi huonossa kunnossa, ne on viisainta heittää pois.
Jos sähkökatko kestää korkeintaan 24 tuntia
1. Pidä laitteen kumpikin ovi suljettuna. Näin kaapissa olevat elintarvikkeet pysyvät mahdollisimman
kylminä.
Jos sähkökatko kestää yli 24 tuntia
1. Poista kaikki pakasteet ja siirrä ne kylmälaukkuun. Ellei käytössäsi ole kylmälaukkua tai keinojäätä, pyri
käyttämään elintarvikkeet, jotka pilaantuvat nopeimmin.
2. Tyhjennä jääpala-astia.
Jos laitetta ei käytetä
13
Ennen kuin otat yhteyttä huoltoon…
Toimintahäiriöiden syyt löytyvät usein nopeasti ja niiden ratkaisu onnistuu helposti ilman työkaluja.
Laitteesta kuuluvat äänet ovat normaaleja. Ne johtuvat automaattisesti käynnistyvistä ja sammuvista
toimintaa säätävistä tuulettimista ja kompressoreista.
Joitakin käyntiääniä voidaan vähentää:
sijoita laite vaakasuoraan ja asenna se tasaiselle alustalle
älä aseta laitetta kiinni huonekaluihin
tarkista, että sisäosat on asetettu oikein
älä aseta pulloja ja astioita kiinni toisiinsa.
Mahdollisia käyntiääniä:
kun laite käynnistetään ensimmäisen kerran tai pitkän ajan kuluttua, siitä kuuluu sihinää.
kun jäähdytysaine virtaa putkiin, kuuluu pulputtava ääni.
kun vesiventtiili tai tuuletin käynnistyy, kuuluu surinaa.
kun kompressori käynnistyy tai jäätä tippuu astiaan, kuuluu kolinaa.
kun kompressori käynnistyy ja sammuu, kuuluu äkillinen napsahdus.
Kun kuulet näitä ääniä...
...laitteesi toimii!!!
Laite ei toimi.
Onko liitosjohto kytketty pistorasiaan ja onko verkkovirran jännite oikea?
Onko sulake palanut? Tarkista pistoke ja sulaketaulu.
Jääpalakoneesta kuuluu kovaa ääntä
Laitteessa on jääpalakone ja siitä saattaa kuulua hurinaa (vesiventtiilin toimintaääni), tippuvan veden ääntä ja
kolinaa, kun jääpalat putoavat astiaan.
Jääpalakone ei toimi:
Onko pakastin jäähtynyt tarpeeksi kauan? Uuden laitteen jäähtyminen saattaa kestää koko yön.
Onko jääpalakone käynnissä?
Onko vesihana auki? Tuleeko jääpalakoneeseen vettä?
Onko jääkaappiin asennettu vedensuodatin? Suodatin saattaa olla tukossa tai asennettu väärin. Tarkista
asennusohjeista, että suodatin on asennettu oikein eikä se ole tukossa. Jos ongelma ei ole virheellisen
asennuksen tai tukkeutuneen suodattimen aiheuttama, ota yhteys huoltoon.
Vianetsintä/Huoltopalvelu
14
Vianetsintä/Huoltopalvelu
Tiivistettä vasten oleva reuna tuntuu kuumalta:
Tämä on normaalia kuumalla ilmalla kompressorin käydessä.
Valo ei syty:
Onko sulake palanut?
Onko liitosjohto kytketty pistorasiaan ja onko verkkovirran jännite oikea?
Onko lamppu palanut?
Jos lamppu on palanut:
1. Irrota aina ensin pistoke pistorasiasta.
2. Katso Puhdistus ja huolto -lukua.
Moottori tuntuu käyvän liian kauan:
Onko ovet suljettu tiiviisti?
Ovatko oven tiivisteet kunnossa?
Kuumalla säällä, tai jos huone on hyvin lämmin, moottori käy kauemmin.
Jos ovea on pidetty auki pitkään tai avattu usein, tai jos kaappiin on asetettu suuria määriä elintarvikkeita,
moottori käy kauemmin, jotta laite jäähtyy.
