Whirlpool WBC 3534 A+NFCX Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend
70
Ostamasi laite on tarkoitettu kotitalouskäyttöön ja
seuraaviin tiloihin:
- työpaikkojen, liikkeiden ja/tai toimistojen
keittiötilat
- maatilat
- hotellit, motellit, loma-asunnot ja
aamiaismajoitukset (yhden asiakkaan käyttöön).
Lue käyttöohjeet huolellisesti, jotta opit
käyttämään laitetta parhaalla mahdollisella
tavalla. Ohjeet sisältävät laitteen kuvauksen ja
hyödyllisiä neuvoja.
Säilytä ohjeet vastaisuuden varalle.
1. Kun laite on purettu pakkauksesta, tarkista
ettei se ole vaurioitunut ja että ovet sulkeutuvat
tiiviisti. Mahdollisista vaurioista on ilmoitettava
jälleenmyyjälle 24 tunnin kuluessa laitteen
toimituksesta.
2. Ennen laitteen käynnistämistä on suositeltavaa
odottaa vähintään kaksi tuntia, jotta
jäähdytyskierto toimii täydellä tehollaan.
3. Laitteen asentamisen ja sähköliitäntöjen
kytkemisen saa suorittaa vain pätevä asiantuntija
valmistajan ohjeiden sekä voimassaolevien
paikallisten määräysten mukaisesti.
4. Puhdista laitteen sisäpuoli ennen käyttöä.
ENNEN TUOTTEEN KÄYTTÖÖNOTTOA
1. Pakkaus
Pakkaus on valmistettu 100-prosenttisesti
kierrätettävästä materiaalista kierrätysmerkinnän
mukaisesti. Hävitä pakkaus paikallisten
jätehuoltomääräysten mukaisesti. Pidä
pakkausmateriaalit (muovipussit, polystyreenipalat
jne.) poissa lasten ulottuvilta, sillä ne voivat aiheuttaa
vaaratilanteita.
2. Laitteen käytöstäpoisto ja romutus
Laite on valmistettu kierrätettävistä materiaaleista.
Tämä laite vastaa Euroopan yhteisön Sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden kierrätysdirektiiviä (WEEE)
2002/96/EY.Varmistamalla, että tuote poistetaan
käytöstä asianmukaisesti, voidaan auttaa estämään
sellaiset ympäristö- ja terveyshaitat, joita voi aiheutua
jätteiden asiattomasta käsittelystä.
Symboli tuotteessa tai sen asiakirjoissa
tarkoittaa, ettei laitetta saa hävittää
kotitalousjätteiden mukana. Sen sijaan tuote on
toimitettava sähkö- ja elektroniikkakomponenttien
keräys- ja kierrätyspisteeseen. Kun poistat
laitteen käytöstä, tee se käyttökelvottomaksi
katkaisemalla virtajohto. Irrota ovet ja hyllyt, jotta
lapset eivät voi jäädä loukkuun sen sisään. Noudata
käytöstäpoistossa paikallisia jätehuoltomääräyksiä.
Toimita laite kierrätyskeskukseen tai käytettyjä
laitteita vastaanottavaan liikkeeseen. Älä jätä laitetta
ilman valvontaa edes muutaman päivän ajaksi, sillä
se voi aiheuttaa vaaratilanteita erityisesti leikkiville
lapsille. Lisätietoja laitteen käytöstäpoistosta,
jälleenkäsittelystä ja kierrätyksestä on saatavilla
jätehuoltoviranomaisilta, kotitalousjätteiden
kierrätyskeskuksesta tai liikkeestä, josta laite on
ostettu.
Teknisiä tietoja:
Tässä laitteessa ei käytetä CFC-kaasua.
Jäähdytyspiiri sisältää R134a-kaasua (HFC) eikä
R600a-kaasua (HC), katso laitteen sisäpuolelle
kiinnitetty arvokilpi. Isobutaania (R600a) sisältävät
laitteet:Isobutaani on luonnonkaasu, jolla ei
ole haitallisia ympäristövaikutuksia, mutta se
on tulenarkaa. Jäähdytysputkiston moitteeton
kunto on ehdottomasti varmistettava. Tämä tuote
saattaa sisältää Kyoton pöytäkirjassa käsiteltyjä
fluorattuja kasvihuonekaasuja. Kaasu on ilmatiiviin
järjestelmän sisällä. Jäähdytyskaasu: R134a -
lämmitysvaikutuskerroin (GWP) 1300.
Vaatimustenmukaisuusvakuutus
Tämä laite on tarkoitettu elintarvikkeiden
säilyttämistä varten, ja se on valmistettu
Euroopan yhteisön CE-merkintädirektiivin nro
1935/2004 mukaisesti.
Tämän laitteen suunnittelussa, valmistuksessa ja
markkinoinnissa noudatetaan seuraavien
EU-direktiivien vaatimuksia:
- Pienjännitedirektiivin 2006/95/EY
turvallisuusmääräykset (korvaa direktiivin
73/23/ETY sekä myöhemmät lisäykset);
- EMC-direktiivin 2004/108/EY
suojausvaatimukset.
Laitteen sähköturvallisuus on
varmistettu vain, kun se on kytketty
asianmukaisesti maadoitettuun,
määräysten mukaiseen
verkkopistorasiaan.
YMPÄRISTÖNSUOJELUA KOSKEVIA
OHJEITA
71
Ellei näitä sanitointiohjeita noudateta, veden
hygieenisyys voi vaarantua.
Kun laite otetaan käyttöön ja aina suodattimen
vaihdon jälkeen, vettä on suositeltavaa valuttaa
9-14 litraa tai 6-7 minuutin ajan (ei välttämättä
jatkuvasti, mutta joka tapauksessa ennen käyttöä)
ja ensimmäisten 24 tunnin aikana valmistettu jää
on hyvä poistaa.
Kun vesiautomaattia ei ole käytetty 4-5 päivään,
putkisto on suositeltavaa huuhtoa valuttamalla
pois ensimmäinen vesilitra.
Aseta irrotettava vesihana (mallikohtainen)
paikalleen täysin puhtain käsin.
Puhdista jääkuutioastia säännöllisesti puhtaalla
vedellä.
Suodatin on ehdottomasti vaihdettava, kun
käyttöpaneelilla näkyy viesti tai kun jää-/
vesiautomaattia ei ole käytetty yli 30 päivään.
Suosittelemme, että jokaisen suodattimen
vaihdon yhteydessä jääkuutio- ja/tai
vesiautomaatti sanitoidaan elintarvikkeisiin
kosketuksessa oleville materiaaleille sopivalla
desinfiointiliuoksella (natriumhypokloriittia
sisältävä), joka ei muuta materiaalien
ominaisuuksia, käyttäen teknisestä
huoltopalvelusta saatavissa olevaa
sanitointisarjaa. Huuhtele ainakin 2 litralla vettä
ennen käyttöä.
Jää- ja vesiautomaatin osat saa vaihtaa
ainoastaan alkuperäisiin, valmistajan toimittamiin
osiin.
Teknisiä toimenpiteitä saa suorittaa vain
ammattitaitoinen henkilökunta tai huoltopalvelu.
JÄÄ- JA/TAI VESIAUTOMAATIN PUHDISTUS,
SANITOINTI JA HUOLTO
(mallikohtainen)
ASENNUS
Laitteen siirtämisessä ja
asennuksessa tarvitaan vähintään
kaksi henkilöä.
Varo vahingoittamasta lattiaa
jääkaapin siirtämisen aikana
(esim. parketti).
Tarkista asennuksen yhteydessä,
ettei laite ole virtajohdon päällä.
Varmista, ettei laite ole
lämmönlähteen lähellä.
Riittävän ilmankierron varmistamiseksi laitteen
kummallekin sivulle sekä yläpuolelle on jätettävä
vapaata tilaa asennusohjeiden mukaisesti.
Älä peitä tai tuki laitteen ilmanvaihtoaukkoja.
Älä vahingoita jääkaapin jäähdytysputkistoa.
Sijoita laite tukevalle ja tasaiselle lattialle,
tarkoituksenmukaiseen ja riittävän tilavaan
paikkaan.
Sijoita laite kuivaan ja hyvin ilmastoituun tilaan.
Laite on esisäädetty toimimaan parhaiten
ympäristössä, jonka lämpötila on alla mainittujen
arvojen välillä, arvokilvessä osoitetun
ilmastoluokan mukaisesti: Laite ei mahdollisesti
toimi moitteettomasti, jos se on ollut kauan
mainittuja lämpötila-arvoja lämpimämmässä tai
kylmemmässä tilassa.
Tarkista, että arvokilvessä mainittu jännite vastaa
asuntosi jännitettä.
Älä käytä yksi- tai kaksiosaisia sovittimia tai
jatkojohtoja.
Kytke laite vesijohtoverkkoon uuden laitteen
mukana toimitetulla putkella. Älä käytä vanhan
laitteen putkea.
Ainoastaan ammattitaitoinen henkilö tai
huoltopalvelu saa korjailla sähköjohtoa tai vaihtaa
sen.
Laite on voitava irrottaa sähköverkosta
joko irrottamalla pistoke pistorasiasta tai
verkkokytkimen avulla.
TURVALLISUUS
Älä aseta laitteeseen suihkepulloja tai astioita,
jotka sisältävät ponne- tai syttyviä aineita.
Älä säilytä tai käytä jääkaapin tai muiden
kodinkoneiden läheisyydessä bensiiniä tai
tulenarkoja kaasuja tai nesteitä. Kaasut voivat
aiheuttaa tulipalon tai räjähdyksen.
YLEISIÄ VAROTOIMIA JA SUOSITUKSIA
Ilmastoluokka
Ymp. lämpöt.
(°C)
Ymp. lämpöt.
(°F)
SN 10 - 32 50 - 90
N 16 - 32 61 - 90
ST 16 - 38 61 - 100
T 16 - 43 61 - 110
72
Älä yritä nopeuttaa sulamista mekaanisten
apuvälineiden, sähkölaitteiden tai kemikaalien
avulla. Käytä ainoastaan valmistajan
suosittelemia välineitä.
Älä käytä tai vie sähkölaitteita laitteen sisälle,
elleivät ne ole valmistajan nimenomaisesti
valtuuttamia.
Laitetta ei ole tarkoitettu sellaisten henkilöiden
käyttöön (lapset mukaan lukien), joiden fyysinen,
aistien tai mielen terveys on heikentynyt tai joilla
ei ole asianmukaista kokemusta tai tietoa laitteen
käytöstä, ellei heidän turvallisuudestaan vastaava
henkilö ole valmentanut heitä laitteen käyttöön tai
valvo sitä.
Älä anna lasten leikkiä laitteella tai piiloutua
sen sisälle. Vaarana on loukkuunjääminen ja
tukehtuminen.
Älä laita suuhun kylmävaraajien sisältämää
(myrkytöntä) nestettä (joissakin malleissa).
Älä nauti jääkuutioita tai mehujäitä suoraan
pakastimesta, sillä ne voivat aiheuttaa
kylmävaurioita.
KÄYTTÖ
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite irti
sähköverkosta ennen minkään huolto- tai
puhdistustoimenpiteen aloittamista.
Laitteet, joissa on jääpalakone ja
vedenannostelija, on liitettävä puhtaaseen
vesijohtoverkkoon (paine välillä 0,17 – 0,81 MPa
(1,7 - 8,1 bar)). Jääpalakoneet ja/tai
vedenannostelijat, joita ei liitetä suoraan
vesijohtoverkkoon, saa täyttää vain puhtaalla
juomavedellä.
Käytä jääkaappiosastoa vain tuoreiden
elintarvikkeiden säilyttämiseen ja pakastinosastoa
vain pakasteiden säilyttämiseen, tuoreiden
elintarvikkeiden pakastamiseen ja jääkuutioiden
valmistamiseen.
Älä laita pakastimeen nesteitä lasiastioissa, sillä
ne voivat särkyä.
Älä säilytä pakkaamattomia elintarvikkeita
suorassa kosketuksessa jääkaapin tai
pakastinosaston sisäosiin.
Valmistaja ei vastaa millään tavalla vahingoista,
jotka ovat aiheutuneet siitä, ettei edellä
mainittuja ohjeita ja varoituksia ole noudatettu.
Lyhyt käyttötauko
Laitetta ei tarvitse kytkeä irti sähköverkosta alle
kolme viikkoa kestävän poissaolon ajaksi. Käytä
pilaantuvat elintarvikkeet ja pakasta muut.
Jos laitteessa on automaattinen jääpalakone:
1. Kytke jääpalakone pois toiminnasta.
2. Sulje automaattiseen jääpalakoneeseen liitetty
vesihana.
3. Tyhjennä jääpala-astia.
Pitkä käyttötauko
Jos olet poissa yli kolme viikkoa, tyhjennä kaapista
kaikki ruoat. Jos laitteessa on automaattinen
jääpalakone:
1. Kytke jääpalakone pois toiminnasta.
2. Sulje automaattiseen jääpalakoneeseen liitetty
vesihana vähintään päivää aikaisemmin.
3. Tyhjennä jääpala-astia.
Teippaa puu- tai muovikiilat kummankin oven
yläosaan ja jätä ovet auki sen verran, että ilma
kiertää kummankin osaston sisällä. Näin laitteeseen
ei tule hajua tai hometta.
Laitteen kuljettaminen
1. Poista kaikki irrotettavat osat laitteen sisältä.
2. Pakkaa osat hyvin ja kiinnitä toisiinsa teipillä
siten, että ne eivät kolhiudu toisiaan vasten tai
irtoa paikaltaan.
3. Ruuvaa säätöjalat irti, jotta ne eivät kosketa
tukipintaan.
4. Sulje kumpikin ovi ja teippaa kiinni. Teippaa myös
virtajohto kiinni laitteeseen.
Sähkökatko
Sähkökatkon sattuessa ota yhteys sähkölaitokseen
ja kysy kauanko katkon oletetaan kestävän. Huom.
Huomaa, että täynnä oleva laite säilyy kylmänä
pitempään kuin tyhjempi.Jos pakasteissa näkyy vielä
jäähileitä, ne voidaan pakastaa uudelleen, mutta
ruoan maku ja tuoksu saattavat kuitenkin muuttua.
Jos pakasteiden tila on selvästi huono, ne on
viisainta heittää pois.
Korkeintaan 24 tuntia kestävä sähkökatko.
1. Pidä laitteen kumpikin ovi suljettuna. Näin
elintarvikkeet pysyvät mahdollisimman kylminä.
JOS LAITETTA EI KÄYTETÄ PITKÄÄN
AIKAAN
73
Ennen kuin aloitat minkäänlaisia huolto- tai puhdistustoimenpiteitä, irrota pistoke pistorasiasta tai kytke virta
pois laitteen virtakytkimestä. Puhdista laite säännöllisesti lämpimään veteen kastetulla sienellä ja jääkaapin
puhdistamiseen tarkoitetulla miedolla pesuaineella. Älä koskaan käytä hankausjauheita tai pesuaineita.
Älä koskaan puhdista jääkaapin osia tulenarkojen nesteiden avulla. Kaasut voivat aiheuttaa tulipalon tai
räjähdyksen. Puhdista laitteen ulkopinnat ja ovien tiivisteet kostealla liinalla ja kuivaa pehmeällä pyyhkeellä.
Älä käytä höyrypesuria. Puhdista lauhdutin seuraavalla tavalla: Irrota laitteen etusokkeli (lue ohjeet
asennusohjeista) ja puhdista kondensaattori.
Huomio:
- Painikkeita ja käyttöpaneelin näyttöä ei saa pyyhkiä alkoholia sisältävällä tai muilla voimakkailla
puhdistusaineilla. Puhdista ne pyyhkimällä kuivalla liinalla.
- Jäähdytysjärjestelmän putket sijaitsevat lähellä sulatusvesiastiaa, ja ne voivat kuumentua voimakkaasti.
Puhdista putket säännöllisesti pölynimurilla.
HUOLTO JA PUHDISTUS
Kytke laite aina irti verkkovirrasta ennen lampun vaihtoa.
Pakastinosaston lampun vaihtaminen:
1. Joissakin malleissa käytetään erikoislamppua.
2. Lampun teho ei saa olla yli 15 W.
3. Lampun vaihto-ohjeet on esitetty taulukossa (TUOTETIEDOT).
LAMPUN VAIHTAMINEN
Ennen kuin otat yhteyttä huoltoon
Toimintahäiriöt voivat usein aiheutua asioista, jotka
voit tarkistaa ja korjata itse ilman minkäänlaisia
työkaluja.
Tietyt laitteesta kuuluvat äänet ovat normaaleja,
sillä laitteessa on puhaltimia ja moottoreita,
jotka käynnistyvät ja pysähtyvät automaattisesti
säätäen erilaisia toimintoja.
Joitakin laitteen toiminnan aikana kuuluvia ääniä
voidaan vähentää seuraavalla tavalla
- tasapainottamalla laite ja asentamalla se
tasaiselle alustalle,
- siirtämällä laite irti viereisestä kalusteesta siten,
että ne eivät kosketa toisiaan,
- tarkistamalla, että varusteet on kiinnitetty oikein
laitteen sisälle,
- tarkistamalla, että pullot ja muut astiat eivät
kosketa toisiaan.
Toimintaan liittyviä ääniä: Kun laite kytketään
toimintaan ensimmäisen kerran sekä pitkän
toimintatauon jälkeen, siitä kuuluu sihisevää
ääntä. Loriseva ääni aiheutuu jäähdytysnesteen
virtaamisesta putkistoon. Surina aiheutuu
vesiventtiilin ja puhaltimen käynnistymisestä.
Kitisevä ääni aiheutuu kompressorin
käynnistymisestä tai kun valmiit jääpalat
putoavat jäälokeroon. Kitisevää ääntä kuuluu
silloin tällöin kompressorin käynnistyessä ja
pysähtyessä.
VIANMÄÄRITYS
Yli 24 tuntia kestävä sähkökatko.
1. Tyhjennä pakastinosasto kokonaan ja siirrä
pakasteet akkutoimiseen pakastimeen.
Jos käytettävissä ei ole tällaista pakastinta
tai keinojäätä, pyri käyttämään ruoat, jotka
pilaantuvat nopeimmin.
2. Tyhjennä jääpala-astia.
74
Automaattisen jääpalakoneen äänet
(mallikohtainen varuste):
- Laitteessa on automaattinen jääpalakone, minkä
vuoksi siitä voi kuulua surinaa (vesiventtiilin
toimintaääni), veden lorinaa ja ääntä, joka
aiheutuu jääpalojen putoamisesta säiliöön.
Jääkaappi ei toimi:
Onko virtajohto kytketty pistorasiaan ja onko
verkkovirran jännite oikea?
Oletko tarkistanut sulaketaulun sulakkeet?
Jos automaattinen jääpalakone ei toimi
(mallikohtainen varuste):
Onko pakastin jäähtynyt jo tarpeeksi? Uuden
laitteen jäähtyminen voi vaatia kokonaisen
vuorokauden.
Onko automaattisen jääpalakoneen
ON/OFF-painike asennossa ON?
Tarkista, että pakastinosaston sisällä oleva
automaattisen jääpalakoneen vipu ei ole
asennossa OFF eli vaaka-asennossa
(mallikohtainen varuste).
Onko vesihana auki? Tuleeko jääpalakoneeseen
vettä?
Onko laitteeseen asennettu vedensuodatin
(mallikohtainen varuste)? Suodatin saattaa olla
tukossa tai se on asennettu väärin. Tarkista
asennusohjeista, että suodatin on asennettu
oikein ja tarkista, että suodatin ei ole tukossa.
Jos ongelman syynä ei ole virheellinen
asennus tai tukkeutunut suodatin, ota yhteys
ammattitaitoiseen asentajaan.
Sulatusastiassa on vettä:
Kuumalla ja kostealla säällä on normaalia,
että astiassa on vettä. Astia saattaa olla
jopa puolillaan. Tarkista, että jääkaappi on
tasapainossa, jotta vesi ei vuoda astian reunojen
yli.
Jääkaapin oven tiivisteitä vasten olevat reunat
tuntuvat lämpimiltä:
Tämä on normaalia kuumalla säällä kompressorin
käydessä.
Sisävalo ei toimi:
Oletko tarkistanut sulaketaulun sulakkeet?
Onko virtajohto kytketty pistorasiaan ja onko
verkkovirran jännite oikea?
Onko lamppu palanut?
Jos lamppu on palanut:
1. Kytke laite aina irti verkkovirrasta ennen lampun
vaihtoa.
2. Katso kappale Huolto ja puhdistus.
Moottori tuntuu käyvän liian kauan:
Onko lauhdutin puhdistettu pölystä ja nukasta?
Ovatko ovet kunnolla kiinni?
Ovatko oven tiivisteet kunnossa?
Kuumalla säällä, tai jos huone on hyvin lämmin,
moottori käy kauemmin.
Jos ovea on pidetty auki pitkään tai avattu usein,
tai jos kaappiin on pantu paljon ruokaa, moottori
käy kauemmin, jotta laite jäähtyy.
Moottorin käyntiaika riippuu monesta eri asiasta:
oven avaamistiheydestä, säilytettävän ruoan
määrästä, huoneen lämpötilasta ja lämpötilan
asetusarvoista.
Jos laitteen lämpötila on liian korkea:
Onko jääkaapin lämpötila säädetty oikein?
Onko jääkaappiin/pakastimeen laitettu juuri paljon
tuoreita elintarvikkeita?
Onko ovia avattu liian usein?
Tarkista, että ovet sulkeutuvat kunnolla.
Tarkista, että ilmanvaihtoaukot eivät ole tukossa.
Tukkeutuminen estää kylmän ilman kiertämisen.
Jääkaappiin kertyy kosteutta:
Tarkista, että ilmanvaihtoaukot eivät ole tukossa.
Tukkeutuminen estää ilman kiertämisen.
Tarkista, että elintarvikkeet on pakattu oikein.
Kuivaa kosteat astiat ennen kuin laitat ne
jääkaappiin.
Onko ovia avattu liian usein? Kun ovi avataan,
huoneilman sisältämä kosteus pääsee jääkaapin
sisälle. Mitä useammin ovea avataan, sitä
nopeammin kosteutta muodostuu, erityisesti jos
huoneilma on hyvin kosteaa.
Jos huoneilma on hyvin kosteaa, on normaalia,
että jääkaapin sisälle kertyy kosteutta.
Ovet eivät sulkeudu ja avaudu kunnolla:
Tarkista, että pakkaukset eivät estä oven
sulkeutumista.
Tarkista, että jääkaapin sisällä olevat varusteet tai
jääpalakone eivät ole pois paikaltaan.
Tarkista, että oven tiivisteet eivät ole likaiset tai
tahmeat.
Tarkista laitteen tasapaino.
75
Ennen kuin otat yhteyttä huoltoon:
Käynnistä laite uudelleen tarkistaaksesi, onko häiriö
poistunut. Jos häiriö esiintyy edelleen, kytke laite
uudelleen irti verkkovirrasta ja odota tunti, ennen kuin
käynnistät sen uudelleen.Jos laite ei vieläkään toimi
asianmukaisesti suoritettuasi vianmääritystaulukossa
kuvatut tarkistukset ja käynnistettyäsi laitteen
uudelleen, ota yhteys tekniseen huoltopalveluun ja
kuvaile ongelma.
Ilmoita seuraavat tiedot:
laitteen malli ja sarjanumero (merkitty
arvokilpeen),
ongelman laatu,
Service-numero (laitteen sisäpuolelle kiinnitettyyn
arvokilpeen SERVICE-sanan jälkeen merkitty
luku),
täydellinen osoitteesi,
puhelin- ja suuntanumerosi.
Huom.
Laitteen oven avautumissuunta on vaihdettavissa.
Oven kätisyyden vaihtamista huoltopalvelun toimesta
ei katsota takuutoimenpiteeksi.
HUOLTOPALVELU
ENERGIANSÄÄSTÖVINKKEJÄ
Asenna laite kuivaan, hyvin ilmastoituun tilaan,
kauas lämmönlähteistä (lämpöpattereista,
liesistä jne.) ja suojaan suoralta auringonvalolta.
Käytä tarvittaessa eristelevyä.
Riittävän ilmanvaihdon varmistamiseksi jätä
laitteen sivuille ja yläpuolelle tyhjää tilaa.
Laitteen takaosan ja seinän väliin tulisi jättää
vähintään 50 mm:n rako. Tätä pienempi
rako lisää tuotteen energiankulutusta.
Tuotteen takaosan puutteellinen ilmanvaihto lisää
energiankulutusta ja vähentää jäähdytystehoa.
Ympäristön lämpötila, oven avaamiskertojen
tiheys sekä laitteen sijainti vaikuttavat
laitteen sisälämpötilaan. Huomioi nämä
tekijät säätäessäsi lämpötila-asetusta.
Anna lämpimien ruokien ja juomien jäähtyä
ennen niiden laittamista laitteeseen.
Älä estä tuulettimen pyörimistä elintarvikkeilla.
Tarkista elintarvikkeiden sijoittamisen
jälkeen, että osastojen, erityisesti
pakastimen, ovet sulkeutuvat kunnolla.
Availe ovia mahdollisimman vähän.
Kun sulatat jäätyneitä elintarvikkeita,
laita ne jääkaappiin. Jäätyneiden
tuotteiden alhainen lämpötila jäähdyttää
jääkaapissa olevia elintarvikkeita.
Jos laitteessa on erikoislokeroita (tuoretuotelokero,
Zero Degrees -lokero jne.), ne voidaan
poistaa silloin kun niitä ei käytetä.
Jääkaapin hyllyjen sijoittelulla ei ole vaikutusta
energiankulutukseen. Elintarvikkeet tulisi
sijoittaa hyllyille siten, että ilma pääsee
kiertämään (elintarvikkeet eivät saa
koskettaa toisiaan, ja elintarvikkeiden ja
takaseinän väliin on jätettävä rako).
Pakasteruokien säilytystilaa voi lisätä irrottamalla
luukun ja/tai korin (tuotetietojen mukaisesti).
Tämä ei vaikuta energiankulutukseen.
Lauhdutin (laitteen takana oleva ritilä)
tulee puhdistaa säännöllisesti.
Viallinen tai vuotava tiiviste on
vaihdettava mahdollisimman pian.
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6

Whirlpool WBC 3534 A+NFCX Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend