Whirlpool WW1400/A Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend

See käsiraamat sobib ka

92
ENNEN VIINIKAAPIN KÄYTTÖÖNOTTOA
Ostamasi ammattikäyttöön tarkoitettu wine
cellar (viinikaappi) on valmistettu ainoastaan
viinin säilyttämistä varten.
Lue käyttöohjeet huolellisesti, jotta opit
parhaiten käyttämään laitetta. Ohjeet
sisältävät laitteen kuvauksen sekä
hyödyllisiä neuvoja viinien säilytyksestä.
Luettuasi ohjekirjan pane se talteen
vastaisuuden varalle.
1. Kun laite on purettu pakkauksesta, tarkista
ettei se ole vaurioitunut ja että ovet
sulkeutuvat tiiviisti. Mahdollisista vaurioista
on ilmoitettava jälleenmyyjälle 24 tunnin
kuluessa laitteen toimituksesta.
2. Ennen laitteen käynnistämistä on
suositeltavaa odottaa vähintään kaksi tuntia,
jotta jäähdytyskierto toimii täydellä tehollaan.
3. Laitteen asentamisen ja sähköliitäntöjen
kytkemisen saa suorittaa vain pätevä
asiantuntija valmistajan ohjeiden sekä
voimassaolevien paikallisten määräysten
mukaisesti.
4. Puhdista laitteen sisäpuoli ennen käyttöä.
1. Pakkaus
Pakkaus on valmistettu 100‑prosenttisesti
kierrätettävästä materiaalista
kierrätysmerkinnän mukaisesti. Hävitä pakkaus
paikallisten jätehuoltomääräysten mukaisesti.
Pidä pakkausmateriaalit (muovipussit,
polystyreenipalat jne.) poissa lasten ulottuvilta,
sillä ne voivat aiheuttaa vaaratilanteita.
2. Laitteen käytöstäpoisto ja romutus
Laite on valmistettu kierrätettävistä
materiaaleista. Tämä laite vastaa Euroopan
yhteisön Sähkö‑ ja elektroniikkalaitteiden
kierrätysdirektiiviä (WEEE) 2002/96/
EY.Varmistamalla, että tuote poistetaan
käytöstä asianmukaisesti, voidaan auttaa
estämään sellaiset ympäristö‑ ja terveyshaitat,
joita voi aiheutua jätteiden asiattomasta
käsittelystä.
Symboli
tuotteessa tai sen
asiakirjoissa tarkoittaa, ettei laitetta saa
hävittää kotitalousjätteiden mukana. Sen
sijaan tuote on toimitettava sähkö‑ ja
elektroniikkakomponenttien keräys‑ ja
kierrätyspisteeseen.
Kun poistat laitteen käytöstä, tee se
käyttökelvottomaksi katkaisemalla virtajohto.
Irrota ovet ja hyllyt, jotta lapset eivät voi jäädä
loukkuun sen sisään.
Noudata käytöstäpoistossa paikallisia
jätehuoltomääräyksiä. Toimita laite
kierrätyskeskukseen tai käytettyjä laitteita
vastaanottavaan liikkeeseen. Älä jätä laitetta
ilman valvontaa edes muutaman päivän
ajaksi, sillä se voi aiheuttaa vaaratilanteita
erityisesti leikkiville lapsille. Lisätietoja
laitteen käytöstäpoistosta, jälleenkäsittelystä
ja kierrätyksestä on saatavilla
jätehuoltoviranomaisilta, kotitalousjätteiden
kierrätyskeskuksesta tai liikkeestä, josta laite
on ostettu.
Teknisiä tietoja:
Tässä laitteessa ei käytetä CFC‑kaasua.
Jäähdytyspiiri sisältää R134a‑kaasua (HFC)
eikä R600a‑kaasua (HC), katso laitteen
sisäpuolelle kiinnitetty arvokilpi.
Isobutaania (R600a) sisältävät
laitteet:Isobutaani on luonnonkaasu, jolla ei
ole haitallisia ympäristövaikutuksia, mutta se
on tulenarkaa. Jäähdytysputkiston moitteeton
kunto on ehdottomasti varmistettava.
Tämä tuote saattaa sisältää Kyoton
pöytäkirjassa käsiteltyjä fluorattuja
kasvihuonekaasuja. Kaasu on ilmatiiviin
järjestelmän sisällä.
Jäähdytyskaasu: R134a ‑
lämmitysvaikutuskerroin (GWP) 1300.
Vaatimustenmukaisuusvakuutus
• Tämälaiteontarkoitettuelintarvikkeiden
säilyttämistä varten, ja se on valmistettu
Euroopan yhteisön CE‑merkintädirektiivin
nro 1935/2004 mukaisesti.
• Tämänlaitteensuunnittelussa,
valmistuksessa ja markkinoinnissa
noudatetaan seuraavien EU‑direktiivien
vaatimuksia:
‑ Pienjännitedirektiivin 2006/95/EY
turvallisuusmääräykset (korvaa direktiivin
73/23/ETY sekä myöhemmät lisäykset);
‑ EMC‑direktiivin 2004/108/EY
suojausvaatimukset.
Laitteen sähköturvallisuus
on varmistettu vain,
kun se on kytketty
asianmukaisesti
maadoitettuun,
määräysten mukaiseen
verkkopistorasiaan.
YMPÄRISTÖNSUOJELUA KOSKEVIA
OHJEITA
93
ASENNUS
• Käytäviinikaappiaainoastaanviinin
säilyttämiseen äläkä laita siihen muunlaisia
elintarvikkeita.
• Laitteensiirtämisessäjaasennuksessa
tarvitaan vähintään kaksi henkilöä.
• Varovahingoittamastalattiaajääkaapin
siirtämisen aikana (esim. parketti).
• Tarkistaasennuksenyhteydessä,etteilaite
ole virtajohdon päällä.
• Varmista,etteilaiteolelämmönlähteen
lähellä.
• Riittävänilmankierronvarmistamiseksi
laitteen kummallekin sivulle sekä yläpuolelle
on jätettävä vapaata tilaa asennusohjeiden
mukaisesti.
• Äläpeitätaitukilaitteenilmanvaihtoaukkoja.
• Älävahingoitajääkaapinjäähdytysputkistoa.
• Sijoitalaitetukevallejatasaisellelattialle,
tarkoituksenmukaiseen ja riittävän tilavaan
paikkaan.
• Sijoitalaitekuivaanjahyvinilmastoituun
tilaan. Laite on esisäädetty toimimaan
parhaiten ympäristössä, jonka lämpötila on
alla mainittujen arvojen välillä, arvokilvessä
osoitetun ilmastoluokan mukaisesti: Laite ei
mahdollisesti toimi moitteettomasti, jos se
on ollut kauan mainittuja lämpötila‑arvoja
lämpimämmässä tai kylmemmässä tilassa.
• Tarkista,ettäarvokilvessämainittujännite
vastaa asuntosi jännitettä.
• Äläkäytäyksi-taikaksiosaisiasovittimiatai
jatkojohtoja.
• Kytkelaitevesijohtoverkkoonuudenlaitteen
mukana toimitetulla putkella. Älä käytä
vanhan laitteen putkea.
• Ainoastaanammattitaitoinenhenkilötai
huoltopalvelu saa korjailla sähköjohtoa tai
vaihtaa sen.
• Laiteonvoitavairrottaasähköverkosta
joko irrottamalla pistoke pistorasiasta tai
verkkokytkimen avulla.
TURVALLISUUS
• Äläasetalaitteeseensuihkepullojatai
astioita, jotka sisältävät ponne‑ tai syttyviä
aineita.
• Äläsäilytätaikäytäjääkaapintaimuiden
kodinkoneiden läheisyydessä bensiiniä tai
tulenarkoja kaasuja tai nesteitä. Kaasut
voivat aiheuttaa tulipalon tai räjähdyksen.
• Äläyritänopeuttaasulamistamekaanisten
apuvälineiden, sähkölaitteiden tai
kemikaalien avulla. Käytä ainoastaan
valmistajan suosittelemia välineitä.
• Äläkäytätaiviesähkölaitteitalaitteensisälle,
elleivät ne ole valmistajan nimenomaisesti
valtuuttamia.
• Laitettaeioletarkoitettusellaisten
henkilöiden käyttöön (lapset mukaan lukien),
joiden fyysinen, aistien tai mielen terveys
on heikentynyt tai joilla ei ole asianmukaista
kokemusta tai tietoa laitteen käytöstä, ellei
heidän turvallisuudestaan vastaava henkilö
ole valmentanut heitä laitteen käyttöön tai
valvo sitä.
• Äläannalastenleikkiälaitteellataipiiloutua
sen sisälle. Vaarana on loukkuunjääminen ja
tukehtuminen.
KÄYTTÖ
• Irrotapistokepistorasiastataikytkelaiteirti
sähköverkosta ennen minkään huolto‑ tai
puhdistustoimenpiteen aloittamista.
• ”Laitteessakäytettylamppuontarkoitettu
erityisesti kodinkoneille eikä se sovi
kotitaloudenhuonevalaistukseen(Asetus
(EY)244/2009)”.
Valmistaja ei vastaa millään tavalla
vahingoista,jotkaovataiheutuneetsiitä,ettei
edellä mainittuja ohjeita ja varoituksia ole
noudatettu.
Tärkeää:
• Joskaappiinlaitetaansuuriamääriäviiniä,
tasaisen lämpötilan saavuttaminen saattaa
kestää useampia päiviä.
• Huomio!Säilytyslämpötilaeikoskaansaa
olla alle 6 °C.
• Laitteentoiminnanaikanakaapinseinään
muodostuu vesipisaroita tai huurretta. Se
johtuu toiminnasta. Huurretta ei tarvitse
poistaa eikä vesipisaroita kuivata. Takaseinä
sulaa automaattisesti. Sulatusvesi johdetaan
automaattisesti tyhjennysaukkoon, josta se
valuu haihdutusastiaan.
• Puuritilöilläpullotvoidaansäilyttää
järjestyksessä. Jokaisen hyllyn
maksimipainoon40kg.
YLEISIÄ VAROTOIMIA JA SUOSITUKSIA
Ilmastoluokka
Ymp. lämpöt.
(°C)
Ymp. lämpöt.
(°F)
SN 10 ‑ 32 50 ‑ 90
N 16 ‑ 32 61 ‑ 90
ST 16 ‑ 38 61 ‑ 100
T 16 ‑ 43 61 ‑ 110
94
Pulloja sijoitettaessa on muistettava
• Sijoitapullotkeskelleritilää.
• Varo,etteivätpullotkosketalasiovea,kun
suljet oven.
• Huomio:säilytänesteet,joiden
alkoholiprosentti on korkea, tiiviisti suljettuna
pystysuorassa asennossa.
• Kaapinilmankierronjohdostaerialueiden
lämpötilat vaihtelevat:
kylmimmät alueet ovat takaseinän
läheisyydessä ja lämpimimmät lasioven
vierellä.
• Säilytäpullotetutviinitainailmanpakkausta,
älä pidä niitä laatikoissa.
• Suositeltumäärä0,75litranBordeaux-pulloja:
‑ h 1 400: 88 pulloa
‑ h 1 600: 101 pulloa
‑ h 1 800: 119 pulloa
Laitteeseen mahtuu kuitenkin seuraava
määrä pulloja:
‑ h 1 400: ENINTÄÄN 102 pulloa
‑ h 1 600: ENINTÄÄN 124 pulloa
‑ h 1 800: ENINTÄÄN 140 pulloa
Allaolevistakuvistanäkyytehokkaintapa
täyttää kaappi:
95
Viinien säilyttäminen
Kuten tunnettua, viiniä voidaan säilyttää pitkään.
Sopivassa tilassa valkoviinejä voidaan säilyttää noin kaksi vuotta
sadonkorjuuvuodesta, mutta on suositeltavaa käyttää ne vuoden
kuluessa. Kevyitä punaviinejä voidaan säilyttää enintään kaksi
vuotta, täyteläiset punaviinit sen sijaan voivat kestää kymmenenkin
vuotta ja passito‑viinit jopa kaksikymmentä.
Kun ostat pullon viiniä laita se heti kellariin tai muuhun sopivaan
säilytystilaan.
Vaiheissa viiniviljelyksestä rypäleiden kypsymiseen,
sadonkorjuuseen ja viininvalmistukseen on kolme määräävää
tekijää: valo, ilman kosteus ja ympäristön lämpötila. Jotta viinin
maku saavuttaa täyden kypsyyden ja jotta se säilyttää
arominsa, se täytyy säilyttää oikein näiden kolmen tekijän
vuorovaikutuksen avulla.
Säilytyspaikka
Kaikilla ei ole kellaria viinin säilyttämistä varten.
Teknologiaonvastaäskettäintuottanuthyvänvaihtoehdon
klassiselle kellarille. Ostamasi jääkaappi‑kellari (Wine
Cellar) on erikoislaite, joka on suunniteltu erityisesti
viinin oikeanlaista säilyttämistä varten. Siinä ei säilytetä
hedelmiä, vihanneksia ja purkkeja, vaan ainoastaan
mieliviinejäsi. Näin voit tehdä vuosikertaviiniä sekä säilyttää
oikein ja käyttää kaikenlaista viiniä.
Säilytystapa
Perussääntö viinin säilytyksessä on pitää pullot kallellaan niin että viini koskettaa korkkia. Monet
luulevat,ettäseaiheuttaatyypillisen”korkin”tuoksun.Itseasiassaviininoleminenkosketuksissa
korkin kanssa parantaa korkin kimmoisuutta, jolloin se toimii paremmin.
Toinen tärkeä elementti viinin säilytyksessä on pullojen järjestys: viinit sijoitetaan maun mukaan,
mutta järjestyksessä alkuperän, tyypin, tuottoalueen, tuottajan ja vuoden perusteella toimitettuja
luokitteluetikettejä käyttäen. Jos pullot on helppo löytää ja ottaa paikaltaan, vältät turhia liikkeitä ja
tärinää, joka voi aiheuttaa sakan hajoamista heikentäen enemmän tai vähemmän viinin ulkonäköä.
Liikuta siis pulloja mahdollisimman vähän ja anna viinin levätä. Älä anna pullojen koskettaa
takaseinää, se haittaa laitteen sulatusta ja sulatuksen aikana syntyvät vesipisarat voivat myös
vahingoittaapullojenetikettejä.
Hyllyjen, joiden päälle pullot asetetaan, tulee olla puuta. Se on materiaali, joka vaimentaa tärinää
ja pitää pullon erossa lämpöä tai kylmyyttä huokuvasta seinästä.
On myöskin hyvin tärkeää pitää viinipullot etäällä aineista ja tiloista, joissa on vahva haju, koska
haju saattaa tarttua viiniin. Sen vuoksi ostamassasi laitteessa on aktiivihiilisuodatin, joka poistaa
ilmassa mahdollisesti olevat epäpuhtaudet.
TIETOJA VIINISTÄ
96
Lämpötila ja kosteus
Lämpötila on perustavaa laatua oleva tekijä koko viinin iän ajan. Se määrää viinin kehityksen
pullossa olon aikana. Parasta säilymistä varten lämpötilan tulee olla jatkuvasti välillä 8–12 °C. On
hyvin tärkeää välttää äkillisiä suuria lämpötilan vaihteluita: liian korkea lämpötila laajentaa nesteitä
ja aiheuttaa viinin kypsymisen nopeutumisen kun taas liian alhainen lämpötila (alle 4–5 °C) voi
aiheuttaa tartraattien saostumisen pilaten viinin ulkonäön. Äärimmäisessä tilanteessa, lämpötilan
laskiessa alle 0 °C, viini saattaa jäätyessään rikkoa korkin.
Myös kosteus on säilymisessä äärimmäisen tärkeä tekijä: liian kuiva ympäristö saa korkin
kuivumaanjaliiankosteaympäristöedistäähomeenjahaitallistenmikro-organismienkehittymistä.
Oikea suhteellisen kosteuden taso on 50–70 %.
Korkki
Korkki on pullon tärkeä osa: sen laatu, jonka viinin tuottaja valitsee, on hyvin tärkeä viinin oikeaa
kypsymistä varten. Korkin moitteeton kunto, myös ostetuissa pulloissa, riippuu pelkästään
tuottajan ja pullottajan käyttö‑ ja varastointitavoista.
Laitteen käyttöönotto
• Katsokäynnistys-jalämpötilansäätöohjeetoheisestatuotekortista.
• SäädälämpötilaTietojaviinistä-luvunmukaan,jottalaitetoimiiasianmukaisesti.
Huom:
Ympäröivän ilman lämpötila, oven avaamistiheys ja laitteen sijainti saattavat vaikuttaa viinikaapin
sisälämpötilaan. Ota huomioon nämä tekijät lämpötilaa säätäessäsi.
Automaattinen talvitoiminto
Ilmastoluokka SN takaa viinikaapin toiminnan 10–32 °C ympäröivässä lämpötilassa.
Uuden automaattisen talvitoiminnon ansiosta viini säilyy asianmukaisesti tiloissa, joiden ympäröivä
lämpötila on vähintään 6 °C.
Ulkoinen sensori käynnistää toiminnon automaattisesti, kun lämpötila on alle 10 °C. Kun
ympäröivä lämpötila on 6–10 °C, sisäinen lämpötila on keskimäärin 4 °C sitä korkeampi.
LAITTEEN KÄYTTÖ
97
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite irti
sähköverkosta ennen minkään huolto- tai
puhdistustoimenpiteen aloittamista.
Viinikaapin sulatus on täysin automaattinen
• Laitteentakaseinäänilmestyvätvesipisaratosoittavat
automaattisen sulatuksen olevan käynnissä.
Sulatusvesi johdetaan automaattisesti tyhjennysaukkoon,
josta se valuu haihdutusastiaan.
• Puhdistasäännöllisestisulatusvedentyhjennysaukko
laitteen mukana toimitetun apuvälineen avulla
varmistaaksesi, että sulatusvesi pääsee poistumaan.
• Puhdistasäännöllisestilaitteentakapuolellesijoitettu
lauhdutin pölynimurilla tai harjalla.
Tarpeen vaatiessa...
1. Tyhjennä viinikaappi kokonaan.
2. Irrota laite sähköverkosta.
3. Kun laite ei ole käytössä, jätä ovi raolleen (3–4 mm)
välttääksesi homeen, hajun ja hapettumisen
muodostumista.
4. Puhdista laite.
• Puhdistasisussäännöllisestihaaleaanveteenja/
tai neutraaliin pesuaineeseen kostutetulla sienellä.
Huuhtele ja kuivaa pehmeällä pyyhkeellä. Älä käytä
hankaavia aineita.
• Puhdistalaiteulkopuoleltaveteenkastetullapehmeällä
pyyhkeellä. Älä käytä hankausjauhetta, teräsvillaa tai
tahranpoistoainetta (esim. asetonia, trikloorietyleeniä) tai
etikkaa.
• Puhdistalasiulkopuoleltaerikoispesuaineellaja
sisäpuolelta vain kostealla liinalla, vältä pesuaineita
viinien oikean säilymisen takaamiseksi.
Aktiivihiili
Lämpötilan lisäksi myös ilman laatu on viinin säilymiselle
tärkeää. Ulkopuolisen ilman suodattamiselle tärkeä elementti
on aktiivihiilisuodatin, joka takaa sopivan ilmankierron sekä
puhdistaa ilman pölystä ja hajuista (Kuva C1).
Suodatin voidaan vaihtaa, varaosia on saatavissa
huoltopalvelusta.
Ritilän puhdistus
Tammipuuritilät puhdistetaan kostealla liinalla.
Varo,ettetvahingoitatiivistettäottaessasiritilänkaapista.
Avaaovikokonaanauki.
HUOLTO JA PUHDISTUS
98
1. Laite ei toimi.
• Onkokyseessäsähkökatkos?
• Onkopistokekunnollakiinnipistorasiassa?
• Onkovirtakytkettypäällevirtakytkimestä?
• Onkosulakekunnossa?
• Onkosähköjohtoviallinen?
• Onkokäyttöpaneelilepotilassa?
2. Viinikaapin sisälämpötila ei ole tarpeeksi alhainen.
• Onkoovitiiviistisuljettu?
• Estävätköpullotovienkunnollisensulkeutumisen?
• Onkolaiteasennettulämmönlähteenläheisyyteen?
• Ovatkokäyttöpaneelinasetuksetoikeita?
• Ovatkoilmankiertoaukottukossa?
3. Viinikaapin sisälämpötila on liian alhainen.
• Onkokäyttöpaneelilepotilassa?
4. Laitteen käyntiääni on epänormaali.
• Onkolaitteenasennussuoritettuoikein?
• Koskettavatkotakaosanputkettoisiaantaitärisevätköne?
5. Viinikaapin pohjalla on vettä.
• Onkosulatusvedentyhjennysaukkotukossa?
Huom:
Pulputtavat tai puhaltavat jäähdytyspiiristä kuuluvat äänet ovat normaali ilmiö.
VIANETSINTÄ
Ennen kuin otat yhteyden huoltoon:
1. Kokeile, voitko itse poistaa häiriön (katso
”Vianetsintä”).
2. Käynnistä laite uudelleen nähdäksesi onko
vika poistunut. Jos vika esiintyy edelleen,
sammuta laite ja toista toimenpide noin
tunnin kuluttua.
3. Jos vika ei vieläkään ole poistunut, ota
yhteys huoltoon.
Ilmoita seuraavat asiat:
• häiriönlaatu,
• laitteenmalli,
• Service-numero(laitteensisäpuolelle
kiinnitettyyn arvokilpeen SERVICE‑sanan
jälkeen merkitty luku),
• täydellinenosoitteesi,
• puhelin-jasuuntanumerosi.
Huom:
Laitteen oven kätisyyden vaihtamista
Huoltopalvelun toimesta ei katsota
takuutoimenpiteeksi.
HUOLTOPALVELU
99
• Äläasennalaitettalämmönlähteidenläheisyyteen.Sijoittaminenkuumaantilaan,suoraan
auringonpaisteeseentailämmönlähteen(lämpöpatterin,lieden)läheisyyteennostaaenergian
kulutusta, ja tätä tulee sen vuoksi välttää.
• Jostämäeiolemahdollista,noudataseuraaviaminimietäisyyksiä:
‑ 30 cm puu‑ tai öljyliesistä,
‑ 3 cm sähkö‑ ja/tai kaasuliesistä.
• Optimaalinentoimintavaatii:
‑ vähintään 5 cm tilaa laitteen päällä,
‑ vähintään 4 cm tilaa laitteen takana,
‑ muiden kalusteiden sijoittamisen riittävän etäälle, jotta ilma pääsee kiertämään.
• Sijoitalaitekuivaan,hyvinilmastoituuntilaan.Tarpeenvaatiessasäädäetummaisiajalkoja.
• Puhdistasisäosa.
• Asetavarusteetlaitteensisään.
Sähköliitäntä
• Sähköliitännät tulee tehdä paikallisten määräysten mukaisesti.
• Jännite-jasähkönkulutustiedotonmainittuarvokilvessä,jokasijaitseelaitteensisällä.
Laite on kytkettävä maadoitettuun pistorasiaan. Valmistaja ei vastaa mahdollisista
ihmisille, eläimille tai esineille aiheutuneista vahingoista, jotka ovat seurausta edellä
mainittujen määräysten laiminlyönnistä.
• Jospistokeeisovipistorasiaan,pyydäammattitaitoistasähköasentajaavaihtamaanpistoke.
• Äläkäytäjatkojohtojataijakorasioita.
Sähköverkosta irrottaminen
Laite on voitava irrottaa sähköverkosta joko irrottamalla pistoke pistorasiasta tai verkkokytkimen
avulla.
ASENNUS
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8

Whirlpool WW1400/A Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend
See käsiraamat sobib ka