ELEKTRO HELIOS SK6059 Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend
SK 5109 - SK 6059
(230 V)
KÄYTTÖOHJE
BRUKSANVISNING
LIESI - SPIS
i
FI SE
2
Liedet kehittyvät, ja uudessa liedessäsi on uusia toimintoja ja ominaisuuksia. Lue sen vuoksi ohjeet huolellisesti. Kun
käytät ja hoidat liettäsi oikein, sinulla on siitä iloa ja hyötyä vuosikausiksi. Kiinnitä erityistä huomiota symbolilla
-merkittyihin turvallisuusohjeisiin, jotta et turhaan vahingoittaisi itseäsi, muita tai liettä. Liesi on tarkoitettu normaaliin
kotitalouskäyttöön. Säilytä käyttöohje myös mahdollista seuraavaa omistajaa varten.
Suomi
Turvallisuus
Lapset
l Suosittelemme vähintään 40 cm laskutilaa lieden
molemmin puolin. Vaihtoehtoisesti liesi voidaan
asentaa siten, että toisella puolella on seinä tai kaappi
ja toisella puolella laskutila.
l Keittotason suojan (lisävaruste) tulee olla asennettu
ja luukkujen turvasalvan toiminnassa.
l Pidä lapsia silmällä. Astiat, keittoalueet ja uuni
kuumenevat ja pysyvät kuumina jonkin aikaa lieden
käytön jälkeen. Niihin koskeminen voi aiheuttaa
palovammoja.
Asennus
l Lieden asennuksen ja mahdolliset korjaukset saa
suorittaa vain asennusoikeudet omaava huoltoliike tai
henkilö. Puutteellisesti suoritettu työ saattaa
heikentää lieden toimintaa ja aiheuttaa henkilö-ja/ tai
omaisuusvahinkoja.
l Liesi on painava, reunat ja kulmat, joihin sinun ei
yleensä tarvitse koskea, saattavat olla teräviä. Käytä
käsineitä liettä siirrettäessä.
l Kaatumisesteen tulee olla asennettu. Silloin liesi ei
kaadu epätavallisenkaan kuormituksen johdosta.
Käyttö
l Älä koskaan käytä vaurioitunutta keraamista tasoa.
Neste voi ylikiehuessaan ja/tai puhdistuksessa päästä
lieden jännitteisiin osiin. Katkaise virta liedestä ja ota
yhteyttä huoltoon lieden korjaamiseksi.
l Älä jätä alumiinifolioita, muovia tms. keittotasolle.
Lämmin keittoalue saattaa polttaa/sulattaa paperin/
muovin.
l Älä koskaan jätä kiehuvaa öljyä tai rasvaa, parafiinia
tai muuta helposti syttyvää ainetta liedelle ilman
valvontaa. Tulipalon sattuessa käännä vääntimet
nolla-asentoon ja katkaise virta liesituulettimesta.
TUKAHDUTA TULI KANNEN AVULLA, älä koskaan
käytä vettä.
l Käytä vain keraamista tasoa ja uunia varten
suunniteltuja astioita.
l Tarkista, että astioiden pohjat ovat tasaisia. Ku-
perapohjaiset astiat johtavat huonosti lämpöä ja
pyörivät helposti keraamisella tasolla.
l Varmista, että lieden vääntimet ovat nolla-asennossa,
kun liettä ei käytetä.
Puhdistus
l Pidä keraaminen taso ja uuni puhtaina. Rasva ja
roiskeet käryävät kuumennettaessa ja aiheuttavat
pahimmassa tapauksessa palovaaran.
l Poista välittömästi ylikiehumiset kuumalta keraami-
selta tasolta. Sokeri ja sokeria sisältävät keitokset
(hillo, marmeladi, mehu yms.), sula muovi ja alumii-
nifolio saattavat vaurioittaa tasoa.
l Varo vaurioittamasta luukun lasia puhdistuksen
yhteydessä. Jos lasin reunoihin tulee säröjä, se
saattaa särkyä muutaman lämmityskerran jälkeen.
Hoito ja huolto
l Käännä kaikki vääntimet nolla-asentoon ennen
lampun vaihtoa.
l Huollot ja mahdolliset korjaukset on annettava
valtuutetun huoltoliikkeen tehtäväksi. Varmistaaksesi
laitteesi moitteettoman toiminnan vaadi aina
käytettäväksi sopivinta, siis aIkuperäistä varaosaa.
Romutus
l Auta ehkäisemään vahingot lieden romuttamisen
yhteydessä: kun lieden kaapeli on irrotettu liesi-
rasiasta, katkaise kaapeli lieden puoleisesta päästä
ja poista uunin luukun turvalukitus toiminnasta.
Ympäristönäkökohtia
· Hävitä laitteen pakkaukset asianmukaisella tavalla.
Hävittäessäsi käytöstä poistettua laitetta tee se
käyttökelvottomaksi ennen hävitystä. Irrota
verkkopistoke ja katkaise verkkojohto.
Käyttöohjeessa käytetyt
symbolit
Turvallisuustietoa
Vaiheittain etenevät toiminnot
Neuvoja ja vihjeitä
Ympäristönäkökohtia
F
3
Opi tuntemaan:
Liesi
SK 5109 SK 6059
1
2
3
4
5
1
2
3
4
5
6
1. Keittoalueen varoitusvalot
2. Keraaminen keittotaso
3. Vääntimet ja merkkivalot
4. Uuni
5. Jalusta
6. Säilytyslaatikko
Sisällysluettelo
ytlle Asentajalle
Turvallisuus 2
Opi tuntemaan: 3
Vääntimet ja merkkivalot 4
Ennen lieden käyttöönottoa 6
Lieden käyttö 6
Uuni 7
Leivontataulukko (SK 5109) 8
Ruoanvalmistustaulukko / grillaus (SK 5109) 9
Paistotaulukot (SK 6059) 10
Hoito ja puhdistus 11
Huolto 13
Neuvoja ja vinkkejä käytännön ongelmiin 14
Neuvoja ja vinkkejä teknisiin ongelmiin 15
Pakkauksen purkaminen 16
Tekniset tiedot 16
Asennus 17
Turvavarusteiden asentaminen 18
Sähköliitäntä 19
4
Keraaminen taso
Keraamisessa tasossa on neljä keittoaluetta, jotka käy-
tön aikana hehkuvat tai sammuvat tehon kytkeytyessä
päälle ja pois eri pituisiksi ajoiksi riippuen
tehonvalintavääntimen asennosta.
Näin tapahtuu myös maksimiteholla ylikuumenemisen
estämiseksi.
Mallissa SK 5109 on yksi keittoalueen varoitusvalo, joka
palaa, jos jonkun keittoalueen lämpötila on yli 55°C,
vaikka vääntimet olisikin käännetty nolla-asentoon.
Mallissa SK 6059 on jokaisella keittoalueella oma
varoitusvalonsa. Ne palavat, kun vastaavan alueen
lämpötila on yli 55°C, vaikka väännin olisikin käännetty
nolla-asentoon.
Keraaminen taso on kova ja sileä. Se kestää hyvin
lämmintä, kylmää ja lämpötilanvaihteluita, mutta voi
vioittua iskuista, kuten lasi yleensäkin. Taso voi rikkoutua
esim. maustepurkin pudotessa tasolle. Älä koskaan
seiso keittotasolla, sillä liettä ei ole suunniteltu
kestämään tällaista kuormitusta.
SK 5109
SK 6059
Keittoalueen varoitusvalot (x 1)
Keittoalueen varoitusvalot (x 4)
Vääntimet ja merkkivalot
SK 5109
SK 6059
1
23 5
4
1. Keittoalueiden vääntimet
2. Uunin toiminto-väännin
3. Uunin lämpötilan valitsin
4. Lieden merkkivalo
5. Uunin merkkivalo
1
235
4
5
Uuni
Tiedot siitä miten käytät toimintoja, löydät kappaleesta
Lieden käyttö, sekä taulukoista käyttöohjeen lopussa.
Voit valita seuraavista toiminnoista:
Ylä-/alalämpö
Ylälämpö
Alalämpö
Grilli
Uuni on pinnoitettu sileällä emalilla. Uunin luukun rakenne
on kaksiosainen. Luukun lasit ovat sisäpinnoiltaan lämpöä
heijastavat, jonka ansiosta luukun ulkopinnan lämpötila
on alhainen. Katso kappaleesta Hoito ja puhdistus,
kuinka luukun osat voi puhdistaa.
Säilytyslaatikko
(vain mallissa SK 6059)
Uunin alla on varusteiden säilytyslaatikko. Laatikko
avataan nostamalla hieman kahvasta ja vetämällä sitten
ulospäin.
Uunivalaisin
FO 2653
SK 6059
Uunivalaisin
SK 5109
Turvavarusteet
· Lapsiturvallisuus paranee, jos luukun salpa eli
lapsilukko ja keittotason suoja (lisävaruste) on
toiminnassa.
· Lisäksi suosittelemme vähintään 40 cm leveää
laskutilaa lieden molemmin puolin.
KEITTOTASON SUOJA asennetaan estämään lapsia
kaatamasta kuumia nesteitä päälleen.
KAATUMISESTEEN pitää olla asennettuna, ettei liesi
kaadu normaalia suuremmankaan kuormituksen
yhteydessä, esim. jos lapsi istuu avonaisen uunin luukun
päälle. Kaatumiseste toimii vain, jos liesi on työnnetty
paikalleen.
LUUKUN SALVAN eli lapsilukon ansiosta lasten on
vaikeampi avata uunin luukkua.
Nosta luukun salpaa, kun haluat avata luukun.
6
Keraaminen taso
Älä koskaan käytä vaurioitunutta keraamista tasoa.
Neste voi ylikiehuessaan ja/tai puhdistuksessa
päästä lieden jännitteisiin osiin. Katkaise virta
liedestä ja ota yhteys valtuutettuun
huoltoliikkeeseen korjausta varten.
Älä koskaan jätä kiehuvaa öljyä tai rasvaa,
parafiinia tai muuta helposti syttyvää ainetta liedelle
ilman valvontaa. Tulipalon sattuessa käännä
keittoalueiden vääntimet 0-asentoon ja katkaise
virta liesituuletti- mesta. TUKAHDUTA TULI
KANNEN AVULLA, älä koskaan käytä vettä.
Älä jätä alumiinifolioita, muovia tms. keittotasolle.
Lämmin keittoalue saattaa polttaa/sulattaa paperin/
muovin.
Keittoalueita ohjataan vääntimistä, jotka on merkitty 0-6.
Asento 6 merkitsee suurinta tehoa. Vääntimiä voi kääntää
myötä- ja vastapäivään. Kun jotain väännintä käännetään,
lieden punainen merkkivalo syttyy.
Tarkista, että kattilan/paistinpannun pohja sekä keittotaso
ovat puhtaat ja kuivat asettaessasi astian keittoalueelle.
Alkuvaiheessa voit ensin kiehauttaa ruoan suurimmalla
teholla ja pienentää sen jälkeen tehoa. Ajan myötä opit
valitsemaan sopivan vääntimen asennon valmistettavan
ruoan, ruokamäärän ja keittoastian mukaan. Käytä kantta
energiankulutuksen alentamiseksi. Älä unohda kytkeä
virtaa pois keittoalueista!
Älä koskaan käytä liettä säilytyspaikkana tai tyhjennä
ostoksia sen päälle.
Puhdista varusteet
Pese leivinpelti, uunipannu ym. lämpimällä vedellä ja
astianpesuaineella. Huuhtele ja pyyhi kuivaksi.
Polta uunin suojarasva
Pidä lapsia silmällä! Uuni tulee erittäin
kuumaksi.
1. Valitse ylä-/alalämpö ja korkein lämpötila. Uunin
luukun pitää olla kiinni.
2. Tuuleta keittiö. Katkaise virta uunista, kun käry ja
savuaminen on lakannut.
3. Puhdista uuni, luukku ja kannattimet lämpimällä
vedellä ja astianpesuaineella. Pyyhi kuivaksi.
Ennen lieden käyttöönottoa
Lieden käyttö
Keittoastian valinta
Liesi, jossa on keraaminen keittotaso, asettaa keitto-
astioille suurempia vaatimuksia kuin valurautalevyillä
varustettu liesi. Seuraavat asiat ovat tärkeitä:
· Tarkista keittoastian pohja. Kupera pohja pyörii
keraamisella tasolla ja lämmön siirtyminen on
huonoa.
· Alumiinilla on hyvä lämmönjohtokyky, mutta saattaa
jättää tasolle hopeanvärisiä tahroja. Tahrat poistetaan
erikoispuhdistusaineella, jota voi hankkia lähimmästä
valtuutetusta huoltoliikkeestä.
· Lasiset tai emaloidut karkeapohjaiset keittoastiat
kuluttavat tasoa enemmän kuin muuta materiaalia
olevat keittoastian pohjat.
Uusia keittoastioita hankittaessa on suositeltavaa valita
ruostumatonta terästä oleva monikerrospohjainen
keittoastia. Keittoajan lyhentämiseksi ja samalla
energian säästämiseksi on keittoastian pohjan oltava:
· vähintään samankokoinen kuin keittoalue. Liian
pienestä kattilasta ylikiehuva ruoka palaa kiinni
keittoalueeseen.
· sileäpohjainen.
· hieman kovera, koska tällöin pohja kuumentuessaan
suoristuu.
7
Älä koskaan aseta alumiinifoliota, leivinpeltiä tai
uunipannua suoraan uunin pohjalle. Mikäli uunin
alalämmön siirtyminen estetään, uunin pohjan
emali saattaa vaurioitua ylikuumenemisesta.
Uuni kuumenee käytössä. Pidä lapsia silmällä.
Pelti voi vääntyä lämpötilan vaihtumisen yhteydessä ja/
tai jos se on täytetty epätasaisesti esimerkiksi pizzalla.
Pelti palautuu jäähtyessään alkuperäiseen muotoonsa.
Uunissa voit käyttää:
YLÄ-/ALALÄMPÖÄ, ylä- ja alavastus kytkettynä
YLÄLÄMPÖÄ, ylävastus kytkettynä
ALALÄMPÖÄ, alavastus kytkettynä
GRILLIÄ, grillivastus kytkettynä
Kaikissa toiminnoissa keltainen merkkivalo palaa
kuumennusvaiheessa ja sammuus kun haluttu lämpötila
on saavutettu (syttyy ja sammuu, kun termostaatti kytkee
ja katkaisee virran syötön).
Pellin korkeuden valinta
Uunissa on neljä kannatinta (katso kuva).
Leivonta/Ruoanlaitto
Noudata taulukon ohjeita. Kokeile pehmeitä kakkuja
hammastikulla noin 5 minuuttia ennen täyttä aikaa. Voit
silloin lyhentää tai pidentää paistoaikaa. Valmistusohje,
vuokien materiaali, väri, muoto ja koko voivat vaikuttaa
lopputulokseen.
Paistaminen
Uunissa paistaminen on vaivatonta ja kätevää. Nau-
danliha, kuten paahto- ja sisäpaisti ovat maukkaimpia,
jos ne valmistetaan 125°C lämmössä, vaikka se viekin
enemmän aikaa. Valitse uuninkestävä vuoka, johon liha
juuri mahtuu, tällöin paistoliemi ei kuivu. Joulukinkusta
valuu paistettaessa yleensä paljon nestettä. Käytä sen
vuoksi suurta paistovatia tai uunipannua ja ota se uunista
varovasti.
Paistinlämpömittarin käyttö
Parhaan tuloksen saavuttamiseksi lämpömittarin kärjen
on oltava keskellä paistin paksuinta osaa, joka lämpenee
viimeisenä. Uunin lämpö vaikuttaa lämpömittariin, minkä
takia koko putkiosan on oltava lihan sisässä. Muista
myös, että lämpömittari voi näyttää väärin mikäli mittarin
kärki osuu rasvakerrokseen tai luuhun.
Aseta paisti esilämmitetyn uunin alaosaan. Kun liha on
saavuttanut halutun lämpötilan, ota paisti ulos uunista,
peitä se alumiinifoliolla ja anna jäähtyä noin 15 minuuttia.
Näin liha on helpompi leikata ja paisti jää
mehukkaammaksi.
Uuni
4
3
2
1
Grillaus
Grillattavan ruoan koko, rasvaisuus, muoto, määrä ja
lämpötila vaikuttavat kypsymisaikaan ja lopputulokseen.
Kala ja vaalea liha (linnut, vasikka ja porsas) eivät ruskistu
yhtä helposti kuin punainen liha (nauta ja riista).
Grillausöljy ja/tai grillimauste parantavat väriä, mutta
lisäävät palamisvaaraa.
Grillauksen paras lopputulos saavutetaan silloin, kun
ruokaa ei laiteta grilliin suoraan jääkaapista. Kuivaa ruoka
ja aseta se uuniritilälle. Mausta mieleiseksesi. Muista
aina laittaa ritilän alle foliolla peitetty pelti, joka kerää
rasvan tms. Porsaankyljykset, pihvit, kalafileet yms.
asetetaan uunin yläosaan, kun taas esimerkiksi paksut
paahtokyljet asetetaan alaosaan.
Käännä toimintoväännin asentoon ja lämpötilan valitsin
haluttuun lämpötilaan, max 250°C. Aloita grillaus 3-5
MINUUTIN lämmityksen jälkeen. Tarkkaile kypsymistä
ja käännä ruoka ainakin kerran kypsennyksen aikana.
Liian pitkä grillausaika kuivattaa, ja pahimmassa
tapauksessa polttaa ruokasi. Uunin luukun on oltava
suljettuna grillauksen aikana.
8
Leivontataulukko (SK 5109)
Kakkupohja 175-200 1 30 - 40
Kääretorttu 225-250 2 / 3 5 - 7
Marengit 100-125 2 / 3 40 - 50
Muffinsit 225 2 / 3 10 - 12
Pikkuleivät murotaikinasta 175-200 2 / 3 5 - 10
Pikkupullat/Sämpylät 225 2 / 3 8- 12
Piparkakut 175 2 / 3 5 - 7
Pitkot/kranssit 200-225 1 15 - 20
Pitkulaiset, raskaat leivät 175-200 1 50 - 60
Pyöreät leivät 225 1 30 - 35
Reikäleivät 200-225 2 / 3 10 - 15
Sokerikakku, kevyt 175 1 35 - 45
Sokerikakku, raskas 150-175 1 50 - 60
Teeleivät 225-250 2 / 3 8 - 10
Vehnäsämpylät 225-250 2 / 3 8 - 12
Vuokaleivät/pitkulaiset
leivät, kevyet 200-225 1 30 - 40
°C
Yleistä
Siirrä aina paistetut leivät tms. ritilälle. Peitä leivonnaiset
leivinliinalla, paitsi ne joihin haluat rapean kuoren.
Pellin korkeuden valinta
Uunissa on neljä kannatinta (katso kuva).
MINUUTIT
Kannatin
4
3
2
1
4
3
2
1
9
Broileri 175 1 / 2
Broilerinpuolikkaat * 200-225 1 40-50
Filee (sian, naudan, riistan) 175 1 / 2 55-60
Grillimakkara 250 3 / 4 5-8
Jauhelihapihvi, pakastettu, 100 g 250 3 / 4 10-12
Kala
- keitetty 200 1
- omassa liemessä keitetty 100 1
- paistettu 200-225 1
Kinkku, tuore 175 1 70
Kohokkaat 175-200 2 / 3
Lapapaisti 175 1 75
Lihamureke 175-200 1 / 2
Lihapullat uunipannussa 225 2 / 3
Maksa, noin 1,5 cm 250 3 / 4 10-12
Munakkaat 200-225 2 / 3
Naudanpaisti 125 1 70-75
Paahtokylki * 175 200-225 1
Paahtopaisti 125 1 55-60
Paisti (vasikka, lammas, riista) 175 1 70-75
Paistokset 225 1 / 2
Pekonipannari 225 2 / 3
Pihvi, noin 1,5 cm 250 3 / 4 6-8
Piirakat 225 2 / 3
Pizza 250 2 / 3
Porsaankyljys, noin 1,5 cm 250 3 / 4 12-15
Porsaan selkäpaisti 175 1 80-85
Silakkapihvit 225 2 / 3
Uuniperuna 225 2 / 3
Vuoat, laatikot 200-225 1 / 2
Välikyljys, noin 1,5 cm 250 3 / 4 10-15
°C
Ruoanvalmistustaulukko / grillaus
(SK 5109)
°C °C
* Valitse alhaisempi lämpötila, kun käytät grillausmausteita
tai -öljyjä.
Romutus
Irrota lieden kaapeli seinärasiasta.
Katkaise kaapeli niin läheltä lieden takaosaa kuin
mahdollista.
Poista uunin luukun turvalukitus toiminnasta, ettei siitä ole
vaaraa pikkulapsille.
Ota yhteyttä paikalliseen kierrätyskeskukseen lieden
romuttamista varten.
MINUUTIT
4
3
2
1
10
Lämpötila
Makeat leivonnaiset
Vatkattu alustettava
taikina 2 180 45 ~ 60
Hapatettu alustettava
taikina 2 180 20 ~ 35
Murotaikina 2 180 20 ~ 30
Juustokakku 1 175 60 ~ 80
Pyöreä omenatorttu 1 180 40 ~ 60
Marjatorttu 2 175 60 ~ 80
Marjapiiras 2 180 45 ~ 60
Pikkupullat 2 180 15 ~ 25
Pikkuleivät 2 180 10 ~ 20
Marengit 2 100 90 ~ 120
Leivät ja pizza
1000 Vaalea leipä 1 200 45 ~ 60 1 iso leipä
500 Ruisleipä 2 200 30 ~ 45 Leipävuoassa
500 Sämpylät 2 200 20 ~ 35 8 sämpylää
250 Pizza 1 220 20 ~ 35 Paistovuoassa
Paistokset
Makaronipaistos 2 200 40 ~ 50
Kasvispaistos 2 200 45 ~ 60
Piiraat 2 200 35 ~ 45
Lasagne 2 200 45 ~ 60
Liha
1000 Naudanliha 2 200 50 ~ 70 Ritilällä
1200 Sianliha 2 200 100 ~ 130 Ritilällä
1000 Vasikanliha 2 200 90 ~ 120 Ritilällä
1500 Paahtopaisti 2 220 50 ~ 70 Ritilällä
1200 Lampaanliha 2 200 110 ~ 130 Reisi
1000 Kana 2 200 60 ~ 80 Kokonainen
4000 Kalkkuna 2 200 210 ~ 240 Kokonainen
1500 Ankka 2 175 120 ~ 150 Kokonainen
3000 Hanhi 2 175 150 ~ 200 Kokonainen
1200 Jänis 2 200 60 ~ 80 Paloiteltu
Kala
1000 Kokonaisena 2 200 40 ~ 60 2 kalaa
800 Fileet 2 200 30 ~ 40 4 fileetä
Ylä-/alalämpö
HUOM!
Paino
(g)
Paistoaika
minuutteina
Ylä-/alalämpö ja kiertoilma
RUOKA
Paistotaulukot (SK 6059)
Kannatin
4
3
2
1
HUOM!
Paistoaikaan ei kuulu
esikuumennusaika.
Suosittelemme lyhyttä
uunin esikuumennusta (n.
10 minuuttia) ennen pizzan
paistamista.
Pihvit 4 800 4 max 10 8
Kyljykset 4 600 4 max 12 8
Makkarat 8 500 4 max 10 6
Kana (paloiteltu) 6 800 3 max 30 20
Kepakot 4 700 4 max 12 10
Kana (rintapalat) 4 400 4 max 13 10
Tomaatit 8 500 4 max 12
Kala (fileet) 4 400 4 max 8 6
Lämpimät voileivät 4 4 max 8
Paahtoleipä 4 4 max 2~3 1
Yläpuoli
Lämpötila
Kpl Paino
Määrä
Paistoaika
(minuutteina)
Alapuoli
Grilli
RUOKA
Kannattimet
4
3
2
1
Grilli
11
Yleistä
Puhdista liesi heti käytön jälkeen puhtaalla liinalla ja
lämpimällä vedellä, johon on mahdollisesti lisätty
astianpesuainetta. Älä käytä koskaan hankausaineita tai
muita naarmuttavia aineita lieden puhdistukseen.
Tehokkaampi puhdistus voi kuitenkin joissakin
tapauksissa tulla kysymykseen. Noudata silloin seuraavia
ohjeita. Älä unohda puhdistaa myös irrotettavan
höyryaukon suojuksen alta. Suojuksen voit pestä
astianpesukoneessa.
Ennen kuin vedät lieden paikaltaan puhdistaaksesi sen
takaa, haluamme varmuuden vuoksi muistuttaa, että
lieden kaatumiseste toimii vain kun liesi on
sijoituspaikallaan.
Keraaminen taso
Estääksesi tason vahingoittumisen, poista HETI,
tason ollessa kuuma, puhdistuskaapimella tasolle
ylikiehuneet runsaasti sokeria sisältävät keitokset
(esim. marmeladi), samoin sulanut muovi ja folio.
Likainen taso heikentää lämmön johtumista tasosta
astiaan. Pyyhi taso käytön jälkeen kostealla liinalla. Älä
koskaan käytä hankausainetta, naarmuttavia sieniä,
uuninpuhdistusainetta tms. keraamisella tasolla. Jos taso
on hyvin likainen, menettele seuraavasti:
1. Poista tahrat yms. puhdistuskaapimella.
2. Käytä keraamisen tason puhdistusainetta, kun
keittoalueiden varoitusvalot ovat sammuneet. Ravista
pulloa, annostele muutama tippa ja levitä kuivalla
talouspaperilla. Poista lika/puhdistusaine kaapimella
edestakaisin työnnöin.
3. Hankaa kiiltäväksi kostealla talouspaperilla. Älä jätä
puhdistusainetta tasolle, vaan poista kostealla
pyyhkien huolellisesti. Aine saattaa muuten syöpyä
kiinni keittoaluetta seuraavan kerran käytettäessä.
Lopuksi taso kuivataan.
Uuni
Jos uuni on hyvin likainen, menettele seuraavasti:
1. Poista kiinnitarttuneet roiskeet ja ylikiehumiset esim.
puisella tai muovisella paistinlastalla.
2. Levitä sienellä uunin pohjalle suopaa, mieluimmin
nestemäistä.
3. Sulje luukku. Valitse lämpötilaksi 100°C ja kytke ylä-/
alalämpö noin 10 minuutiksi.
4. Kun uuni on jäähtynyt, pese se puhtaalla vedellä.
Käytä tarvittaessa saippuoitua teräsvillaa varovasti.
Pyyhi kuivaksi.
30°
Puhdistuskaapimella
Hoito ja puhdistus
F
12
Uunin luukku
Varo vaurioittamasta luukun lasia puhdistuksen
yhteydessä. Jos lasin reunoihin tulee säröjä, se
saattaa särkyä muutaman lämmityskerran jälkeen.
Uunin luukku voidaan irrottaa puhdistusta varten
seuraavasti:
1. Avaa luukku, käännä saranasuojat auki, irrota luukku
nostamalla 30° kulmassa.
2. Asenna luukku takaisin paikalleen suorittamalla
toimenpiteet päinvastaisessa järjestyksessä.
Lamput
Uunilampun vaihto
1. Käännä KAIKKI vääntimet NOLLA-ASENTOON ja
varmista, ettei uuni ole lämmin.
2. Irrota suojalasi (katso kuva).
3. Irrota viallinen lamppu.
4. Asenna tilalle uusi E14-kannalla varustettu lamppu,
jossa on merkinnät 230V, 25W ja 300°C.
5. Asenna suojalasi paikalleen.
Merkkivalolamput
Merkkivalolamput ovat glimlamppuja, ja niiden kestoikä
on normaalisti pitkä. Jos lamppu vioittuu, ota yhteys
huoltoliikkeeseen.
Säilytyslaatikko
(vain mallissa SK 6059)
1. Laatikossa on kannattimet, yksi molemmilla puolilla.
Tyhjennä laatikko ja vedä sitä ulospäin niin pitkälle
kuin se tulee.
2. Ota kiinni laatikon molemmilta puolilta niin läheltä liettä
kuin mahdollista.
3. Nosta laatikkoa kevyesti ylöspäin kunnes sulut
avautuvat.
4. Vedä laatikko pois kannattimilta.
Aseta laatikko takaisin kannattimille puhdistuksen
jälkeen ja työnnä paikalleen.
FO 0287
SK 6059
SK 5109
FO 0424
13
Lieden korjaukset saa suorittaa vain asennusoikeudet
omaava huoltoliike tai henkilö. Puutteellisesti suoritettu
työ saattaa heikentää lieden toimintaa ja aiheuttaa henkilö
ja/tai omaisuusvahinkoja.
Liedelle myönnetään ostopäivästä lukien kahden (2)
vuoden takuu, joka kattaa materiaali- ja valmistusviat.
Takuuehdot noudattavat alan yleisiä ehtoja, ja niitä on
saatavana joko myyjäliikkeestä tai maahantuojalta.
Säilytä ostokuitti, jotta siitä voidaan määrittää takuun
alkamispäivä.
Joitakin yksinkertaisia toimenpiteitä saa ja voi itse tehdä,
mikäli liesi ei toimi moitteettomasti, katso sivut 14 ja 15.
Huollot ja mahdolliset korjaukset on annettava valtuutetun
huoltoliikkeen tehtäväksi. Lähimmän valtuutetun
huoltoliikkeen numeron löydät puhelinluettelon keltaisilta
sivuilta tai soittamalla numeroon 0200-2662 (0,95 mk/
min + pvm). Varmistaaksesi laitteesi moitteettoman
toiminnan vaadi aina käytettäväksi sopivinta, siis
alkuperäistä varaosaa. Huollosta ja varaosien myynnistä
vastaa HUOLTOLUX, Porissa, puh. (02) 622 3300.
Korvaus huollosta voidaan periä myös takuuaikana:
· aiheettomasta valituksesta
· ellei käyttöohjeita ole noudatettu.
Lieden uunikammion oikealle sivulle kiinnitetyssä
arvokilvessä on tiedot liedestä. Kopioi tiedot alla olevaan
kohtaan, niin ne löytyvät helposti, jos sinun pitää ottaa
yhteys huoltoliikkeeseen.
Malli .....................................................
Tuotenumero .....................................................
Sarjanumero ......................................................
KULUTTAJANEUVONTA Tuotettasi tai sen käyttöä
koskeviin kysymyksiin saat vastauksen
kuluttajaneuvonnastamme soittamalla numeroon
0200-2662 (0,95 mk/min.+pvm).
SER. NO.
MOD.
PROD. NO.
TYPE
SER. NO.
Mod.
PROD. NO.
Huolto
14
ONGELMA SYY TOIMENPITEET
Ruoka-/vehnäleivät, pehmeät kakut Jos uunin lämpötila on liian alhainen, Vertaa valittua lämpötilaa taulukon
eivät nouse. leivonnainen nousee ensin ja sen tai reseptin suosituksiin.
jälkeen laskee ja jää litteäksi.
Ruoka- /vehnäleipätaikina ei ole Ruoka- /vehnäleipätaikina on
kohonnut oikein. Liian pitkä kohotus kohotettava vedottomassa tilassa
leivonnan jälkeen jättää leivonnaiset huoneenlämmössä. Painettaessa
litteiksi. taikinaa kevyesti on painauman
tasoituttava itsestään. Tarkista
kohotusaika reseptistä
Liian vähän hiivaa tai leivinjauhetta. Tarkista reseptistä, että olet mitan-
nut oikean määrän.
Liian kuuma rasva/nesteseos tuhoaa Tarkista aina nesteen lämpötila,
hiivan vaikutuksen. ennen kuin lisäät sen. Tuorehiivalle
37°C, kuivahiivalle 45-50°C.
Ruoka-/vehnäleivästä, pehmeistä Leivän kuivumisen syynä voi olla Tarkista reseptistä, että olet valinnut
kakuista tulee kuivia. liian pieni nestemäärä, liian suuri oikean jauholaadun ja oikean
jauhomäärä tai väärä jauholaatu. määrän jauhoja/nestettä.
Jos uunin lämpötila on liian alhainen, Tarkista, että olet asettanut oikean
leivonnaiset joutuvat paistumaan lämpötilan.
uunissa liian kauan ja kuivuvat.
Leivonnaiset/ruokalajit paistuvat Jos uunin lämpötila on liian korkea, Tarkista, että olet asettanut oikean
liian tummiksi. leivonnaiset tummuvat liikaa ennen lämpötilan.
kypsymistä.
Liian korkealle asetettu leivonnainen/ Tarkista taulukosta tai reseptistä,
ruokalaji saa tavallisessa paistossa että olet valinnut oikean kannatin-
liikaa ylälämpöä. Vaikutus on korkeuden.
päinvastainen asetettaessa pelti liian
alas.
Leivonnaiset/ruoat ovat vaaleita. Uunin pohjalle asetettu alumiinifolio, Tarkista, ettei uunin pohjalla ole
leivinpelti tai uunipannu estää mitään.
alalämmön siirtymistä ja saattaa
vaurioittaa uunin emalipintaa.
Vaaleissa kakkuvuoissa kakut pais- Vaihda mahdollisesti tummempiin
tuvat vaaleammiksi kuin tummissa vuokiin.
vuoissa.
Neuvoja ja vinkkejä käytännön
ongelmiin
15
Älä tee mitään, mikä voisi aiheuttaa henkilö- tai tuotevaurioita. Mikäli vika ei korjaannu alla olevilla toimenpiteillä, ota
yhteys valtuutettuun huoltoliikkeeseen.
ONGELMA SYY TOIMENPITEET
Liesi ei toimi Liesi ei saa virtaa. Tarkista sulake ja tarvittaessa vaihda
viallinen sulake
Vikavirtasuoja on lauennut. Tarkista, että se on kytketty.
Keitto/paistoajat ovat pitkiä. Kattila/paistinpannu on sopimaton. Valitse hieman koverapohjainen
kattila tai paistinpannu.
Liesikäyttöön sopivilla lasi- ja
posliiniastioilla on huonompi
lämmönjohtokyky kuin esim.
alumiiniastioilla.
Väärä vääntimen asento. Yleensä on parasta ensin kiehauttaa
ruoka suurimmalla teholla ja alentaa
tehoa sen jälkeen.
Uunivalo ei toimi. Lamppu on rikki. Vaihda viallinen lamppu uuteen.
Keraaminen taso on loimuinen. Keraaminen taso on väärin puh- Puhdista taso huolellisesti ohjeita
distettu. noudattaen.
Neuvoja ja vinkkejä teknisiin
ongelmiin
16
Tarkista, että liesi on virheetön. Ilmoita mahdollisista
kuljetusvaurioista välittömästi myyjälle.
Pakkaus on kierrätyskelpoinen. Ota yhteyttä kier-
rätyskeskukseen, jos et ole varma minne voit viedä
pakkausmateriaalin.
Varusteet
Nämä toimitetaan lieden mukana:
· Emaloidut leivinpellit ja uunipannu
· uuniritilä
· kaatumiseste asennustarvikkeineen
· puhdistuskaapimella
· käyttöohje.
Keittotason suojan voi ostaa LISÄVARUSTEENA.
Mitat (mm)
SK 5109 SK 6059
leveys 500 600
korkeus, toimitettaessa 900 900
syvyys 600 600
Tilavuus (litraa)
uuni 44 58
Liitäntäteho (W)
230 V liesi 8025 7625
Keittoalueet
KOKO (mm) TEHO (W)
takavasen 145 1200
takaoikea 180 1700
etuvasen 180 1700
etuoikea 145 1200
Lamput
Merkkivalolamppu: glimlamppu
Uunilampun kanta E14, merkinnät 230-240V, 25W
Pakkauksen purkaminen
Tekniset tiedot
Tämä laite täyttää seuraavien EEC-direktiivien
vaatimukset:
-73/23 - 90/683 (pienjännitedirektiivi);
-89/336 (direktiivi sähkömagneettisesta
yhteensopivuudesta);
-93/68 (yleiset direktiivit)
sekä niiden seurannaismuutokset.
17
Lieden asennuksen ja korjaukset saa suorittaa vain
asennusoikeudet omaava huoltoliike tai henkilö.
Liesi on painava. Reunat ja kulmat, joihin sinun ei
yleensä tarvitse koskea saattavat olla teräviä.
Käytä käsineitä liettä siirrettäessä.
Tarkista ennen lieden asennusta, että sen mitat ovat
keittiökalusteiden mukaiset. Mittaa työpöydän korkeus
lattiasta tason yläreunaan ja jalustan syvyys seinästä
jalustan reunaan (katso kuva). Liesi voidaan myös
asentaa seinän tai vaihtoehtoisesti korkean kaapin
viereen.
Lieden jalusta on toimitettaessa sovitettu 900 mm
työtasokorkeuteen ja 550 mm kalustesokkelisyvyyteen.
Lieden korkeusmittaa voidaan muuttaa korkeudelle 850
mm.
Jalustan korkeuden
muuttaminen
1. Kallista liesi varovasti etuosa lattiaa vasten (katso
kuva). Aseta esim. pakkauksessa oleva suojakappale
lattian ja lieden väliin.
2. Irrota ruuvit A (4 kpl, katso kuva).
3. Irrota ruuvit B (4 kpl, katso kuva).
4. Siirrä jalusta korkeudelle 850 mm.
5. Kiinnitä ruuvit A ja B.
6. Nosta liesi pystyasentoon ja asenna vaakasuoraan.
Asennus vaakasuoraan
Lieden on oltava vaakasuorassa, jotta esim. rasva leviäisi
tasaisesti paistinpannun pohjalle. Tarkista vaakasuoruus
asettamalla vesivaaka tai vedellä täytetty paistinpannu
keraamiselle tasolle.
Lieden jalkoja voi tarvittaessa nostaa ja laskea. Säädä
jalkoja moniotepihdeillä.
A
B
Asennus
18
Kaatumiseste
Kaatumiseste pitää olla, asennettu, ettei liesi
kaadu normaalia suuremmassakaan
kuormituksessa.
Katso lieden mukana tulevaa kaatumisesteen
asennuskuvaa.
1. Aseta asennuskuva lieden asennusaukon
takaseinään (katso kuva).
2. Katso kuvasta mitat, jotka pätevät kummallekin
puolelle. Mittaa kaatumisesteen paikka ja ruuvaa este
kiinni tukevaan materiaaliin tai sopivaan
vahvikkeeseen.
3. Työnnä liesi paikalleen.
Muista että kaatumiseste toimii vain jos liesi on työnnetty
paikoilleen.
Keittotason suoja (lisävaruste)
Keittotason suojan pitää olla asennettu, etteivät
lapset vatäisi keittoastioita liedeltä.
Aseta keittotason suoja paikalleen painamalla suojan
takaosaa, jotta se tarttuu tason reunoihin.
Turvavarusteiden asentaminen
19
Lieden asennuksen ja korjaukset saa suorittaa vain
asennusoikeudet omaava huoltoliike tai henkilö.
Puutteellisesti suoritettu työ saattaa heikentää
lieden toimintaa ja aiheuttaa henkilö- ja/tai
omaisuusvahinkoja.
Liitäntäohje on liitäntäriman välittömässä läheisyydessä.
Lieden liitäntäteho ja jännite on mainittu arvokilvessä,
joka on lieden uunikammion oikealla sivulla.
3 x 2,5 mm
2
230V 1~
1 2 3 4 5
L1 N PE
Ø
4 x 2,5 mm
2
400V 2N~
1 2 3 4 5
L1 L2 N PE
Ø
5 x 1,5 mm
2
400V 3N~
1 2 3 4 5
L1 L2 L3 N PE
Ø
Sähköliitäntä
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7
  • Page 8 8
  • Page 9 9
  • Page 10 10
  • Page 11 11
  • Page 12 12
  • Page 13 13
  • Page 14 14
  • Page 15 15
  • Page 16 16
  • Page 17 17
  • Page 18 18
  • Page 19 19

ELEKTRO HELIOS SK6059 Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend

teistes keeltes