Huomioi seuraavat asiat
Moottorin käyntiaika riippuu useasta eri tekijästä: oven avaamistiheydestä, säilytettävien elintarvikkeiden
määrästä, ympäristön lämpötilasta ja lämpötilan asetusarvoista.
Jos laite ei yllä kuvattujen tarkistusten suorittamisen jälkeen toimi moitteettomasti, ota yhteys huoltoon.
Ilmoita selkeästi vian laatu sekä laitteen tyyppi ja sarjanumero (nämä tiedot on merkitty arvokilpeen).
Laitteen lämpötila on liian korkea:
Onko laitteen säätimet asetettu oikein?
Onko laitteen sisälle asetettu suuria määriä elintarvikkeita?
Onko ovia avattu liian usein?
Tarkista, että ovet sulkeutuvat tiiviisti.
Tarkista, että ilmankiertoaukot eivät ole tukossa. Tukkeutuminen estää kylmän ilman liikkumisen.
Laitteeseen kertyy kosteutta:
Tarkista, että ilmankiertoaukot eivät ole tukossa. Tukkeutuminen estää ilman liikkumisen.
Varmista, että elintarvikkeet on pakattu asianmukaisesti. Kuivaa märät astiat ennen kuin panet ne
laitteen sisälle.
Onko ovia avattu liian usein? Kun ovi avataan, huoneilman sisältämä kosteus pääsee laitteen sisälle. Mitä
useammin ovea avataan, sitä nopeammin kosteutta muodostuu, erityisesti jos huoneilma on hyvin
kosteaa.
Jos huoneilma on hyvin kosteaa, on normaalia, että laitteen sisälle kertyy kosteutta.
Ovet eivät sulkeudu ja avaudu kunnolla:
Tarkista, että pakkaukset eivät estä oven sulkeutumista.
Tarkista, että astiat, hyllyt, laatikot tai jääpalakone eivät ole pois paikaltaan.
Tarkista, että oven tiivisteet eivät ole likaiset tai tahmeat.
Varmista, että laite on tasapainossa.
15
Ennen kuin otat yhteyttä huoltoon....
1. Kokeile, voitko itse poistaa häiriön (katso
Vianetsintä/Huoltopalvelu-lukua).
2. Sammuta ja käynnistä laite uudelleen ja tarkista
onko häiriö poistunut. Jos häiriö jatkuu, kytke
laite irti sähköverkosta ja toista toimenpide noin
tunnin kuluttua.
3. Ellei ongelma korjaannu, ota yhteys
huoltopalveluun numeroon 00800 3810 4026.
Anna seuraavat tiedot:
häiriön laatu,
laitteen malli,
Service-numero (laitteen sisäpuolelle
kiinnitetyssä arvokilvessä SERVICE-sanan jälkeen
oleva luku),
täydellinen osoitteesi,
puhelin- ja suuntanumerosi.
Laitteen ovien kätisyyden vaihtamista
huoltopalvelun toimesta ei katsota
takuutoimenpiteeksi.
Service
16
Uusi laitteesi on TÄYSIN HUURTEETON malli, joka on tarkoitettu ainoastaan kotitalouskäyttöön. Sekä
jääkaappi että pakastin on varustettu automaattisella sulatuksella.
Ohjekirja sisältää ohjeita ja varoituksia laitteen oikeaa ja turvallista asennusta varten. Lue se huolellisesti
ennen asennuksen aloittamista.
Luettuasi ohjekirjan pane se talteen vastaisuuden varalle. Jos myyt laitteen, anna ohjekirja uudelle
omistajalle.
Koska laite on painava, sen liikutukseen/asennukseen tarvitaan vähintään kaksi henkilöä.
Ainoastaan pätevä asiantuntija saa asentaa laitteen.
Laite on pakattu huolellisesti kuljetusta varten.
Poista pakkausmateriaalit ja teipit ja hävitä ne. Älä poista arvokilpeä.
Asennustilan mittaus
Suorita mittaus huolellisesti asentaessasi laitetta.
Jätä 1,5 cm ilmarako laitteen ylä- ja takapuolelle.
Huom: 60 cm syvät mallit
Leikkaa päällyskannen nurkat 45° kulmaan, jos siinä on 25 mm ulkonema. Jätä laitteen kummallekin puolelle
5 mm ja yläpuolelle 7 mm rako helpottaaksesi asennusta ja vaaitusta. Laitteen taakse ei tarvitse jättää rakoa.
Aluslattia tai lattiapinnoitteet (esim. kokolattiamatto, laatat, puupinnoitus, matot) saattavat pienentää
asennustilaa.
Raot saattavat kasvaa vaaituksen seurauksena.
TÄRKEÄÄ: Jos laite sijoitetaan keittiökaapistoon niin, että sen yläosa peittyy kokonaan, suorita mittaus
lattiasta saranalistan yläosaan varmistaaksesi asianmukaisen raon.
Laitteen kuljetus
ÄLÄ KOSKAAN kuljeta laitetta kyljellään. Ellet voi kuljettaa sitä pystyasennossa, kaada se selälleen.
Anna laitteen olla pystyasennossa noin kaksi tuntia ennen sen kytkemistä sähköverkkoon, jotta
jäähdytysaine palaa kompressoriin. Jos kytket laitteen välittömästi sähköverkkoon, sen sisäosat saattavat
vauroitua.
Liikuta laitetta raskaille kuormille tarkoitetulla kuljetuskärryllä.
Nosta laitetta AINA sen sivulta tai takaa - ÄLÄ KOSKAAN edestä, etteivät ovet vaurioidu.
Suojaa laitteen ulkopinta kuljetuksen ajaksi huovilla tai asettamalla pehmuste laitteen ja kuljetuskärryn
väliin.
Kiinnitä laite tukevasti kuljetuskärryyn hihnoilla tai kumiköysillä. Pyri vetämään hihnat kahvojen läpi. Älä
kiristä liikaa. Liian kireät hihnat saattavat loveta tai vaurioittaa ulkopintaa.
Asennus
17
Asennus
Pakastinlaatikon poisto
Seuraavissa toimenpiteissä tarvitaan kaksi henkilöä, jotta seurauksena
ei ole henkilöiden, laitteen tai esineiden vahingoittuminen.
Poisto:
1. Vedä pakastinlaatikkoa niin kauas kuin se tulee.
2. Vedä yläkoria ulospäin niin kauas kuin se tulee ja nosta se pois
(Kuva 1).
3. Nosta alakoria suoraan ylös ja ulospäin poistaaksesi sen.
4. Jokaisessa sivukiskossa on kahdella pikakiinnittimellä varustettu
koriteline. Vapauta telineet työntämällä kiinnittimiä sisäänpäin ja
pois sivukiskoista. Nosta telineet pois kiskoilta.
5. Nosta pakastimen oven yläosaa irrottaaksesi tuet kiskoilta. Nosta
pakastimen ovea ja poista se (Kuva 2).
Asennus:
1.
Vedä kumpaakin kiskoa ulospäin niin kauas kuin ne tulevat (Kuva 3).
2. Tue pakastimen ovea ja kiinnitä tuet kiskon sisällä oleviin kieliin.
3. Laske pakastimen ovi paikalleen.
4. Aseta koritelineet takaisin sivukiskoille (Kuva 4). Aseta kiinnittimet
sivukiskojen uriin ja paina jokaista kiinnitintä kiskoa kohti, kunnes
se napsahtaa (Kuva 5).
5. Kun kiskot on vedetty niin kauas kuin ne tulevat, laske kori
suoraan telineille (Kuva 6).
6. Liu’uta yläkori pakastimen sisälle. Varmista, että korin takapuoli
kiinnittyy kiskon pidättimeen (Kuva 7).
(Kuva 1)
(Kuva 2)
(Kuva 3)
(Kuva 4)
(Kuva 5)
(Kuva 6)
(Kuva 7)
18
Vaaitus
Älä käytä sähkötyökaluja vaaituksessa.
Jotta laite toimii tehokkaasti ja näyttää paremmalta, sen tulee olla
vaaitettu (sivut kohdakkain).
Huom:
Vaihda tarvittaessa oven kätisyys, asenna paneelit ja/tai suorita vesiliitäntä
ennen vaaitusta.
Tarvittavat välineet
3/8" kuusioavain
Vesivaaka
1. Poista alaritilä (Kuva 1).
Ota ritilästä tukevasti kiinni ja vedä varoen ulospäin, kunnes se irtoaa.
2. Poista jalustan suojus (suojukset).
Aseta kynän pyyhekumin puoli tai vastaava tylppä esine suojuksen
loveen (Kuva 2).
Paina kevyesti vivutaksesi suojuksen varoen irti.
Jatka suojuksen lovetun puolen painamista alaspäin ja heiluta sitä niin,
että se irtoaa (Kuva 3).
3. Käännä kummankin puolen etummaisia säätöruuveja (A)
kuusioavaimella nostaaksesi tai laskeaksesi laitteen etuosaa.
Huom:
Joissakin malleissa on ainoastaan säätöruuvit (A).
4. Osassa malleista on myös takasäätöruuvit (B).
Käännä jokaista säätöruuvia (B) kuusioavaimella nostaaksesi tai
laskeaksesi laitteen takaosaa.
5. Varmista vesivaa’alla, että laitteen etuosa on 6 mm tai puoli kuplaa
korkeammalla kuin takaosa ja että sen sivut ovat kohdakkain.
6. Käännä tukijalkoja (C) myötäpäivään, kunnes ne ovat tukevasti lattiaa
vasten.
7. Ainoastaan pakastinlaatikolla varustetut mallit: Käännä säätöruuveja (A)
vastapäivään, niin että laitteen koko paino asettuu tukijaloille.
8. Aseta jalustan suojus (suojukset) takaisin.
Aseta suojus saranan ulkoreunaan.
Heiluta suojusta laitetta kohti ja paina se paikalleen.
9. Aseta alaritilä takaisin.
Huom:
Jotta asennat osat oikein takaisin, tarkista että alaritilän
sisäpuolella oleva ylös-merkintä on oikeinpäin.
Aseta alaritilän kiinnittimet laitteen alaosan aukkojen
kohdalle.
Paina ensin alaosa paikalleen. Paina tämän jälkeen ritilän yläosaa
voimakkaasti alaspäin, kunnes yläosa kiinnittyy paikalleen.
Asennus
(Kuva 1)
(Kuva 2)
(Kuva 3)
19
Laitteen maadoitus on lakisääteinen. Valmistaja ei vastaa mahdollisista ihmisille, eläimille tai esineille aiheu-
tuneista vahingoista, jotka ovat seurausta yllä mainittujen määräysten laiminlyönnistä.
Laitteen asentamisen ja sähköliitännätsaa suorittaa vain pätevä asiantuntija valmistajan ohjeiden ja paikalli-
sten turvallisuusmääräysten mukaisesti.
Tarkista, että arvokilvessä annettu jännite vastaa asuntosi jännitettä.
Laitteen pistokkeen tulee olla helposti käsillä asennuksen jälkeenkin, jotta laitteen sähkö voidaan katkaista
tarvittaessa.
Ellei tämä ole mahdollista, liitä laite sähköverkkoon kaksinapaisella kytkimellä, jonka napojen minimiväli on
3 mm. Asenna se helposti saavutettavaan kohtaan.
Jos pistoke ja pistorasia eivät ole samantyyppisiä, vaihda pistorasia. Pyydä pätevää asiantuntijaa suorittamaan
vaihto.
Älä käytä jatkojohtoja tai soviteosia.
Varmista asennuksen aikana, ettei laite vahingoita liitosjohtoa. Kytke laite irti sähköverkosta irrottamalla
pistoke pistorasiasta. Älä vedä liitosjohdosta.
Sähköliitäntä
5019 711 02028
Printed in Italy
n
04/08
FIN
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20

KitchenAid KRBC - 9010 I Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend