Panasonic DMREH65 Kasutusjuhend

Kategooria
DVD-mängijad
Tüüp
Kasutusjuhend
GUIDE Plus+ ei ole käytössä Suomessa.
GUIDE Plus+ on käytössä näissä maissa:
Itävalta, Belgia, Ranska, Saksa, Italia, Alankomaat,
Espanja, Sveitsi (helmikuu 2006).
Eräillä alueilla em. maissa toimintoa ei ole saatavilla.
Toiminta-alueissa saattaa tapahtua muutoksia.
KÄYTTÖOPAS
DMR-EH65
DVD-KIINTOLEVYTALLENNIN
Panasonic Nordic
Kaikki oikeudet pidätetään.
Käyttöohjeen tiedot perustuvat sen tekohetkellä oleviin tuote-
tietoihin. Ominaisuus- tai varustemuutokset ovat
mahdollisia. Emme vastaa muutoksista.
2
VAROITUKSIA LAITTEEN KÄYTTÄJÄLLE
Varoitus - Laitteessa on laser!
Laitteen käyttäminen muulla kuin tässä käyttöohjeessa mainitulla
tavalla saattaa altistaa käyttäjän turvallisuusluokan
1 ylittävälle näkymättömälle säteilylle.
Varoitus - vältä kosteutta!
Tulipalo-, sähköiskuvaaran tai tuotetta kohtaavan muun vahingon
vähentämiseksi ei laitetta saa altistaa sateelle, kosteudelle,
vesipisaroille tai roiskeelle, eikä nestettä sisältäviä esineitä, kuten
esimerkiksi maljakoita, saa asettaa laitteen päälle.
Varoitus - sijoitus ja paristot!
Älä asenna tai laita tätä laitetta kabinettityppiseen kirjakaappiin
tai muuhun suljettuun tilaan, jotta tuuletus onnistuisi. Varmista,
että verho tai muu materiaali ei huononna tuuletusta, jotta
vältettäisiin ylikuumenemisesta johtuva sähköisku- tai tulipalo-
vaara.
Älä peitä laitteen tuuletusaukkoja sanomalehdellä, pöytäliinalla,
verholla tai muulla vastaavalla esineellä.
Älä aseta palavaa kynttilää tai muuta avotulen lähdettä laitteen
päälle.
Hävitä paristot luontoa vahingoittamattomalla tavalla.
ONNITTELUT UUDEN PANASONIC-LAITTEEN OMISTAJALLE!
Kiitos, kun valitsit Panasonic-laitteen. Lue käyttöopas huolellisesti niin opit käyttämään laitteen kaikkia toimintoja.
Lue käyttöopas kokonaan, ennen kuin otat laitteen käyttöön tai teet kytkentöjä tai säätöjä.
Säilytä käyttöopas tulevaa tarvetta varten.
ALUEKOODI
DVD-soittimiin ja -levyihin koodataan myyntialueen mukainen
aluetunnus. Tämän laitteen aluekoodi on 2. Soitin toistaa sellaisia
DVD-levyjä, joissa on koodimerkintä 2 tai ALL.
Muuta
Tämä laite on tarkoitettu käytettäväksi leudossa ilmastossa.
Laite tulee asettaa lähelle verkkopistorasiaa ja pistokkeen
täytyy olla sellaisessa paikassa, että se on helppo irrottaa
ongelman sattuessa.
Säilytä pienet osat, kuten SD-kortti, lasten ulottumattomissa.
Jos lapsi nielaisee pienen osan, ota heti yhteys lääkäriin.
TIETOA LEVYISTÄ ....................................................4
Levyt, joita voi toistaa ja joille voi tallentaa (12 cm/ 8 cm)........4
Levyt, joita voi vain toistaa (12/8cm)......................................... 5
Levyt, joita ei voi toistaa ............................................................ 5
DVD Audio -levy........................................................................ 5
Ohjelman kuvastandardi ............................................................ 5
Muistikortit ................................................................................ 6
TÄRKEITÄ TALLENNUSOHJEITA.........................7
Tietoja kiintolevystä ................................................................... 8
KIINTOLEVY ...............................................................8
Sijoitusohjeita ............................................................................ 8
IRTOLEVYJEN KÄSITTELY ....................................9
Levyjen käsittely ........................................................................ 9
LAITTEEN HUOLTO ..................................................9
PAKETIN AVAAMINEN ..............................................10
Laitteen mukana olevat tarvikkeet ............................................. 10
Kauko-ohjaimen käyttöönotto .................................................. 10
Paristojen laittaminen kauko-ohjaimeen .......................... 10
Kauko-ohjaimen toimintaetäisyys ..................................... 10
KAUKO-OHJAIN......................................................... 11
ETULEVY .....................................................................11
MUISTIKORTIN KÄSITTELY ..................................12
ETULEVYN NÄYTTÖ ................................................12
KÄYTTÖÖNOTTO ......................................................13
Television scart-kytkentä............................................................ 13
Television ja kuvanauhurin scart-kytkentä................................. 13
VAIHE 1 - Kytkennät ................................................................ 13
Televisio ja digitaali-/satelliittivastaanotin /dekooderi .......... 14
Televisio ja kuvanauhuri, digi/sat.vastaanotin/dekooderi .... 14
Television s-video- tai komponenttivideoliittimiin............... 15
Vahvistimen kytkentä .......................................................... 16
Monikanavainen kotiteatterivahvistin........................ 16
Stereovahvistin ............................................................. 16
Virransäästö ......................................................................... 16
HDMI-kytkentä.................................................................. 17
VAIHE 2 - Televisio ...................................................................18
Kanavien viritys .................................................................. 18
Television ja kauko-ohjaimen asetukset .............................. 18
Lomittamaton kuva .......................................................19
Television ohjaus kauko-ohjaimella.............................. 20
Jos kauko-ohjain ohjaa muita Panasonic-laitteita ........ 20
TV-OHJELMAN TALLENNUS .......................................21
REC MODE - Tallennuslaadun vaikutus levytilan tarpeeseen . 21
Quick Start - nopeasti toimintatilaan ................................... 21
FR - Levytilaan mukautuva tallennus.................................. 21
TV-ohjelman tallentaminen ........................................................ 22
Tallentamisen loppumishetken määritys ................................... 22
Levyn laittaminen soittimeen / poistaminen soittimesta ........... 23
Jos kuvaruutuun tulee viimeistelysivu ................................. 23
Jos kuvaruutuun tulee formatointisivu ................................ 23
Jos tallennat kiintolevylle ohjelman, jonka aiot myöhemmin pika-
kopioida irtolevylle.................................................................... 23
FLEXIBLE REC - Levytilaan mukautuva tallennus ................. 24
Ohjelman katselu tallentamisen aikana ...................................... 25
3
AJASTETTU TALLENNUS .............................................26
ShowView-koodi ajastintallennuksessa ..................................... 26
Käyttäjän ohjaama ajastintallennus ........................................... 27
Ajastintallennuksen lopettaminen kesken ................................. 28
Ajastinvalmiustilan poistaminen ............................................... 28
Lisätietoja ajastintallennuksesta ................................................ 28
Ajastinohjelman tietojen tarkastus, muutos tai poisto .............. 28
Hätätallennus ............................................................................. 29
VPS/PDC-koodi......................................................................... 29
RENEW - VAKIO-OHJELMAN TALLENNUS EDELLISEN
TALLENNUSKERRAN PÄÄLLE...........................................29
Erillislaitteen ohjelman tallennus ............................................... 29
Ajastintallennus television kautta.............................................. 30
EXT LINK - ajastintallennus digisovittimella tai
satelliittivastaanottimella ........................................................... 30
LEVYJEN TOISTO ......................................................... 31
Tietyn ohjelman valinta toistettavaksi ...................................... 31
Toiston ohjaus ........................................................................... 32
Ääniraidan valinta ...................................................................... 33
MP3/JPEG/TIFF/DIVX-TOISTO ....................................34
Toistettavan tiedostotyypin valinta .......................................... 35
Kansion valinta puudiagrammista ...................................... 35
DivX-toisto ............................................................................... 35
DivX VOD -sisältö .............................................................. 36
Tiedostorakenne ja ryhmän valinta puudiagrammista........ 36
MP3-raidan toisto ..................................................................... 36
JPEG/TIFF-toisto ..................................................................... 37
Toisessa kansiossa olevan kuvan valinta ........................... 37
Kuvien katseluun liittyvät toiminnot ........................................ 38
LEVYTOISTON OHJAUS VALIKOISTA ....................... 39
DISPLAY-Valikkojen käyttö ..................................................... 39
DISC - Levyn sisältö ................................................................. 39
PICTURE - Kuvanlaatu ............................................................ 39
PLAY - Uusintatoiston kohde ................................................... 40
SOUND - Äänitehosteet ........................................................... 40
OTHER - Näyttötietueen paikka .............................................. 40
Toimintatilan tiedot näyttöön....................................................40
NIMIKKEEN / KAPPALEEN EDITOINTI ........................41
Levyjen sisällön rakenne ............................................................ 41
Yleisohjeet editoimiseen ............................................................ 41
Nimikkeiden editointimahdollisuudet ........................................ 42
Kappaleiden editointimahdollisuudet ........................................ 42
PLAYLIST - SOITTOLISTAT ......................................... 43
PLAYLIST - Soittolistan editointivalikko ................................. 43
Soittolistan editointi ja toisto .................................................... 44
Soittolistan editointimahdollisuudet .......................................... 44
Kappaleen editointimahdollisuudet ........................................... 44
KUVIEN EDITOINTI .......................................................45
Kuvan valinta editoitavaksi ....................................................... 45
Kuvan/kansion editointimahdollisuudet .................................... 46
DELETE NAVIGATOR- OHJELMIEN
POISTOVALIKKO .......................................................... 47
Delete Navigator -valikon käyttö .............................................. 47
Poisto toiston aikana ................................................................. 47
OHJELMAN SIIRTO LEVYJEN VÄLILLÄ ...................48
Siirtoajat .............................................................................. 48
Kopioinnin nopeus ja tallennuslaatu ......................................... 49
Valmistelu ennen kopiointia ....................................................... 49
Helppo kopiointi ....................................................................... 50
Siirtolista ................................................................................ 51
Toiminnot, joita saatat tarvita.................................................... 52
Viimeistellyn DVD-R, DVD-R DL, DVD-RW (DVD Video), +R, +R
DL-levyn kopiointi kiintolevylle............................................... 53
Liikkuvan MPEG2-kuvan kopioiminen SD-kortilta ................. 54
VALOKUVIEN SIIRTO LEVYJEN VÄLILLÄ ................55
Valokuvien siirto siirtolistan avulla............................................ 55
Kaikkien kuvien siirto muistikortilta ......................................... 57
ERILLISLAITTEEN OHJELMAN TALLENNUS ............58
Käyttäjän ohjaama tallennus...................................................... 58
DV AUTO REC - Automaattitallennus..................................... 58
TELEVISIO JA Q LINK-TOIMINNOT ...........................59
DISC MANAGEMENT -
LEVYTIETOJEN EDITOINTI ..........................................60
Tee aluksi aina näin... ................................................................. 60
Levyn suojaus............................................................................ 60
Koko levyn tai kortin suojaus .............................................. 60
Levyn suojaus ...................................................................... 60
DISC NAME - Levyn nimi .................................................60
ERASE ALL TITLES - Tyhjennä levy ............................... 61
FORMAT DISC - Levyn formatointi .................................61
Levyn viimeistely ................................................................62
KIRJOITTAMINEN .........................................................63
LAPSILUKKO ................................................................. 64
SOITTIMEN ASETUKSET ..............................................64
Yleisohjeet asetusmuutoksiin .................................................... 64
SOITTIMEN ASETUKSET ..............................................65
Yleisohjeet asetusmuutoksiin .................................................... 65
Asetukset ................................................................................66
TUNING - Kanavien viritys ..................................................... 70
MANUAL - Käyttäjän ohjaama viritys ................................ 70
AUTO SETUP - Automaattinen viritys................................ 71
TV SYSTEM - kuvastandardi ................................................... 71
Kielikoodit ................................................................................ 72
CLOCK - Kellon asetukset ....................................................... 73
VIRHEVIESTI............................................................... 74
Televisioruudussa oleva virheviesti .........................................74
Soittimen etulevyssä oleva virheviesti ..................................... 75
USEIN KYSYTTYÄ ..................................................... 76
MISSÄ VIKA? ...............................................................77
Huolto 81
Sijoitusohjeita ............................................................................81
Soittimen sijoittaminen...................................................... 81
Käyttöjännite......................................................................81
Verkkojohto ......................................................................... 81
Vierasesineet ....................................................................... 81
Huolto 81
HUOLTO ........................................................................81
SANASTO ......................................................................82
TEKNISET TIEDOT .................................................... 84
4
TIETOA LEVYISTÄ
Video
EI
Vain DVD-R DL -
soittimella.
Levyjä, joiden nopeus
on enintään 4x.
EI
EI
(vain toinen: Bilingual
Audio Selection)
EI
(kuvasuhde 4:3)
EI
Video
OK
Viimeistelyn jälkeen
Levyjä, joiden nopeus
on enintään 6x.
EI
EI
(vain toinen: Bilingual
Audio Selection)
EI
(kuvasuhde 4:3)
EI
Video; valokuvat
OK
- -
- -
OK
OK
OK
OK
Levytyyppi ja
logo
Tunnus ohjeessa
Tallennettava
ohjelma
Tallennusformaatti
Uudelleen-
kirjoitettava
*1
Voiko soittaa muis-
sa soittimissa?
2
Voiko käyttää high
speed-levyä?
3
Toiminnot tässä laitteessa
Vain yhden tallennuskerran
sallivien ohjelmien tallennus
Kaksikielisen lähetyksen
molempien ääniraitojen
tallennus (M1 ja M2)
4
16:9-laajakuvan tallennus
4
Soittolistan (vaihtoehtoisen
sisällysluettelon eli toisto-
järjestyksen) laatiminen
Ennen viimeistelyä:
Viimeistelyn jälkeen:
Video
EI
Viimeistelyn jälkeen (s. 61)
Levyjä, joiden nopeus
on enintään 16x.
EI
EI
(vain toinen: Bilingual
Audio Selection)
EI
(kuvasuhde 4:3)
EI
DVD-R
4,7 GB, 12 cm
1,4 GB, 8 cm
DVD-RAM
4,7 GB/
9,4 GB; 12cm
2,8 GB; 8 cm
Video; valokuvat
OK
Vain DVD-RAM-levyjä toistavalla
soittimella.
Levyjä, joiden nopeus
on enintään 5x.
OK
(CPRM-levylle, s. 82)
OK
OK
OK
HDD eli KIINTOLEVY
250 GB
DVD-R W
4,7 GB, 12 cm
1,4 GB, 8 cm
Video
EI
Viimeistelyn jälkeen
Nopeus
enintään 16x.
EI
EI
(vain toinen: Bilingual
Audio Selection)
EI
(kuvasuhde 4:3)
EI
+R
*5
4,7 GB,
12 cm
Levyt, joita voi toistaa ja joille voi tallentaa (12 cm/ 8 cm)
DVD-R DL
kaksipuol.
yksikerr.
DVD-R DL-levylle ei voi
tallentaa suoraan tässä
laitteessa (s. 7).
DVD Video (DVD V)
Tämä tallennusmenetelmä vastaa
kaupallisen DVD-Video-tallenteen formaattia.
Kertakopioinnin sallivaa digitaalilähetystä ei voi tallentaa näin.
+R DL
kaksipuol.
yksikerr.
+R DL-levylle ei voi
tallentaa suoraan tässä
laitteessa (s. 7).
Video
EI
Vain + R DL -
soittimella.
Nopeus
enintään 2,4x.
EI
EI
(vain toinen: Bilingual
Audio Selection)
EI
(kuvasuhde 4:3)
EI
+VR (+R/+RW
VR)
Tämä tallennusmenetelmä tallentaa +R/RW-levylle liikkuvaa kuvaa.
Näin tallennetut levyt toistuvat kuten DVD Video -levyt.
Kertakopioinnin sallivaa digitaalilähetystä ei voi tallentaa näin.
Viimeistelyn jälkeen tai top menu-valikon laatimisen jälkeen levy soi
tavallisilla dvd-soittimissa ja muissa laitteissa.
+RW
DVD Video Recording (DVD VR)
Tämä tallennusmenetelmä mahdollistaa televisio-ohjelmien
jne. tallentamisen ja editoimisen.
Voit poistaa osia ohjelmasta, laatia soittolistoja jne.
Kertakopioinnin sallivan digitaalilähetyksen voi tallentaa
CPRM-yhteensopivalle levylle.
*1 Tallennustilaa ei tule lisää, vaikka poistat ohjelman
kertatallenteiselta levyltä.
*2 RAM: Voidaan toistaa Panasonic DVD-tallentimessa tai DVD-
RAM-yhteensopivassa DVD-soittimessa. Jos toistat DVD-R DL, +R
DL tai +RW-levyä, käytä yhteensopivaa laitteistoa.
*3 Tässä luetellut high speed -levyt ovat yhteensopivia tähän
laitteeseen. Tämä ei kuitenkaan ole tallennusnopeus.
*4 Lisätietoja (s. 8).
*5 Tässä laitteessa koostetut +R-levyt ja Panasonic DVD-
tallentimessa koostetut +R-levyt eivät välttämättä ole yhteen-
sopivia. Viimeistelty levy kuitenkin on yhteensopiva ja niitä
voidaan toistaa.
*6 Voit toistaa 8x rec speed -levyjä muissa laitteissa.
Suosittelemme Panasonic-levyjä ja -muistikortteja. Lisäksi
suosittelemme, että käytät DVD-RAM-levyn suojakoteloa
naarmujen ja likaantumisen välttämiseksi.
Levy saattaa estää tallentamisen ja tallenteen toiston.
Tällä laitteella et voi tallentaa kertakopioinnin sallivaa “one
time only recording” ohjelmaa CPRM-yhteensopivalle DVD-R-
tai DVD-RW-levylle. Muut ohjelmat voit tallentaa DVD-Video-
formaatin mukaisesti.
Tämä laite ei tallenna levylle, jos se sisältää sekä PAL- että
NTSC-kuvanormin mukaista ohjelmaa. (Sen sijaan voit
tallentaa niitä molempia kiintolevylle). Sekä PAL- että NTSC-
ohjelmia sisältävien levyjen toisto muissa laitteissa ei ole
taattua.
Jos asetuksena on REC FOR HIGH SPEEC COPY > ON,
rajoitukset (kuten toinen ääniraita) koskevat myös DVD-RAM-
levyä. Vältyt rajoituksilta, jos valitset asetuskohtaan OFF.
Valitse OFF, jos et aio pikakopioida ohjelmaa myöhemmin
irtolevylle.
Viimeistely tekee levystä tunnistettavan myös muissa laitteissa.
Viimeistelyn jälkeen levyä voi vain toistaa. Sille ei voi enää
tallentaa eikä ohjelmaa voi editoida.
Formatointi tekee levystä (esim. DVD-RAM-levystä) tallennuskelpoisen
tallennuslaitteessa.
Tällä laitteella ei voi suoraan tallentaa DVD-R DL tai +R DL -levylle.
Tallenna ohjelma ensin kiintolevylle. Kopioi sitten ohjelma irtolevylle.
DVD-R DL ja +R DL -toisto DVD-R DL (kaksikerroksinen, yksipuolinen) ja
+R DL (kaksikerroksinen, ykspuolinen) -levyissä on kaksi tallennus-
kerrosta levyn samalla puolella. Mikäli tallennettava ohjelma ei mahdu
ensimmäiselle kerrokselle, loput tallentuvat toiselle kerrokselle. Kun
toistat kahdelle kerrokselle jakautunutta ohjelmaa, laite siirtyy automaat-
tisesti kerroksesta toiseen ja toistaa ohjelman ikään kuin se olisi
yhdellä kerroksella. Ainoastaan kerroksen vaihtuessa kuvan ja äänen
toistossa saattaa olla havaittava hetkellinen tauko.
Video
OK
Vain + RW-
soittimella.
Nopeus
enintään 4x.*6
EI
EI
(vain toinen: Bilingual
Audio Selection)
EI
(kuvasuhde 4:3)
EI
5
Levyt, joita ei voi toistaa
2,6 ja 5,2 GB DVD-RAM, 12 cm
3,95 ja 4,7 GB DVD-R (
for Authoring
)
DVD-R, jonka tallennusformaattina on ollut
DVD Video Recording (VR).
Muulla kuin tällä soittimella tallennettu,
viimeistelemätön DVD-R (formaattina DVD-Video),
DVD-R DL, DVD-RW (formaattina DVD Video), +R, +R DL.
DVD Video, jonka aluekoodi ei ole 2 tai ALL.
Blu-Ray
DVD-ROM, +R (8 cm), CD-ROM, CDV, CD-G, Photo CD, CVD,
SACD, MV-DISC, PD, myynnissä olevat Chaoji VCD-levyt mukaan
lukien CVD, DVCD ja SVCD, jotka eivät täytä standardia
IEC62107
DVD Audio -levy
Jotkin monikanavaiset DVD Audio-levyt estävät äänikanavien yhdistämi-
sen (downmix, s. 82) osittain tai kokonaan. Estotoiminnon käyttö on
levyn valmistajan harkinnan varassa. Jos levy estää äänikanavien
yhdistämisen, ääni ei toistu kunnolla tässä laittessa (esim. vain etu-
kanavat toistuvat). Lisätietoja levykotelossa.
Ohjelman kuvastandardi on joko PAL (Euroopassa) tai NTSC
(esim. Yhdysvalloissa). Eräät televisiot pystyvät näyttämään
molempia kuvatyyppejä.
Ohjelman kuvastandardi
TV Ohjelma Pystyykö televisio
näyttämään?
Moninormi-TV PAL kyllä
NTSC kyllä*1
NTSC TV PAL ei
NTSC kyllä*2
PAL TV PAL kyllä
NTSC kyllä*3 (PAL 60)
1) Jos valitset kohtaan TV SYSTEM asetuksen NTSC, kuvan-
laatu saattaa parantua (s. 68).
2) Valitse kohtaan TV SYSTEM asetus NTSC (s. 68).
3) Jos televisio ei pysty käsittelemään PAL 525/60 kuvaa, kuva ei
välttämättä näy oikein.
Huom! Kun toistat ohjelmaa kiintolevyltä, varmista että kohdassa
TV SYSTEM on ohjelman kuvastandardin mukainen asetus.
Levyt, joita voi vain toistaa (12/8cm
)
Levytyyppi
Logo
Tunnus ohjeessa
Tietoja
DVD-Video DVD-Audio DVD-RW DVD-R CD Video CD Super-
(DVD VR eli Video Recording) VideoCD*2
Korkealaatuinen
elokuva- tai
musiikkitallenne.
Korkealaatuinen
musiikkitallenne.
-Tämä soitin toistaa
kaksikanavaisena.
DVD-RW, jolle on tallennettu toisessa
DVD-tallentimessa ohjelmaa tallennus-
tavan ollessa DVD VR eli Video Recording
(eikä DVD Video).
- Voit katsella kertatallennuksen sallivia
ohjelmia, jos levyssä on CPRM-tunnus.
- Voit formatoida levyn ja sen jälkeen alkaa
tallentaa sille DVD Video-tallennustavan
mukaisesti DVD Video-
formaattiohjelmaa.
DVD-R*1, johon
tallennettu MP3-
musiikkia.
DVD-R*1, johon
tallennettu still-kuvia
(JPEG/TIFF).
DVD-R*1, johon
tallennettu DivX-video.
Äänitallenne.
(myös CD-R/
RW-levyt) *1.
Kuva- ja äänitallenne.
(myös CD-R/RW-levyt).
*1
CD-R/RW-levyt
*1, joille on
tallennettu
DivX-video.
CD-R/RW-levyt
*1, joille on
tallennettu
MP3-musiikkia
CD-R/RW-levyt
*1, joille on
tallennettu
JPEG- tai TIFF-
kuvia.
Levy täytyy ehkä viimeistellä
tallennuslaitteella.
*1) Sulje levy. Valmistajan k
äyttämä levyn ohjelmarakenne saattaa est
ää jonkin toiminnon hy
ödyntämisen.
*2) IEC62107
Levyn tuottaja voi rajoittaa levyn toistotapoja. Siksi et v
älttämättä voi ohjata levyn toistoa kuten t
ässä käyttöohjeessa on kuvattu.
CD-DA-formaatin teknisist
ä tiedoista poikkeavan CD-levyn toimintaa ja
äänenlattua ei voida taata (esim. copy control CD).
Divx, MP3, JPEG, TIFF
DivX, JPEG,
TIFF, MP3
DVD-R DL ja +R DL -toisto DVD-R DL (kaksikerroksinen, yksipuoli-
nen) ja +R DL (kaksikerroksinen, ykspuolinen) -levyissä on kaksi
tallennuskerrosta levyn samalla puolella. Mikäli tallennettava
ohjelma ei mahdu ensimmäiselle kerrokselle, loput tallentuvat
toiselle kerrokselle. Kun toistat kahdelle kerrokselle jakautunutta
ohjelmaa, laite siirtyy automaattisesti kerroksesta toiseen ja
toistaa ohjelman ikään kuin se olisi yhdellä kerroksella. Ainoas-
taan kerroksen vaihtuessa kuvan ja äänen toistossa saattaa olla
havaittava hetkellinen tauko.
Kun kerros vaihtuu:
äänen ja kuvan toisto
saattaa hetkeksi loppua
(levyn
sisä-
kerros)
Toinen kerros
Ensimmäinen kerros
1. ohjelma 2. ohjelma
toiston suunta
(levyn
ulko-
kerros)
6
Muistikortit
Korttityyppi
Tunnus ohjeessa
Tallennettava ohjelma
Lisätietoja
SD MEMORY CARD
miniSD
TM
CARD*
MULTIMEDIA CARD
Valokuvat, MPEG2-video
Voit laittaa kortin suoraan laitteen SD-kortinlukijaan.
*) miniSD
TM
-kortin kanssa on käytettävä kortin mukana
toimitettua sovitinta.
Voit katsella ja kopioida esim. digitaalikameralla
otettuja kuvia.
Voit käyttää DPOF-asetuksia (Digital Print Order
Format), joiden avulla voit tulostaa kuvat
kotitulostimella tai valokuvaliikkeessä (s. 46).
Panasonic SD-videokameralla kuvattu MPEG2-video
voidaan kopioida kiintolevylle tai DVD-RAM-levylle.
MPEG2-videota ei voi toistaa suoraan SD-kortilta.
Yhteensopivuus: FAT 12 tai FAT 16.
SOPIVAT MUISTIKORTIT
Voit käyttää SD-korttia, jonka kapasiteetti on:
8 MB
16 MB
32 MB
64 MB
128 MB
256 MB
512 MB
1 GB
2 GB (enintään)
*) Voit luoda kansioita myös muilla laitteilla. Muulla laitteella luotua kansiota ei kuitenkaan voi
valita siirtokohteeksi (
destination
) tässä laitteessa, kun siirrät (kopioit) tiedostoja.
Kansio ei näy, jos sen nimessä on numeroina vain nollia (esim. DCIM000).
Jos kansion tai tiedoston nimi on kirjoitettu toisella laitteella, tämä soitin ei välttämättä pysty
näyttämään nimeä kunnolla tai ei välttämättä voi soittaa tai editoida tietoja.
Kuvia
Yläkansio
Kuvia
Yläkansio
Käyttökelpoinen kapasiteetti saattaa olla vähemmän kuin kortin
kokonaiskapasiteetti.
Tarkistathan voimassa olevat tiedot verkkosivuiltamme.
(Sivusto on vain englanniksi):
http://panasonic.co.jp/pavc/global/cs
Kortille tallentaminen saattaa kestää tavallista kauemman, jos kortti on
formatoitu muussa kuin tässä laitteessa. Jos kortti on formatoitu tietokonees-
sa, sitä ei välttämättä voi käyttää lainkaan. Siksi kortti kannattaa formatoida
(alustaa) tässä laitteessa (s. 60).
Tämä soitin tunnistaa kortin, joka on formatoitu järjestelmän FAT 12 tai FAT
16 mukaiseksi (SD Memory Card).
Suositamme Panasonicin SD-kortin käyttöä.
Tummennetut
kansiot näkyvät
tässä laitteessa.
*** numerot
XXX kirjaimet
KORTTI
7
Jos tallennat
laajakuvaohjelmaa
(16:9).
Tallennettu 4:3-muodossa.16:9 (Widescreen)
TÄRKEITÄ TALLENNUSOHJEITA
Jos ohjelmassa on
kaksi kielivaihto-
ehtoa M1 ja M2
Valitse SETUP-valikon kohdasta BILINGUAL AUDIO SELECTION
asetus M1 tai M2 (s. 67).
Ennen kuin käynnistät ohjelman tallentumisen kiintolevylle,
sinun on valittava asetuskohtaan REC FOR HIGH SPEED COPY asetus ON (s. 23).
- Pikakopiointi on reaaliaikaista tallennusta nopeampi tapa (jopa 86x)* kopioida ohjelmia.
*) Enimmäisnopeus levykohtainen.
Ohjelman pikakopiointi
kiintolevyltä irtolevylle
Tallennus kiintolevylle
Levy täytyy viimeistellä tallentamisen tai ohjelman kopioinnin jälkeen (s. 62).
- Viimeistelyn aikana tallennin lisää levylle tunnisteet, joiden perusteella muut soittimet tunnistavat levyn tavalliseksi
DVD-Video-formaatin mukaiseksi levyksi. Viimeistellylle levylle ei voi enää tallentaa. DVD-RW-levyn viimeistelyn
voi kuitenkin poistaa siten, että levy formatoidaan (eli alustetaan).
Tallennus
irtolevylle
Levyä voi toistaa muillakin
DVD-laitteilla
Viimeistely
Jos olet kytkenyt erillislaitteen
Valitse M1 tai M2 erillislaitteen asetusten kautta.
Voit tallentaa molemmat kielet.
Voit vaihtaa kuunneltavaa kieltä tallenteen toiston aikana.
Seuraavissa tilanteissa sinun on kuitenkin valittava, kumman kielen haluat tallentaa:
- Tallennat äänen LPCM-muodossa (Audio Mode for XP recording, s.67)
- Asetuksena on REC FOR HIGH SPEED COPY > ON (s. 66) [mahdollistaa
ohjelman pikakopioinnin]
Sinun on valittava tallennettava kielivaihtoehto ennen ohjelman tallentamista
tai kopiointia (s. 67)
Jos aiot tallentaa
kiintolevylle ohjel-
man, jonka haluat
myöhemmin pika-
kopioida irtolevylle
Levyjen toista-
minen muissa
soittimissa
Digitaaliohjelman
tallentaminen
Kertakopioinnin sallivaa digitaaliohjelmaa (one time only recording) ei voi tallentaa DVD-R-, DVD-RW-, +R-,
+RW- eikä 8 cm DVD-RAM-levylle. Käytä kiintolevyä tai CPRM-toiminnon tunnistavaa DVD-RAM-levyä.
Jos olet kytkenyt erillislaitteen
Valitse M1 tai M2 erillislaitteen asetusten kautta.
Kertakopioinnin sallivat ohjelmat (one time only recording) voidaan siirtää kiintolevyltä vain CPRM-
yhteensopivalle DVD-RAM-levylle (samalla ohjelma häviää kiintolevyltä). Ohjelmaa ei siis voi kopioida.
Kopioinninesto saattaa estää myös kopioinnin videonauhalle.
Et voi kopioida soittolistaa, joka sisältää kertakopioinnin sallivan ohjelman (one time only recording).
Vain ennakkoon
valitsemasi kieli
tallentuu levylle.
DVD-R DL
+R DL
Tällä laitteella ei voi suoraan tallnetaa DVD-R DL tai +R DL-levylle.
Tallenna ohjelma ensin kiintolevylle, sieltä irtolevylle.
Et voi samaan aikaan tallentaa kiintolevylle ja DVD-levylle.
8
Tietoja kiintolevystä
Suurikapasiteettinen ja nopeasti toimiva kiintolevy (eng.
HDD
) on
tallennusmedia, jota pitää käsitellä varoen. Tärkeistä ohjelmista
kannattaa tehdä varmuuskopio irtolevylle.
Kiintolevy ei kestä tärinää eikä iskuja.
Ohjelmat saattavat kadota osittain tai kokonaan. Erityisesti
käytön ajaksi soitin on suojattava tärinältä ja iskuilta eikä laitetta
saa siirtää eikä verkkojohtoa irrottaa. Jos sähkönjakelu keskey-
tyy tallennuksen tai toiston aikana, ohjelma saattaa kadota
kiintolevyltä.
Kiintolevy on tarkoitettu tilapäistallennuksia varten.
Kiintolevy ei sovellu lopulliseksi tallennusmediaksi. Käytä
kiintolevyä tilapäistallennuksia varten. Käytä sitä esimerkiksi
silloin, kun haluat katsella ohjelman vain kerran, editoida ohjelmia
tai siirtää ohjelman DVD-levylle.
Tee turvakopio, jos kiintolevyn toiminnassa on häiriöitä.
Jos kiintolevyn toiminta poikkeaa normaalista, äänessä tai
kuvassa saattaa olla häiriöitä. Kiintolevyn käyttö saattaa
pahentaa ongelmaa ja pahimmassa tapauksessa kiintolevy
muuttuu käyttökelvottomaksi. Jos havaitset ongelmia, tee heti
varmuuskopiot DVD-levyille. Ota yhteys huoltoon. Käyttökelvot-
tomaksi muuttunutta kiintolevyn ohjelmaa ei voi palauttaa.
Huom! Kun kiintolevy kytkeytyy automaattisesti lepo- eli
valmiustilaan (SLEEP) tai kun laite kytketään valmius- tai
toimintatilaan, laite saattaa pitää tavallisuudesta poikkeavaa
ääntä. Se ei ole merkki toimintahäiriöstä.
Jäljellä oleva tallennustila.
Laite käyttää VBR-datapakkausta (vaihteleva bittinopeus), jotta
tallennetut dataosuudet jaksottuisivat oikein video-osuuksien
suhteen. Sen vuoksi laite ei välttämättä näytä jäljellä olevaa
tallennustilaa oikein. Jos epäilet tilan loppuvan kesken, poista
tarpeettomia ohjelmia levyltä ennen tallennuksen aloittamista.
Soitto-ohjelman eli muokatun sisällysluettelon (eng.
playlist
)
poistaminen ei tee kiintolevylle lisää tilaa.
Näytössä on (SLEEP).
Jos toimintoja ei ole käytetty 30 minuuttiin, kiintolevy kytkeytyy
automaattisesti lepotilaan säästösyistä. Toimintatilan aikana
kiintolevy pyörii nopeasti, joten lepotila pidentää laitteen
käyttöikää. Jos soittimessa on irtolevy, kiintolevy ei voi kytkeytyä
valmiustilaan, vaikka toimintoja ei olisi käytetty viimeisen 30
minuutin aikana.
- Jos käynnistät tallennuksen tai toiston, kun kiintolevy on
lepotilassa, toiminnon aloittaminen saattaa kestää kauan,
koska kiintolevyn täytyy ensin kytkeytyä toimintatilaan.
- Jotta kiintolevy voisi tarvittaessa kytkeytyä säästötilaan,
irtolevyjä ei kannata säilyttää soittimessa.
Valmistaja ei ole vastuussa eikä tarjoa hyvitystä laitteen tai
levyn aiheuttamasta tallennetun tai editoidun materiaalin
katoamisesta eikä ole vastuussa eikä tarjoa hyvitystä
sellaisen tapahtuman aiheuttamasta jälkivahingosta. Edellä
mainittu on voimassa myös silloin, jos laitetta (kiintolevyosaa
tai mitä tahansa muuta osaa) on jotenkin muunneltu.
Sijoitusohjeita
Sijoituspaikan lämpötila ja tuuletus
Älä sijoita laitetta ahtaaseen paikkaan, jossa laitteen
takaosan tuuletin ja sivujen tuuletusaukot eivät pysty
jäähdyttämään laitetta.
Sijoita laite tasaiselle pinnalle, jossa se ei tärise tai saa iskuja.
Älä sijoita tätä laitetta kuumenevan laitteen
(esim. kuvanauhurin) päälle.
Älä sijoita laitetta paikkaan,
jossa lämpötilan vaihtelut ovat huomattavia.
Kondensaatio
Älä sijoita laitetta paikkaan, jossa siihen tiivistyy kosteutta.
Niin tapahtuu, jos laite altistuu lämpötilan vaihteluille. Kondensaatio
saattaa vahingoittaa laitteen sisäosia. Kondensaatio tarkoittaa
kosteuden tiivistymistä pinnalle, kun ympäristön lämpötila muuttuu
huomattavasti. Seuraavissa tilanteissa on kondensaation vaara:
Laite siirretään lämpimästä kylmään (tai päinvastoin).
Laite on ilmankostuttimen lähellä tai jäähdytetty ilma
virtaa laitteen lähellä. Pinnoille saattaa tiivistyä kosteutta.
Kiintolevy (käytön aikana lämmetessään) altistuu
kylmälle ilmalle. Ilmasta saattaa tiivistyä kosteutta laitteen
sisäosiin, mikä vahingoittaa lukupäitä tai muita osia.
Erittäin kosteassa tai höyryisessä huonetilassa.
Sadekaudella.
Jos laitteeseen tiivistyy kosteutta, älä kytke laitetta toimintatilaan
vaan anna sen sopeutua uuteen lämpötilaan. Odota 2-3 tuntia, niin
kosteus haihtuu itsekseen.
Tupakansavu aiheuttaa toimintahäiriöitä
Laite saattaa mennä rikki, jos sen sisään pääsee tupakansavua,
hyönteismyrkkyä tai muuta sellaista.
Käytön aikana
Älä siirrä laitetta sen käytön aikana ja suojaa laite tärinältä ja
iskuilta, koska kiintolevy saattaa mennä rikki.
Älä irrota verkkojohtoa tai katkaise virtaa
toiston tai tallennuksen aikana.
Toiston ja tallennuksen aikana kiintolevy pyörii nopeasti. Siitä
aiheutuvat äänet ja liikkeet eivät ole merkki virhetoiminnasta.
Laitteen siirtäminen
Kytke laite pois toiminnasta. Odota, että BYE häviää näytöstä.
Irrota verkkojohto pistorasiasta.
Odota noin 2 minuuttia, että toiminnot pysähtyvät. Näin vältyt
aiheuttamasta tärinää tai iskuja laitteen sisäosiin. Kiintolevyn
toimintojen sammuminen kestää jonkin aikaa virran poiskytkemisen
jälkeen.
KIINTOLEVY
9
Levyjen käsittely
T Näin otat levystä kiinni
Älä koske tallennuspintaan.
T Jos levy on likainen tai kostunut
Puhdista kostealla liinalla ja pyyhi kuivaksi.
T Käsittelyohjeita
Älä liimaa levyyn tarroja tai etikettejä. Ne saattavat vääntää
levyä ja epätasapainottaa levyä levykelkassa, minkä seurauk-
sena levystä tulee käyttökelvoton.
Älä kirjoita kuulakärki- tai muulla kovalla kynällä levyyn. Kirjoita
vain etikettipuolelle ja vain pehmeällä öljypohjaisella
huopakynällä.
Älä puhdista levyä vinyylilevyjen puhdistusaineella, bensiinillä,
tinnerillä, sähköisyyttä vähentävällä aineella tai muulla
liuotteella.
Älä käytä naarmuilta suojaavia tarvikkeita tai suojia.
Älä laita soittimeen levyä
- jossa on jälkiä tarrasta, liimasta tms. (tarkasta huolellisesti
esimerkiksi vuokraamokäytössä olleet levyt)
- joka on vääntynyt tai halkeillut
- joka on erikoismuotoiltu (esim. sydämen mallinen).
Suojaa muistikortin liittimet hyvin vedeltä, lialta yms.
Älä pinoa levyjä päällekkäin.
Älä laita mitään raskasta niiden päälle.
Älä jätä levyä auringonpaisteeseen, pölyiseen tai kosteaan
paikkaan, lähelle lämmityslaitetta tai uunia tai paikkaan, jossa
lämpötila voi muuttua huomattavasti (kondensaatiovaara) tai
jossa on staattista sähköä tai sähkömagneettista säteilyä.
Jos levyyn kuuluu kotelo, laita levy käytön jälkeen koteloon,
sillä se suojaa levyä naarmuilta.
IRTOLEVYJEN KÄSITTELY
T Jos levyyn ei kuulu koteloa
Varo naarmuttamasta ja likaamasta levyä.
Valmistaja ei ole vastuussa eikä tarjoa hyvitystä laitteen tai levyn aiheuttamasta tallennetun tai editoidun materiaalin katoamisesta
eikä ole vastuussa eikä tarjoa hyvitystä sellaisen tapahtuman aiheuttamasta jälkivahingosta.
Esimerkkejä:
Tällä laitteella tallennettua tai editoitua levyä toistetaan toisen valmistajan dvd-soittimella tai tietokoneella.
Kuten edellä - ja sen jälkeen levyä toistetaan tällä laitteella.
Tällä laitteella toistetaan toisen valmistajan dvd-laitteella tai tietokoneella tallennettua tai editoitua levyä.
LAITTEEN HUOLTO
Älä laita soitinta vahvistimen
tai muun käytön aikana
lämpenevän laitteen päälle.
Lämpö saattaa vahingoittaa
laitteita.
Ympäristöolosuhteet, erityisesti lämpötila, kosteus ja pöly,
vaikuttavat helposti laitteen sisäosiin. Tupakansavu saattaa
aiheuttaa toimintahäiriöitä tai jopa laitteen rikkoutumisen.
Puhdista laite pyyhkimällä puhtaalla, pehmeällä liinalla.
Älä puhdista alkoholilla, ohentimella tai bensiinillä.
Jos puhdistat esikäsitellyllä puhdistusliinalla, lue ensin tarkkaan
liinan käyttöohjeet.
Muista tämä, jotta laite olisi ilonasi pitkään:
Pöly ja lika saattavat ajan mittaan tarttua laserlukupään linssiin,
minkä seurauksena tallennus ja toisto saattavat epäonnistua.
Puhdista laite DVD-linssinpuhdistajalla noin kerran vuodessa.
Puhdistustarpeeseen vaikuttaa laitteen käyttöaste ja käyttö-
ympäristö. Lue ensin tarkkaan puhdistajan käyttöohjeet.
Linssinpuhdistajan tuotekoodi RP-CL720E.
Älä tuki tai peitä laitteen ilmanvaihtoaukkoja.
Ennen kuin siirrät laitetta, ota irtolevyt pois soittimesta.
Muuten levy tai laite saattavat vaurioitua pahasti.
T Muut kuin kotelolliset levyt
Varo naarmuttamasta ja likaamasta levyä.
10
Laitteen mukana olevat tarvikkeet
Varmista, että olet saanut laitteen mukana seuraavat tarvikkeet (tilanne maaliskuu 2006).
Kauko-ohjaimen käyttöönotto
Paristojen laittaminen kauko-ohjaimeen
Laita paristot kauko-ohjaimeen kuvan ohjeiden mukaan.
1 Kauko-ohjain 1 Verkkojohto 2 RF koaksiaalikaapelia 2 Paristoa 1 AV-kaapeli
(EUR 7659Y60) (Saa käyttää vain tämän (kauko-ohjaimeen)
verkkojohtona. Älä käytä tässä
laitteessa muuta verkkojohtoa)
VAROITUS!
Laita paristot kauko-ohjaimen paristotilaan siellä olevien napaisuusmerkkien suuntaisesti.
Älä laita kauko-ohjaimeen ladattavia akkuja.
Älä laita kauko-ohjaimeen sekä käytettyjä että uusia paristoja.
Paristot eivät kestä kuumuutta eivätkä avotulen läheisyyttä.
Älä pura paristoja tai aiheuta niillä oikosulkua.
Älä yritä ladata alkali- tai mangaanipareja.
Älä käytä paristoa, jonka kuori on irronnut tai jossa ei ole suojakuorta.
Jos ohjain ei ohjaa tätä laitetta tai televisiota paristojenvaihdon jälkeen,
ohjelmoi koodit uudelleen.
Paristot saattavat vuotaa, jos niitä käytetään vastoin ohjeita.
Vuotoneste on syövyttävää ja saattaa aiheuttaa esinevahinkoja tai tulipalon.
Ota paristot pois kauko-ohjaimesta, jos ohjainta ei aiota käyttää pitkään aikaan.
Säilytä paristot viileässä ja pimeässä.
Kauko-ohjaimen toimintaetäisyys
Kauko-ohjaussignaalien
vastaanotin
7m suoraan laitteen edessä
PAKETIN AVAAMINEN
11
KAUKO-OHJAIN
1 O-painike
Laite valmius- tai toimintatilaan.
2 DRIVE SELECT
Levytoimintojen valinta:
HDD (kiintolevytoiminnot) >
DVD (irtolevytoiminnot) >
SD (muistikorttitoiminnot).
3 NUMEROT
Numerot, tv-kanavat jne.
4 CANCEL
Toiminnon peruutus.
5 PERUSTOIMINTOJEN OHJAUS
Tallentamisen ja toiston ohjaus.
6i
Näyttää GUIDE + -ohjelmatiedot*.
7 NUOLET / ENTER
Valinta / vahvistus / kuva kerralla.
8 DIRECT NAVIGATOR/
TOP MENU
Avaa DIRECT NAVIGATOR-
ohjausvalikon / levyvalikon.
9 SUB MENU
Avaa alavalikon (s. 41).
10 VÄRIPAINIKKEET
Valikkosivu: Video >< Picture
Valikkosivu: Video >< Playlist
Kirjoitus: kirjaimet >< merkit.
Manuaalinen kanavaviritys
Guide Plus+*
11 REC
Käynnistää tallentamisen.
12 REC MODE
Valitsee tallennuslaadun (s. 21).
13 AUDIO
Valitsee ääniraidan.
14 STATUS
Näyttää toimintatilan tiedot.
15 SIGNAALILÄHETIN
Ohjaussignaalien lähetin.
16 TV-painikkeet
Television ohjauspainikkeet.
17 CH
Kanavan/Guide Plus+* sivun valinta.
18 ShowView
Avaa ShowView -ajastussivun (s. 26).
19 INPUT SELECT
Valitsee ohjelmalähteen (AV1,2,3,4,DV).
20 DELETE
Poistaa valitun kohdan (s. 47).
21 PROG CHECK
Näyttää ajastintoiminnot.
22 GUIDE
Avaa Guide Plus +:n*.
23 FUNCTIONS
Avaa FUNCTIONS-valikkosivun
(s. 64).
24 RETURN
Palauttaa edellisen valikkosivun.
25 CREATE CHAPTER
Luo kappaleen (s. 33).
26 MANUAL SKIP
Hyppää 30 sekuntia eteenpäin
toiston aikana.
27 DIRECT TV REC
TV-tallennus heti (s. 23).
28 EXT LINK
Ajastintallennus toisesta laitteesta
(s. 29).
29 TIME SLIP
Jättää toistamatta määrittämäsi
ajan (s. 33).
30 DISPLAY
Avaa levytoiston ohjausvalikon.
31 Tallennuspainikkeet
ETULEVY
1 O/I - STANDBY/ON
Kytkee laitteen valmius- tai toimintatilaan.
Valmiustilassa laite käyttää vähän virtaa.
Jos haluat irrottaa laitteen sähköverkosta,
irrota verkkojohto pistorasiasta.
2 LEVYKELKKA
3 DV-videokameran liitin
4 SD-korttipaikka
5 NÄYTTÖ
6 Liitin videokameralle tms.
7 EXT LINK
Ajastintallennus toisesta laitteesta
8CH
Kanavan valinta.
9 OPEN/CLOSE
Avaa/sulkee levykelkan.
10 DRIVE SELECT
Valitsee toimintatilan (kiinto > irto > SD).
11
TT
TT
T STOP
Lopettaa toiston/tallennuksen
12
::
::
: PLAY
Käynnistää toiston
13 REC
Käynnistää tallennuksen.
Määritä tallentamisen
lopetusaika (s. 22)
14 Kauko-ohjaimen signaalien
vastaaontin
Tietyt painikkeet ovat muita matalampia (esim. REC), jotta et painaisi niitä vahingossa.
Jos painat vahingossa [EXT LINK], tästä laitteesta kytkeytyy virta pois ja laite asettuu ajastinvalmiustilaan.
Kytke ajastinvalmiustila pois käytöstä painamalla painiketta uudelleen.
Voit ohjata televisiota, jos otat käyttöön television ohjauskoodin (s. 20).
*GuidePlus ei Suomessa
Etulevyn avaaminen
Paina alaspäin sormellasi
kohdasta ****.
12
MUISTIKORTIN KÄSITTELY
Kun kortti on soittimessa ja näytössä vilkkuu SD, soitin lukee korttia
tai tallentaa sille. Silloin et saa kytkeä soitinta pois toimintatilasta tai
ottaa korttia pois soittimesta. Muuten ilmenee toimintahäiriöitä ja
kortin sisältö saattaa hävitä.
Kannen avaaminen SD-kortti soittimeen
Kortti pois soittimesta
Etikettipuoli ylöspäin,
katkaistu kulma oikealla puolella.
Muista sulkea kansi.
Jos sinulla on
miniSD
TM
-kortti,
käytä kortin mukana
toimitettua sovitinta.
Avaa korttipaikan kansi
painamalla ulkonevaa
osaa.
Sulje korttipaikan kansi
painamalla alas.
Voit käyttää SD-muistikorttia, jonka kapasiteetti
on 8 MB - 2 GB (s. 6).
Kannen sulkeminen
ETULEVYN NÄYTTÖ
3 Ajastintallennus
4 Soittimessa SD-kortti
5 Soittimessa irtolevy
jota soitin voi käyttää.
6 Valittuna oleva toimintatila:
Kiintolevy / irtolevy / muistikortti
7 Vaihtuvaa tietoa
8 Tallennuslaatu
Tallennus Toisto Tallennus/Toisto
Laita kortti suoraan ja
kokonaan kortti-
paikkaan.
Paina korttia sisään
keskeltä.
Vedä kortti suoraan ulos.
Automaattinen levyntunnistus
Jos laitat soittimeen SD-kortin, kun soitin on perustilassa, näkyviin tulee SC CARD-sivu. Valitse kohde ja paina ENTER
valitaksesi SD-kortin (s. 37, 55).
Erillislaitteen ajastintallennuksen merkkivalo
13
KÄYTTÖÖNOTTO
Television scart-kytkentä
Antenniin
Antenni-
kaapeli
Verkkojohto
Kytke pistorasiaan vasta sitten, kun olet
tehnyt kaikki muut kytkennät.
Television
takalevy
Pistorasia
AV1 scart
21-piikkinen
RF -kaapeli
(mukana)
Ennen kuin teet tai muutat kytkentöjä, kytke kaikista laitteista virta pois ja irrota niiden verkkojohdot pistorasioista.
Valitse sopiva kytkentätapa kuvista. Jos mikään esitetyistä ei sovi, kysy lisää laitemyyjältä.
DVD-tallentimen takalevy
Vaihtoehtoiset kytkennät, jos et käytä
21-piikkistä scart-kaapelia > s. 15.
Tuuletin
Television ja kuvanauhurin scart-kytkentä
Antenniin
Antenni-
kaapeli
Verkkojohto
Kytke pistorasiaan vasta
sitten, kun olet tehnyt
kaikki muut kytkennät.
Television
takalevy
AV1 scart
21-piikkinen
DVD-tallentimen takalevy
Vaihtoehtoiset kytkennät,
jos et käytä 21-piikkistä
scart-kaapelia > s. 15.
Tuuletin
RF -kaapeli
(mukana)
AV1 scart
21-piikkinen
Kopioinninestojärjestelmät lisäävät kuvanauhu-
rin läpi kulkevaan videosignaaliin häiriöitä. Sen
vuoksi kuva ei näy kunnolla televisiossa. Jos
televisiossa on sisäänrakennettu kuvanauhuri,
kytke videosignaali televisio-osan tuloliittimiin
(älä kytke niitä kuvanauhuriosan liittimiin).
VÄÄRIN
TELEVISIO
VIDEOT
DVD-SOITIN
Älä tee kytkentää kuvanauhurin kautta
Kuvanauhurin takalevy
VAIHE 1 - Kytkennät
Mukana toimitettuja RF-kaapeleita on käytettävä, jos teet RF IN ja OUT-kytkennän. Jos käytät
muita kaapeleita, telvisiossa saattaa näkyä juovia ja kuvahäiriöitä.
21-piikkistä scart-kaapelia käyttämällä saat käyttöösi Q Link-television ominaisuudet ja näet
laadukkaan kuvan RGB-yhteensopivassa televisiossa. Muista määrittää asetus
SETUP>AV1OUTPUT.
RF -kaapeli
(mukana)
Pistorasia
VÄLTTÄMÄTÖN ASETUS Valitse oikea asetus
SETUP-valikon kohtiin AV2 INPUT ja AV2
CONNECTION
14
Television ja digitaali-/satelliittivastaanottimen tai dekooderin kytkentä
Antenniin
Antenni-
kaapeli
Verkkojohto
Kytke pistorasiaan
vasta sitten, kun
olet tehnyt kaikki
muut kytkennät.
Television
takalevy
AV1 scart
21-piikkinen
RF -kaapeli
(mukana)
DVD-tallentimen takalevy
Vaihtoehtoiset kytkennät, jos
et käytä 21-piikkistä scart-kaapelia
> s. 15.
Tuuletin
AV1 scart
21-piikkinen
Television ja kuvanauhurin, digi/sat.vastaanottimen tai dekooderin kytkentä
Antenniin
Antenni-
kaapeli
Verkkojohto
Kytke pistorasiaan
vasta sitten, kun
olet tehnyt kaikki
muut kytkennät.
Television
takalevy
AV1 scart
21-piikkinen
RF -kaapeli
(mukana)
DVD-tallentimen takalevy
Vaihtoehtoiset kytkennät, jos et
käytä 21-piikkistä scart-kaapelia
> s. 15.
Tuuletin
AV1 scart
21-piikkinen
VÄLTTÄMÄTÖN ASETUS Valitse oikea asetus SETUP-
valikon kohtiin AV2 INPUT ja AV2 CONNECTION.
Kytke DVD-tallennin suoraan televisioon.
Digi/sat.vastaanottimen
tai dekooderin takalevy
RF -kaapeli
RF -kaapeli
(mukana)
Pistorasia
Pistorasia
Kuvanauhurin takalevy
VÄLTTÄMÄTÖN ASETUS Valitse oikea asetus SETUP-
valikon kohtiin AV2 INPUT ja AV2 CONNECTION.
Jos haluat katsella laitteen tallentamaa kanavaa, vaikka
parhaillaan katselet dekooderin kautta tulevaa ohjelmaa
Paina [0] + [ENTER]. DVD-soittimen näyttöön tulee
teksti DVD. Paina uudelleen, niin valinta menee pois käytöstä.
Näyttöön tulee TV.
Digi/sat.vastaanottimen
tai dekooderin takalevy
15
S VIDEO OUT -liitin
S VIDEO -kytkentä antaa parem-
man kuvan kuin kuin VIDEO OUT -
kytkentä. Kuvanlaatuun vaikuttaa
myös television laatu.
* Jos teet s-videokytkennän,
jätä kytkemättä AV-kaapelin
keltainen liitin.
Muut kytkennät
Tämän laitteen takalevy
Television takalevy
Audio/Video-
kaapeli
(mukana)
Tämän laitteen
takalevy
Television takalevy
Audio/Video-
kaapeli
(mukana)
pun valk
Komponenttivideokytkentä
Video-
kaapeli
Tavallinen CRT-televisio (katodisädeputki)
Valitse lomittamaton kuva pois käytöstä (eli perusasetus
PROGRESSIVE > OFF, s. 19). Vaikka televisio pystyisikin
käsittelemään lomittamatonta kuvaa, kuva saattaa välkkyä.
Sama ohje koskee ns. moninormitelevisioita, joiden
asetuksena on parhaillaan PAL.
pun valk
pun valk kelt
Television audio/videokytkentä tai s-videokytkentä
pun valk kelt
Audio/Video-
kaapeli
pun valk
S-video-
kaapeli
Tämän laitteen takalevy
Television takalevy
Kuvanauhurin audio/videokytkentä tai s-videokytkentä
COMPONENT VIDEO OUT -liitin
Liitännästä saa sekä lomittamatonta (progressiivista) että
lomitettua kuvaa. Kuvanlaatu on parempi kuin S VIDEO -
kytkennässä. Yhdistä samanväriset liittimet.
Tee kytkentä komponenttivideokaapelilla.
Lomittamaton kuvasignaali (s. 19).
lomittamaton kuva
Audio/Video-
kaapeli (mukana)
pun valk kelt
pun valk kelt
Tämän laitteen takalevy
Kuvanauhurin takalevy
Tämän laitteen takalevy
pun valk
Kuvanauhurin takalevy
pun valk
S-video-
kaapeli
Audio/Video-
kaapeli (mukana)
16
Vahvistimen kytkentä
Monikanavainen kotiteatterivahvistin
Monikanavainen kotiteatterivahvistin on vahvistin, jossa on
monikanavaäänen dekooderit (Dolby Digital-, DTS- ja/tai
MPEG-dekooderit). Sen avulla saat kuuluviin DVD Video-
levyllä olevan monikanavaäänen.
VÄLTTÄMÄTÖN ASETUS Valitse oikeat digitaaliäänen
asetukset SETUP-asetusvalikon kohtaan DIGITAL AUDIO
OUTPUT (s. 66>).
Tee digitaalikytkentä optisella kaapelilla (ei mukana).
Tarkista ennen kaapelin ostamista, että kaapelin
liitinmalli sopii soittimessa olevaan liittimeen. Optisten
kaapelien pistokkeissa on eroja.
Et voi käyttää DTS Digital Surround -dekooderia, joka ei
pysty toistamaan DVD-levyn ääntä.
Vaikka käyttäisit tätä kytkentää (kuva 1), DVD Audio-
levyn ääni lähtee eteenpäin vain kaksikanavaisena.
Vahvistimen takalevy
Stereovahvistin
Optinen kaapeli
(digitaalikytkentä)
Älä taita!
Kaapelin tulee olla
mahdollisimman
suorana.
DVD-soittimen takalevy
Vahvistimen takalevy
Audiokaapeli
Kuva 1
Kuva 2
pun valk
pun valk
Laita kokonaan
liittimeen, kuvassa
näkyvä puoli
ylöspäin.
Virransäästö
Muista, että vaikka laitteesta olisi kytketty virta pois, se kuluttaa
silloinkin vähän sähköä (Power Save -virransäästötilassa noin 2 W).
Kun POWER SAVE -asetus on käytössä (ON), QUICK START-
toiminto ei ole toiminnassa. Virtaa säästääksesi voit irrottaa
tallentimen verkkojohdon pistorasiasta.
DVD-soittimen takalevy
17
HDMI-liittimen käyttö
HDMI on uusi liitäntä digitaalilaitteille. Tämä laite siirtää HDMI-liittimen kautta pakkaamattoman digitaalisen audio- ja videosignaalin HDMI-signaalia
käsittelevään laitteeseen. Laadukas digikuva ja -ääni siirtyvät siis yhtä kaapelia pitkin. Jos kytket tallentimen HDMI-yhteensopivaan HDTV-
televisioon, voit valita, antaako tallennin HD-teräväpiirtosignaalin televisioon muodossa 1080i vai 720p.
Käytä vain HDMI-logolla merkittyä HDMI-kaapelia (logo on ohjeen kansilehdessä).
HDAVI Control -ohjaustoiminto
Laitteiston yhteisohjaus on mahdollista, jos kytket tallentimeen HDAVI-ohjaustoimintoa hyödyntävän Panasonic VIERA-television tai vahvisti-
men. (s. 68, TV-yhteistoiminnot [HDMI-ohjaus (HDAVI Control
TM
/Q Link])
HDMI-yhteensopimattomia kaapeleita ei voi käyttää.
Suosittelemme Panasonicin HDMI-kaapelin käyttöä.
Suositeltava osanumero: RP-CDHG15 (1,5 m), RP-CDHG30 (3,0 m), RP-CDHG50 (5,0 m), jne.
Huom!
Jos televisio ei tue CPPM-kopioinninestojärjestelmää (ks. sanasto), HDMI-liitännästä ei lähde eteenpäin kopiosuojatun DVD-
Audio-levyn ääni. Kytke audiokaapelit (pun, valk) tai 21-nastainen scart-kaapeli* vastaaviin liittimiin.
Jos televisio pystyy vastaanottamaan vain 2-kanavaista ääntä, tallennin yhdistää monikanavaisen (yli kolmikanavaisen)
tallenteen äänikanavat kahteen kanavaan ja ohjaa kaikki äänet televisioon kahta kanavaa pitkin. (Jotkin levyt estävät ääni-
kanavien yhdistämisen).
Kopointisuojaan HDCP (High-Digital Content Protection) -yhteensopivat laitteet, joissa on digitaalinen DVI-tuloliitin (esim. PC-
näyttö): Laite saattaa estää kuvan näkymisen kunnolla tai kokonaan, jos teet kytkennän DVI/HDMI-kaapelilla. (Ääntä ei saa ulos
tallentimesta lainkaan).
* Vain, jos kytkentä on tehty Panasonicin VIERA-televisioon.
HDMI-yhteensopiva televisio
Panasonic VIERA-televisio
Seuraavat toiminnot ovat käytössä, kun kytkentä on
tehty 21-nastaisella scart-kaapelilla.
Direct TV Rec: televisiossa valittuna olevan
kanavan tallennus (s. 23)
Ohjelman katselu digi/satelliittivastaanottimesta tai -
dekooderista (valitse television kanavaksi AV).
VÄLTTÄMÄTÖN ASETUS
Valitse asetukseksi HDMI > CONTROL WITH HDMI/Q
LINK > HDMI and Q Link (s. 68). (Perusasetus on
HDMI and Q Link).
Valitse asetukseksi HDMI > Digital Audio Output >
HDMI and Optical (s. 68). (Perusasetus on HDMI and
Optical).
HDMI-yhteensopiva televisio ja vahvistin
Panasonic VIERA-televisio
ks. edellä
VÄLTTÄMÄTÖN ASETUS
ks. edellä
Huom!
Jos vahvistin ei tue CPPM-kopioinninestojärjestelmää (ks. sanasto), HDMi-liitännästä ei lähde eteenpäin kopiosuojatun DVD-Audio-
levyn ääni. Tee kytkentä vahvistimeen optisella digitaalikaapelilla tai analogisilla audiokaapeleilla (pun, valk).
Television takalevy
HDMI-kaapeli
21-nast.
SCART-kaapeli
Digi/sat.vastaanottimen tai
dekooderin takalevy
Tämän laitteen taka-
levy
21-nast.
SCART-
kaapeli
21-nast.
SCART-
kaapeli
Vahvistimen
takalevy
HDMI-kaapeli
HDMI-kaapeli
Tämän laitteen taka-
levy
Television takalevy
18
VAIHE 2 - Televisio
1 Kytke televisio toimintatilaan.
Valitse se AV-kanava,
joka näyttää DVD-soittimen ohjelmaa.
2 Paina [O DVD],
niin DVD-soitin kytkeytyy toimintatilaan.
Jos kuvaruutuun tulee COUNTRY-maavalikko
Valitse oikea maa nuolipainikkeilla [69:5].
Paina [ENTER].
Jos valitset Schweiz, Suisse tai Svizzera,
tai jos televisiokanavat on viritetty Sveitsin lähetyksiin,
niin ruutuun tulee POWER SAVE -valikkosivu (s. 69>).
Valitse ON tai OFF.
Automaattinen kanavaviritys alkaa ja kestää noin 8 minuuttia.
Kun kanavat ovat virittyneet,
ruutuun tulee television kuvasuhteen määrityssivu:
Voit keskeyttää missä tahansa vaiheessa
painamalla [RETURN].
Kun television kuvasuhde on määritetty, kuvaruutuun tulee sivu:
AUTO-SETUP
DO YOU WANT TO SETUP
THE GUIDE PLUS+ SYSTEM
YES NO
(Yllä oleva viesti tulee näkyviin myös niissä maissa, joissa
GUIDE Plus+ ei ole vielä saatavilla. Valinta YES ei siinä
tapauksessa tuo toimintoa käyttöön).
Jos haluat ottaa GUIDE Plus+ käyttöön:
Valitse YES nuolilla 9: ja paina ENTER.
GUIDE Plus+ -käyttöönotto kestää noin 2 minuuttia.
Jos et halua ottaa GUIDE Plus+ käyttöön:
Valitse NO nuolilla 9: ja paina ENTER.
> Kuvaruutuun tulee tv-kanavan kuva. Valmis!
Jos kytkit DVD-laitteen Q Link -televisioon (s. 59)
21-piikkisellä SCART-kaapelilla,
kanavatietojen siirto televisiosta soittimeen käynnistyy.
Q-Link-toiminto siirtää television kanavatiedot suoraan DVD-
soittimen muistiin. DVD-soittimen kello ottaa AUTO CLOCK
SETTING -asetuksen kautta automaattisesti aika- ja päivätiedot
niitä lähettävältä televisiokanavalta.
DOWNLOAD FROM TV
POS 4
DOWNLOAD IN PROGRESS
RETURN: TO CANCEL
Asetusvaihtoehdot
16:9 16:9 laajakuvatelevisio
4:3 tavallinen 4:3 televisio
Ohjelma tallentuu
oman formaattinsa mukaisena.
Laajakuvamuotoon tallennettu ohjelma
toistuu Pan&Scan-muodossa (ellei
ohjelman tekijä ole estänyt muutosta).
> (s. 82)
Letterbox tavallinen 4:3 televisio
Laajakuvaohjelma näkyy Letterbox-muodossa
(mustat palkit ylhäällä ja alhaalla).
> (s. 82)
3 Valitse nuolipainikkeilla [65]
oikea kuvasuhde. Paina [ENTER].
TV ASPECT
16:9 WIDE TV
16:9
4:3 TV
4:3
LETTERBOX
T Jos ruutuun tulee kellonajan asetusvalikko
> säädä kello oikeaan aikaan (s. 73).
T Voit hienosäätää tv-kanavien viritystietoja.
> (s. 70).
T Voit käynnistää automaattivirityksen uudestaan
> (s. 71).
Kanavien viritys
numero-
painikkeet
19
Television ja kauko-ohjaimen asetukset
Palauta edeltävä valikkosivu
> paina [RETURN].
Sulje valikkosivu
> painele [RETURN] riittävän monta kertaa.
Lomittamaton kuva
Lomittamattoman eli progressiivisen kuvan laatu on hyvä. Voit
katsella sitä, jos teet kytkennän DVD-soittimen COMPONENT
VIDEO OUT-liittimistä sellaisen LCD-projektorin, LCD-näytön
tai plasmanäytön liittimiin, joka pystyy käsittelemään lomittamaton-
ta kuvaa (s. 82).
1 Kytke DVD-soitin perustilaan.
Paina [FUNCTIONS].
2 Valitse nuolipainikkeilla [65]
kohta TO OTHERS. Paina [ENTER].
3 Valitse nuolipainikkeilla [65]
kohta SETUP. Paina [ENTER].
4 Valitse nuolipainikkeilla [65]
kohta CONNECTION. Paina [:].
5 Valitse nuolipainikkeilla [65]
kohta PROGRESSIVE. Paina [ENTER].
6 Valitse nuolipainikkeilla [65]
asetus ON. Paina [ENTER].
Nyt soitin antaa videosignaalin eteenpäin lomittamattomana.
Huom!
Lomittamaton kuva voi näkyä huonosti, jos soitin on kytketty
tavalliseen CRT-televisioon (katodisädeputkitelevisioon).
Näin voi siis tapahtua, vaikka televisio pystyisikin käsittelemään
lomittamatonta kuvaa. Valitse tällaisessa tapauksessa edellä
mainittuun asetuskohtaan OFF (s. 40).
Kuvasignaali ei lähde eteenpäin soittimen COMPONENT VIDEO
OUT -liittimistä, jos SETUP-valikon kohdassa AV1 OUTPUT on
asetus RGB 1 [without component] tai RGB 2 [without component].
Numero-
painikkeet
Television
ohjaus-
painikkeet
20
Television ohjaus kauko-ohjaimella
Voit ohjata televisiota DVD-soittimen kauko-ohjaimella sen
jälkeen, kun olet ottanut käyttöön television valmistajan mukaisen
kauko-ohjauskoodin. Koodin sisältämät ohjaustoiminnot ovat:
televisio päälle/pois päältä, television ohjelmalähteen ja televisio-
kanavan valinta sekä äänenvoimakkuuden säätö.
1 Suuntaa kauko-ohjain kohti televisiota.
Paina pohjaan painike [O TV]
ja näppäile numeropainikkeilla ohjauskoodi.
Esim. Jos koodi on 01 > paina [0] ja sitten [1].
Jos koodi on 10 > paina [1] ja sitten [0].
2 Testaa koodin toiminta.
Kytke televisio toimintatilaan ja vaihda kanavaa.
Mikäli koodi ei ohjaa televisiota, valitse jokin toinen koodi.
Mikäli televisiosi merkki ei ole listassa tai mikään merkin
kohdalla mainittu koodi ei ohjaa televisiota, televisiota ei voi
ohjata lainkaan DVD-soittimen kauko-ohjaimella.
Jos koodeja on monta, löydät oikean
ja parhaiten toimivan koodin vain kokeilemalla.
Mikäli useita Panasonic-merkkisiä laitteita on sijoitettu lähelle toisiaan,
vaihda sekä soittimen että kauko-ohjaimen koodi. Soittimen ja kauko-
ohjaimen koodin täytyy olla sama.
Perusasetuksen mukaan käytössä on koodi DVD 1.
1 Kytke DVD-soitin perustilaan.
Paina [FUNCTIONS].
2 Valitse nuolipainikkeilla [65]
kohta TO OTHERS. Paina [ENTER].
3 Valitse nuolipainikkeilla [65]
kohta SETUP. Paina [ENTER].
4 Valitse nuolipainikkeilla [65]
kohta OTHERS. Paina [:].
5 Valitse nuolipainikkeilla [65]
kohta REMOTE CONTROL. Paina [ENTER].
6 Valitse nuolipainikkeilla [65] koodi.
Paina [ENTER].
Vaihtoehdot DVD 1, DVD 2 tai DVD 3.
7 Kauko-ohjaimen koodin vaihto:
Paina pohjaan [ENTER]
ja numeropainike [1], [2] tai [3].
Pidä painettuna yli 2 sekuntia.
8 Paina [ENTER].
T Jos soittimen näyttöön tulee seuraava tietue
Vaihda kauko-ohjaimeen sama koodi:
REMOTE DVD 2
Huom!
Jos valitset SETUP-valikosta kohdan SHIPPING
CONDITION, niin soittimen koodiksi palautuu DVD 1
(s. 69). Valitse tällöin myös kauko-ohjaimen koodiksi 1
(vaihe 7).
Jos kauko-ohjain ohjaa muita Panasonic-laitteita
Press O and ENTER together
for more than 2 seconds on the
remote control
Näytössä näkyy
soittimen käytössä oleva
kauko-ohjauskoodi.
Valitse kauko-ohjaimen
koodiksi sama (vaihe 7).
Merkki Koodi
Merkki Koodi
TV on /off
Tulolähde
Äänenvoim.
Kanava
Palauta edeltävä valikkosivu
> paina [RETURN].
Sulje valikkosivu
> painele [RETURN] riittävän monta kertaa.
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19
  • Page 20 20
  • Page 21 21
  • Page 22 22
  • Page 23 23
  • Page 24 24
  • Page 25 25
  • Page 26 26
  • Page 27 27
  • Page 28 28
  • Page 29 29
  • Page 30 30
  • Page 31 31
  • Page 32 32
  • Page 33 33
  • Page 34 34
  • Page 35 35
  • Page 36 36
  • Page 37 37
  • Page 38 38
  • Page 39 39
  • Page 40 40
  • Page 41 41
  • Page 42 42
  • Page 43 43
  • Page 44 44
  • Page 45 45
  • Page 46 46
  • Page 47 47
  • Page 48 48
  • Page 49 49
  • Page 50 50
  • Page 51 51
  • Page 52 52
  • Page 53 53
  • Page 54 54
  • Page 55 55
  • Page 56 56
  • Page 57 57
  • Page 58 58
  • Page 59 59
  • Page 60 60
  • Page 61 61
  • Page 62 62
  • Page 63 63
  • Page 64 64
  • Page 65 65
  • Page 66 66
  • Page 67 67
  • Page 68 68
  • Page 69 69
  • Page 70 70
  • Page 71 71
  • Page 72 72
  • Page 73 73
  • Page 74 74
  • Page 75 75
  • Page 76 76
  • Page 77 77
  • Page 78 78
  • Page 79 79
  • Page 80 80
  • Page 81 81
  • Page 82 82
  • Page 83 83
  • Page 84 84

Panasonic DMREH65 Kasutusjuhend

Kategooria
DVD-mängijad
Tüüp
Kasutusjuhend