Volvo XC70 Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend

See käsiraamat sobib ka

1
Hyvä Volvon omistaja
Toivomme, että Teillä ja Volvollanne on monia nautinnollisia ajovuosia edessänne. Auto on suunniteltu Teidän ja matkustajienne turvallisuutta ja
mukavuutta silmällä pitäen. Volvo on maailman turvallisimpia henkilöautoja. Teidän Volvonne on suunniteltu myös täyttämään voimassa olevat
turvallisuus- ja ympäristövaatimukset.
Jotta kotiutuisitte autoonne paremmin, suosittelemme tutustumaan sen varusteisiin ja tämän käyttöohjekirjan ohjeisiin ja huoltotietoihin.
Kiitämme Teitä Volvon valinnasta!
2
Johdanto
Käyttöohjekirja
Hyvä tapa oppia tuntemaan uusi auto on
lukea käyttöohjekirja, mieluiten ennen ensim-
mäistä ajokertaa. Sen avulla on mahdollista
tutustua uusiin toimintoihin, saada neuvoja
auton käsittelystä eri tilanteissa ja oppia
hyödyntämään auton kaikkia hienouksia
parhaalla tavalla. Kiinnittäkää huomiota kirjan
turvallisuusohjeisiin:
Käyttöohjekirjassa kuvattuja varusteita ei ole
kaikissa automalleissa. Vakiovarusteiden
lisäksi kirjassa selostetaan myös valinnaisva-
rusteita (tehtaalla asennettuja varusteita) ja
joitakin lisävarusteita.
HUOM! Volvon autot ovat eri tavoin varus-
tettuja johtuen mukauttamisesta eri markkina-
alueiden tarpeisiin sekä kansalliseen tai
paikalliseen lainsäädäntöön ja määräyksiin.
Käyttöohjekirjassa olevat erittelyt, rakenne-
tiedot ja kuvat eivät ole sitovia. Pidätämme
itsellemme oikeuden muutoksiin ilman
edeltävää ilmoitusta.
© Volvo Car Corporation
VAROITUS!
Varoitus-tekstit viittaavat vaaroihin, joista
voi olla seurauksena henkilövahinkoja, ellei
ohjeita noudateta.
TÄRKEÄÄ!
Tärkeää-tekstit viittaavat vaaroihin, joista
voi olla seurauksena auton vaurioitu-
minen, ellei ohjeita noudateta.
3
Volvo Car Corporation ja ympäristö
Volvon Personvagnar -yhtiön
ympäristöfilosofia
Ympäristö, turvallisuus ja laatu ovat Volvo Car
Corporation -yhtiön kolme ydinarvoa, jotka
ohjaavat kaikkea toimintaa. Uskomme myös,
että asiakkaamme ovat kanssamme samaa
mieltä ympäristönsuojelusta.
Volvo-autot täyttävät tiukat kansainväliset
ympäristövaatimukset, ja ne on lisäksi valmis-
tettu vähäpäästöisissä, resursseja tehok-
kaasti hyödyntävissä tehtaissa. Volvo Car
Corporation -yhtiöllä on maailmanlaajuinen
ISO 14001. Tämä normi tukee työtä ympäris-
töalalla.
Kaikilla Volvo-malleilla on EPI (Environmental
Product Information) -ympäristöselosta. Siitä
voitte nähdä kuinka auton elinkaari vaikuttaa
ympäristöön.
Lukekaa lisää osoitteesta
www.volvocars.com/EPI.
Polttoaineenkulutus
Volvon autoissa on kilpailukykyinen polttoai-
neenkulutus omissa luokissaan. Pienempi
polttoaineenkulutus aiheuttaa yleisesti
vähemmän hiilidioksidin, joka on kasvihuone-
kaasu, päästöjä.
Kuljettajana Teillä on mahdollisuus vaikuttaa
polttoaineenkulutukseen. Lukekaa lisätietoja
otsikon Ympäristön suojelu alta, sivu 4.
Tehokas pakokaasujen
puhdistus
Volvonne on valmistettu konseptin
Puhdas sisältä ja ulkoa
mukaisesti – tämä
konsepti käsittää sekä puhtaan matkustamo-
ympäristön että tehokkaan pakokaasunpuh-
distuksen. Useissa tapauksissa
pakokaasupäästöt ovat reilusti voimassa
olevien normien alapuolella.
Lisäksi on erityinen jäähdyttimen pinnoite,
PremAir®
1
, joka kykenee muuntamaan haital-
lisen maan pinnan otsonin puhtaaksi hapeksi,
kun otsoni kulkee jäähdyttimen läpi. Mitä
1. Lisävaruste
PremAir® on Engelhard
Corporation -yhtiön rekisteröity
tavaramerkki.
4
Volvo Car Corporation ja ympäristö
suurempi otsonipitoisuus on, sitä enemmän
otsonia muunnetaan.
Puhdas ilma matkustamossa
Matkustamosuodatin estää pölyn ja siitepölyn
pääsyn matkustamoon ilmanoton kautta.
Edistyksellinen ilmanlaatujärjestelmä, IAQS
1
(Interior Air Quality System), varmistaa että
sisään tuleva ilma on puhtaampaa kuin ilma
ulkona liikenneympäristössä.
Järjestelmä muodostuu elektronisesta tunnis-
timesta ja hiilisuodattimesta. Sisään tulevaa
ilmaa valvotaan jatkuvasti ja jos tiettyjen
epäterveellisten kaasujen, kuten hiilimonok-
sidin, pitoisuus tulee liian korkeaksi, ilmanotto
suljetaan. Tällainen tilanne voi syntyä esim.
vilkkaassa liikenteessä, jonoissa tai tunne-
leissa.
Hiilisuodatin estää typpioksidien,
maanpinnan otsonin ja hiilivetyjen pääsyn
sisään.
Tekstiilinormi
Volvon sisusta on muotoiltu olemaan viihtyisä
ja miellyttävä, myös kosketusallergikoille ja
astmaatikoille. Kaikki verhoilumme ja sisus-
tustekstiilimme on testattu tiettyjen tervey-
delle haitallisten ja allergiaa aiheuttavien
aineiden sekä päästöjen suhteen. Tämä
tarkoittaa, että kaikki tekstiilit täyttävät normin
Öko-Tex 100
2
mukaiset vaatimukset, mikä on
suuri edistysaskel terveellisemmälle matkus-
tamoympäristölle.
Öko-Tex -sertifiointi käsittää esim. turvavyöt,
matot, kudokset ja kankaat. Verhoiluissa
käytetty nahka on parkittu ilman kromia
luonnollisilla kasviaineilla ja se täyttää sertifi-
ointivaatimukset.
Volvon korjaamot ja ympäristö
Säännöllisellä hoidolla luotte edellytykset
auton pitkälle käyttöiälle ja pienelle polttoai-
neenkulutukselle sekä myötävaikutatte siten
puhtaampaan ympäristöön. Kun uskotte
autonne korjaamisen ja huollon Volvon tekni-
sille palveluille, siitä tulee osa järjestel-
määmme. Asetamme vaatimuksia
korjaamotiloille estääksemme jätteiden ja
päästöjen joutumisen ympäristöön. Korjaa-
mohenkilökunnallamme on tiedot ja työkalut,
joita tarvitaan takaamaan hyvä huolehtiminen
ympäristöstä.
Ympäristön suojelu
Kyseessä on yksinkertaisesti vaikuttaminen
itse ympäristön säästämiseen esim. ajamalla
taloudellisesti, ostamalla ympäristömerkittyjä
autonhoitotuotteita sekä tekemällä huollot ja
hoitamalla autoa käyttöohjekirjan ohjeiden
mukaisesti.
Seuraavassa muutamia neuvoja ympäristön
säästämisestä:
Vähentäkää polttoaineenkulutusta valitse-
malla ECO-rengaspaineet, ks. sivua 155.
Kattokuorma ja suksilaa-
tikko lisäävät merkittä-
västi ilmanvastusta ja
polttoaineenkulutusta.
Irrottakaa ne heti käytön
jälkeen.
Poistakaa autosta tarpeettomat tavarat.
Mitä enemmän kuormaa, sitä suurempi
polttoaineenkulutus.
Jos autossa on moottorinlämmitin,
yttäkää sitä aina ennen kylmäkäynnis-
tystä. Se pienentää kulutusta ja vähentää
päästöjä.
Ajakaa pehmeästi ja välttäkää voimakkaita
jarrutuksia.
1. Lisävaruste
2. Lisätietoja osoitteessa
www.oekotex.com
5
Volvo Car Corporation ja ympäristö
Ajakaa mahdollisimman
suurella vaihteella. Mitä
pienempi käyntinopeus,
sitä pienempi polttoai-
neenkulutus.
Vähentäkää kaasua
alamäessä.
Käyttäkää jarrutettaessa hyväksenne
moottorijarrutusta.
Välttäkää joutokäyntiä. Ottakaa paikal-
liset määräykset huomioon. Sammut-
takaa moottori joutuessanne odottamaan
liikenteessä.
Huolehtikaa ympäris-
tölle vaarallisten
jätteiden kuten akkujen
ja öljyn hävittämisestä
ympäristöystävällisellä
tavalla. Jos olette
epävarma niiden oikeasta hävittämisestä,
kysykää neuvoa Volvon teknisestä palve-
lusta.
Huoltakaa auto säännöllisesti.
Noudattamalla näitä ohjeita voitte alentaa
polttoaineenkulutusta lisäämättä matka-aikaa
ja vähentämättä ajonautintoa. Säästätte
autoa, rahaa ja maapallon luonnonvaroja.
6
7
Sisältö
Turvallisuus 9
Mittarit, katkaisimet ja hallintalaitteet 33
Lämmitys ja ilmanvaihto 67
Sisustus 79
Lukot ja hälytin 101
Käynnistys ja ajo 113
Pyörät ja renkaat 151
Auton hoito 163
Ylläpito ja huolto 169
Audio (lisävaruste) 197
Puhelin (lisävaruste) 219
Tekniset tiedot 233
8
9
Sisältö
Turvavyöt 10
AIRBAG-järjestelmä 12
Turvatyynyt (SRS) 13
Turvatyynyn aktivointi/aktivoinnin poistaminen (SRS) 16
Sivuturvatyynyt (SIPS-tyynyt) 18
Turvaverho (IC) 20
WHIPS 21
Milloin järjestelmät laukeavat 23
Lasten turvallisuus 24
10
Sisältö
Turvavyöt
Lantiovyön säätäminen. Vyön pitää olla
alhaalla.
Käyttäkää aina turvavyötä
Jarrutus voi saada pahoja seurauksia, jos
turvavyötä ei käytetä. Katsokaa tämän vuoksi,
että kaikki matkustajat ovat ottaneet
turvavyön käyttöön.
Turvavyön kiinnitys:
Vetäkää turvavyö esiin hitaasti ja lukitkaa
se työntämällä sen lukituskieli lukkoon.
Kuuluva naksahdus ilmaisee vyön lukkiu-
tumisen.
Turvavyön irrotus:
Painakaa lukon punaista nuppia ja
antakaa vyön kelautua sisään. Jos
turvavyö ei kelaudu kokonaan sisään,
syöttäkää sitä sisään käsin, niin että se ei
jää roikkumaan.
Turvavyö lukkiutuu, eikä sitä voi vetää
ulos:
Jos sitä vedetään liian nopeasti.
Jarrutettaessa ja kiihdytettäessä.
Jos auto kallistuu voimakkaasti.
Jotta turvavyö suojaisi mahdollisimman hyvin,
on tärkeää, että se on tiukasti vartaloa vasten.
Älkää kallistako selkänojaa liian paljon
taaksepäin. Turvavyö on suunniteltu
suojaamaan normaalissa istuma-asennossa.
Muistakaa:
Olla käyttämättä jousilukkoja yms., jotka
estäisivät turvavyötä asettumasta oikein.
Että turvavyö ei saa olla kiertyneenä.
Että lantiovyön pitää olla alhaalla (ei
vatsan päällä).
Kiristää lantiovyö lantion päälle vetämällä
olkavyöstä kuvan mukaisesti.
VAROITUS!
Kukin turvavyö on tarkoitettu vain yhdelle
henkilölle.
VAROITUS!
Turvavyö ja turvatyyny toimivat yhteis-
työssä. Turvavyön virheellinen käyttö tai
käyttämättä jättäminen voi vaikuttaa turva-
tyynyn tehokkuuteen törmäyksessä.
VAROITUS!
Älkää tehkö itse mitään muutoksia tai
korjauksia turvavyöhön. Ottakaa yhteys
valtuutettuun Volvo-korjaamoon.
Jos turvavyöhön on kohdistunut voimakas
rasitus esim. törmäyksen yhteydessä,
koko vyö pitää vaihtaa. Turvavyö on
saattanut menettää osan suojaavista
ominaisuuksistaan, vaikka se näyttäisi
vaurioitumattomalta. Vaihtakaa turvavyö
myös, jos se on kulunut tai vaurioitunut.
Uuden turvavyön pitää olla tyyppihyväk-
sytty ja tarkoitettu samalle paikalle kuin
vanha turvavyö.
11
Sisältö
Turvavyöt
Turvavyömuistutin
Mittaristossa ja taustapeilin yläreunassa
palaa turvavyön varoitusvalo niin kauan kuin
kuljettaja tai etumatkustaja ei ole kytkenyt
turvavyötään. Turvavyömuistutin sammuu
6 sekunnin kuluttua, jos nopeus on alle
10 km/h. Jos kuljettaja tai etumatkustaja ei
ole kytkenyt turvavyötään, syttyy muistutin
uudelleen nopeuden ylittäessä 10 km/h ja se
sammuu nopeuden hidastuessa alle 5 km/h.
Jos turvavyö irrotetaan, aktivoituu toiminto
uudelleen nopeuden ylittäessä 10 km/h.
HUOM! Turvavyömuistutin on tarkoitettu
etuistuimella matkustavia aikuisia varten. Jos
etuistuimella on turvavyöllä kiinnitetty lasten
turvaistuin, turvyömuistutusta ei tapahdu.
Turvavyö ja raskaus
Turvavyötä tulee aina käyttää raskauden
aikana. Mutta on erittäin tärkeää, että sitä
käytetään oikein. Vyön tulee olla hyvin olkaa
vasten, sen yläosan pitää olla rintojen välissä
ja vatsan sivua vasten. Vyön lantio-osan pitää
olla tasaisesti reittä vasten ja mahdollisimman
paljon vatsan alla - se ei saa päästä liukumaan
ylöspäin. Vyön tulee olla mahdollisimman
lähellä kehoa ilman tarpeetonta väljyyttä.
Tarkastakaa myös, ettei se ole kiertynyt.
Raskaana olevan kuljettajan tulee säätää
istuimen ja ohjauspyörän asento niin, että hän
pystyy hallitsemaan auton täysin (mikä
tarkoittaa että hänen tulee ulottua hyvin
ohjauspyörään ja polkimiin). Ohjauspyörän ja
vatsan välinen tila tulee pyrkiä saamaan
mahdollisimman suureksi.
Turvavyö ja raskaus.
Turvavyönkiristin
Kaikki turvavyöt on varustettu turvavyönkiristi-
millä. Turvavyönkiristimen mekanismi kiristää
turvavyön kehoa vasten riittävän voimak-
kaassa törmäyksessä. Turvavyö painautuu
tällöin tehokkaammin matkustajaa vasten.
12
Sisältö
AIRBAG-järjestelmä
Varoitussymboli mittaristossa
Airbag-järjestelmää
1
valvoo jatkuvasti
ohjausyksikkö ja mittaristossa on varoi-
tusvalo. Tämä valo syttyy, kun virta-avain
käännetään asentoon
I, II tai III. Valo
sammuu noin seitsemän sekunnin kuluttua,
jos Airbag-järjestelmä
1
on kunnossa.
Mittariston näyttöön tulee
varoitussymbolin ohella tarvit-
taessa ilmoitus. Jos varoitus-
symbolissa on vika, syttyy
varoituskolmio ja yhdistelmä-
mittarin näyttöön tulee
ilmoitus SRS-TURVATYYNY/
HUOLLA HETI. Ottakaa
pikimmiten yhteys valtuu-
tettuun Volvo-korjaamoon.
1. Sisältyy SRS ja turvavyönkiristimet,
SIPS sekä IC.
VAROITUS!
Jos Airbag-järjestelmän varoitusvalo jää
palamaan tai syttyy ajon aikana, se
tarkoittaa ettei turvatyynyjärjestelmä ole
täysin toimintakuntoinen. Symboli voi
osoittaa vikaa turvavyö-, SIPS- SRS- tai
IC-järjestelmässä. Ottakaa pikimmiten
yhteys valtuutettuun Volvo-korjaamoon.
13
Sisältö
Turvatyynyt (SRS)
Turvatyyny (SRS) kuljettajan
puolella
Auton ohjauspyörään on asennettu turvatyyny
SRS (Supplemental Restraint System), joka
täydentää turvavyötä. Turvatyyny on
asennettu laskostettuna ohjauspyörän
keskiöön. Ohjauspyörässä on merkintä SRS
AIRBAG.
Turvatyyny (SRS)
matkustajan puolella
Turvavyön täydennyksenä auto on varustettu
turvatyynyllä, SRS (Supplemental Restraint
System). Matkustajan puoleinen turvatyyny
1
on kokoon taitettuna käsinekotelon yläpuo-
lella olevassa lokerossa. Kojelaudassa on
merkintä SRS AIRBAG.
VAROITUS!
Turvavyö ja turvatyyny toimivat yhteis-
työssä. Turvavyön virheellinen käyttö tai
käyttämättä jättäminen voi vaikuttaa turva-
tyynyn tehokkuuteen törmäyksessä.
1. Kaikissa autoissa ei ole turvatyynyä
(SRS) matkustajan puolella. Sen voi
jättää pois autoa ostettaessa.
VAROITUS!
Jotta vältettäisiin vammautuminen turva-
tyynyn lauetessa, matkustajan tulee istua
mahdollisimman pystyssä, jalat lattialla ja
selkä selkänojaa vasten. Turvavyön pitää
olla kiinnitettynä.
VAROITUS!
Älkää koskaan sijoittako lastenistuinta tai
lastentyynyä etuistuimelle, jos matkustajan
turvatyyny (SRS) on aktivoitu
1
.
Älkää koskaan antako lapsen seistä tai
istua matkustajan istuimen edessä. Alle
140 cm pitkät henkilöt eivät saa istua
etuistuimella, jos matkustajan turvatyyny
(SRS) on aktivoitu.
Edellä mainittujen ohjeiden laiminlyöminen
voi aiheuttaa lapselle hengenvaaran.
1. Tietoja aktivoidusta/pois kytketystä turvatyy-
nystä (SRS), katsokaa s.16.
14
Sisältö
Turvatyynyt (SRS)
SRS-järjestelmä, vasemmalta ohjattavat
autot.
SRS-järjestelmä
Järjestelmä muodostuu turvatyynyistä ja
tunnistimista. Riittävän voimakkaan törmä-
yksen sattuessa tunnistimet reagoivat ja
turvatyyny/-tyynyt täyttyvät lämmeten samalla.
Tyynyyn kohdistuvan iskun vaimentamiseksi
se jälleen tyhjenee puristuessaan kasaan.
Tässä yhteydessä autoon muodostuu savua,
mikä on täysin normaalia. Koko tapahtuma,
tyynyn täyttyminen ja tyhjeneminen, tapahtuu
muutamassa kymmenesosasekunnissa.
SRS-järjestelmä, oikealta ohjattavat autot.
HUOM! Anturit reagoivat eri tavalla riippuen
törmäystilanteesta ja siitä, käytetäänkö kuljet-
tajan ja etuistuimen matkustajan turvavyötä
vai ei. Tästä syystä saattaa esiintyä onnetto-
muustilanteita, joissa vain toinen (tai ei
kumpikaan) turvatyyny aktivoituu. SRS-
järjestelmä tunnistaa törmäystilanteessa
törmäysvoiman, jolle auto altistuu, ja
mukautuu tämän mukaan siten, että yksi tai
useampi turvatyyny laukeaa.
HUOM! Turvatyynyissä on toiminto, joka
sovittaa niiden kapasiteetin autoon kohdis-
tuneen törmäysvoiman mukaan.
VAROITUS!
Korjauksen saa tehdä vain valtuutettu
Volvo-korjaamo.
SRS-järjestelmään puuttuminen voi
aiheuttaa virheellisen toiminnan, josta on
seurauksena vakavia henkilövahinkoja.
15
Sisältö
Turvatyynyt (SRS)
Matkustajan turvatyynyn sijainti, vasemmalta
ja oikealta ohjattava auto.
VAROITUS!
Älkää tehkö mitään toimenpiteitä ohjaus-
pyörässä tai käsinekotelon yläpuolella
oleviin SRS-osiin.
Mitään esineitä tai laitteita ei saa sijoittaa
eikä kiinnittää SRS AIRBAG -paneelin
(käsinekotelon yläpuolella) päälle tai turva-
tyynyn vaikutusalueelle.
16
Sisältö
Turvatyynyn aktivointi/aktivoinnin poistaminen (SRS)
Osoitus, joka kertoo, että matkustajan turva-
tyyny (SRS) ei ole aktivoitu.
PACOS (lisävaruste)
Turvatyyny (SRS) matkustajan paikalla
edessä voidaan kytkeä pois toiminnasta kytki-
mellä. Tämä on välttämätöntä, jos esim. laste-
nistuimessa istuva lapsi sijoitetaan tälle
paikalle.
Merkkivalo
Taustapeilissä oleva teksti-ilmoitus kertoo,
että edessä olevan matkustajan turvatyynyn
(SRS) aktivointi on poistettu.
PACOS-kytkin (Passenger Airbag Cut Off
Switch / matkustajan turvatyynyn passivointi-
kytkin).
Aktivointi/aktivoinnin poistaminen
Kytkin on sijoitettu kojelaudan päätyyn
matkustajan puolelle ja siihen päästään
käsiksi, kun ovi avataan. Tarkastakaa, että
katkaisin on haluamassanne asennossa.
Volvo suosittelee, että asennon vaihtamiseen
käytetään virta-avainta. (Myös muuta, avainta
muistuttavaa esinettä voidaan käyttää.)
VAROITUS!
Aktivoitu turvatyyny (matkustajan
paikka):
Älkää koskaan sijoittako lasta matkustajan
paikalle eteen lastenistuimessa tai lasten-
tyynyllä turvatyynyn ollessa aktivoituna.
Tämä koskee myös henkilöitä, jotka ovat
lyhyempiä kuin 140 cm.
Pois toiminnasta kytketty turvatyyny
(matkustajan paikka):
Henkilöt, jotka ovat lyhyempiä kuin
140 cm, eivät koskaan saa istua etumat-
kustajan paikalla turvatyynyn ollessa
aktivoituna.
Edellä mainittujen ohjeiden laiminlyönti voi
aiheuttaa hengenvaaran.
VAROITUS!
Jos auto on varustettu edessä olevan
matkustajan paikan turvatyynyllä (SRS),
mutta PACOS puuttuu, turvatyyny on aina
aktivoitu.
17
Sisältö
Turvatyynyn aktivointi/aktivoinnin poistaminen (SRS)
SRS:n kytkin asennossa ON.
Kytkimen asento
ON = Turvatyyny (SRS) on aktivoitu. Kun
kytkin on tässä asennossa, voivat yli 140 cm
pitkät henkilöt istua etuistuimella, mutta ei
koskaan lapsi lastenistuimessa eikä lastentyy-
nyllä.
SRS:n kytkin asennossa OFF.
OFF = Turvatyynyä (SRS) ei ole aktivoitu. Kun
kytkin on tässä asennossa, voi lapsi istua
etuistuimella lastenistuimessa tai lastentyy-
nyllä, sitä vastoin eivät koskaan yli 140 cm
pitkät henkilöt.
VAROITUS!
Älkää antako kenenkään istua matkustajan
paikalla, jos teksti-ilmoituskattopaneelissa
osoittaa, että turvatyynyn (SRS) aktivointi
on poistettu, samalla kun Airbag-järjes-
telmän varoitussymboli näytetään mittaris-
tossa. Tämä tarkoittaa, että on syntynyt
vakava vika. Hakeutukaa pikimmiten
valtuutettuun Volvo-korjaamoon.
18
Sisältö
Sivuturvatyynyt (SIPS-tyynyt)
Sivuturvatyynyjen sijainti.
Sivuturvatyynyt – SIPS-tyynyt
SIPS-järjestelmä (Side Impact Protection
System) jakaa suuren osan törmäysvoimasta
palkkeihin, pilareihin, lattiaan, kattoon ja korin
muihin osiin. Sivuturvatyynyt, kuljettajan ja
matkustajan paikalla, suojaavat rintakehää ja
ovat SIPS:n tärkeä osa. Sivuturvatyyny on
sijoitettu etuistuimen selkänojan runkoon.
Täyttynyt sivuturvatyyny.
Lastenistuin ja sivuturvatyyny
Sivuturvatyyny ei vaikuta haitallisesti auton
suojaaviin ominaisuuksiin lastenistuinta tai
lastentyynyä käytettäessä.
Lastenistuin/lastentyyny voidaan sijoittaa
etuistuimelle, jos autossa ei ole aktivoitua
1
matkustajan turvatyynyä.
VAROITUS!
Sivuturvatyynyt täydentävät SIPS-
järjestelmää. Käyttäkää aina turvavyötä.
VAROITUS!
Korjauksen saa tehdä vain valtuutettu
Volvo-korjaamo.
SIPS-järjestelmään puuttuminen voi
aiheuttaa virheellisen toiminnan, josta on
seurauksena vakavia henkilövahinkoja.
VAROITUS!
Istuimen ulkoreunan ja ovipaneelin väliin ei
saa sijoittaa mitään esineitä, koska sivutur-
vatyyny täyttyy tälle alueelle.
VAROITUS!
Käyttäkää vain Volvon istuinsuojia tai
Volvon hyväksymiä istuinsuojia. Muut
istuinsuojat voivat estää sivuturvatyynyjen
toimintaa.
1. Tietoja aktivoidusta/pois kytketystä
turvatyynystä (SRS), katsokaa s. 16.
19
Sisältö
Sivuturvatyynyt (SIPS-tyynyt)
Kuljettajan puoli
SIPS-tyyny
SIPS-tyynyjärjestelmä muodostuu sivuturva-
tyynyistä ja tunnistimista. Riittävän
voimakkaan törmäyksen yhteydessä tunnis-
timet reagoivat ja sivuturvatyyny täyttyy. Tyyny
täyttyy matkustajan ja ovipaneelin välissä ja
vaimentaa siten iskua törmäyshetkellä
samalla, kun tyyny tyhjenee. Sivuturvatyyny
täyttyy normaalisti vain törmäyspuolella.
Matkustajan puoli
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68
  • Page 69 69
  • Page 70 70
  • Page 71 71
  • Page 72 72
  • Page 73 73
  • Page 74 74
  • Page 75 75
  • Page 76 76
  • Page 77 77
  • Page 78 78
  • Page 79 79
  • Page 80 80
  • Page 81 81
  • Page 82 82
  • Page 83 83
  • Page 84 84
  • Page 85 85
  • Page 86 86
  • Page 87 87
  • Page 88 88
  • Page 89 89
  • Page 90 90
  • Page 91 91
  • Page 92 92
  • Page 93 93
  • Page 94 94
  • Page 95 95
  • Page 96 96
  • Page 97 97
  • Page 98 98
  • Page 99 99
  • Page 100 100
  • Page 101 101
  • Page 102 102
  • Page 103 103
  • Page 104 104
  • Page 105 105
  • Page 106 106
  • Page 107 107
  • Page 108 108
  • Page 109 109
  • Page 110 110
  • Page 111 111
  • Page 112 112
  • Page 113 113
  • Page 114 114
  • Page 115 115
  • Page 116 116
  • Page 117 117
  • Page 118 118
  • Page 119 119
  • Page 120 120
  • Page 121 121
  • Page 122 122
  • Page 123 123
  • Page 124 124
  • Page 125 125
  • Page 126 126
  • Page 127 127
  • Page 128 128
  • Page 129 129
  • Page 130 130
  • Page 131 131
  • Page 132 132
  • Page 133 133
  • Page 134 134
  • Page 135 135
  • Page 136 136
  • Page 137 137
  • Page 138 138
  • Page 139 139
  • Page 140 140
  • Page 141 141
  • Page 142 142
  • Page 143 143
  • Page 144 144
  • Page 145 145
  • Page 146 146
  • Page 147 147
  • Page 148 148
  • Page 149 149
  • Page 150 150
  • Page 151 151
  • Page 152 152
  • Page 153 153
  • Page 154 154
  • Page 155 155
  • Page 156 156
  • Page 157 157
  • Page 158 158
  • Page 159 159
  • Page 160 160
  • Page 161 161
  • Page 162 162
  • Page 163 163
  • Page 164 164
  • Page 165 165
  • Page 166 166
  • Page 167 167
  • Page 168 168
  • Page 169 169
  • Page 170 170
  • Page 171 171
  • Page 172 172
  • Page 173 173
  • Page 174 174
  • Page 175 175
  • Page 176 176
  • Page 177 177
  • Page 178 178
  • Page 179 179
  • Page 180 180
  • Page 181 181
  • Page 182 182
  • Page 183 183
  • Page 184 184
  • Page 185 185
  • Page 186 186
  • Page 187 187
  • Page 188 188
  • Page 189 189
  • Page 190 190
  • Page 191 191
  • Page 192 192
  • Page 193 193
  • Page 194 194
  • Page 195 195
  • Page 196 196
  • Page 197 197
  • Page 198 198
  • Page 199 199
  • Page 200 200
  • Page 201 201
  • Page 202 202
  • Page 203 203
  • Page 204 204
  • Page 205 205
  • Page 206 206
  • Page 207 207
  • Page 208 208
  • Page 209 209
  • Page 210 210
  • Page 211 211
  • Page 212 212
  • Page 213 213
  • Page 214 214
  • Page 215 215
  • Page 216 216
  • Page 217 217
  • Page 218 218
  • Page 219 219
  • Page 220 220
  • Page 221 221
  • Page 222 222
  • Page 223 223
  • Page 224 224
  • Page 225 225
  • Page 226 226
  • Page 227 227
  • Page 228 228
  • Page 229 229
  • Page 230 230
  • Page 231 231
  • Page 232 232
  • Page 233 233
  • Page 234 234
  • Page 235 235
  • Page 236 236
  • Page 237 237
  • Page 238 238
  • Page 239 239
  • Page 240 240
  • Page 241 241
  • Page 242 242
  • Page 243 243
  • Page 244 244
  • Page 245 245
  • Page 246 246
  • Page 247 247
  • Page 248 248
  • Page 249 249
  • Page 250 250
  • Page 251 251
  • Page 252 252
  • Page 253 253
  • Page 254 254

Volvo XC70 Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend
See käsiraamat sobib ka