Bauknecht WLE 1015 Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend

See käsiraamat sobib ka

80
ENNEN VIINIKAAPIN KÄYTTÖÖNOTTOA
Ostamasi ammattikäyttöön tarkoitettu wine cellar
(viinikaappi) on valmistettu ainoastaan viinin
säilyttämistä varten.
Lue käyttöohjeet huolellisesti, jotta opit
parhaiten käyttämään laitetta. Ohjeet
sisältävät laitteen kuvauksen sekä hyödyllisiä
neuvoja viinien säilytyksestä.
Luettuasi ohjekirjan pane se talteen
vastaisuuden varalle.
1. Kun laite on purettu pakkauksesta tarkista, että
ovi sulkeutuu moitteettomasti.
Mahdollisista vaurioista on ilmoitettava
jälleenmyyjälle 24 tunnin kuluessa.
2. Ennen laitteen käynnistämistä on suositeltavaa
odottaa vähintään kaksi tuntia, jotta
jäähdytyskierto toimii täydellä tehollaan.
3. Laitteen asentamisen ja sähköliitäntöjen
kytkemisen saa suorittaa vain pätevä asiantuntija
valmistajan ohjeiden sekä voimassaolevien
paikallisten määräysten mukaisesti.
1. Pakkaus
Pakkaus on valmistettu 100-prosenttisesti
kierrätettävästä materiaalista kierrätysmerkinnän
mukaisesti. Hävitä pakkaus paikallisten
jätehuoltomääräysten mukaisesti. Pidä
pakkausmateriaalit (muovipussit, polystyreenipalat
jne.) poissa lasten ulottuvilta, sillä ne voivat
aiheuttaa vaaratilanteita.
2. Laitteen käytöstäpoisto ja romutus
Laite on valmistettu kierrätettävistä materiaaleista.
Tämä laite vastaa Euroopan yhteisön Sähkö- ja
elektroniikkalaitteiden kierrätysdirektiiviä (WEEE)
2002/96/EY.Varmistamalla, että tuote poistetaan
käytöstä asianmukaisesti, voidaan auttaa estämään
sellaiset ympäristö- ja terveyshaitat, joita voi
aiheutua jätteiden asiattomasta käsittelystä.
Symboli tuotteessa tai sen asiakirjoissa
tarkoittaa, ettei laitetta saa hävittää
kotitalousjätteiden mukana. Sen sijaan tuote on
toimitettava sähkö- ja elektroniikkakomponenttien
keräys- ja kierrätyspisteeseen.
Kun poistat laitteen käytöstä, tee se
käyttökelvottomaksi katkaisemalla virtajohto. Irrota
ovet ja hyllyt, jotta lapset eivät voi jäädä loukkuun
sen sisään.
Noudata käytöstäpoistossa paikallisia
jätehuoltomääräyksiä. Toimita laite
kierrätyskeskukseen tai käytettyjä laitteita
vastaanottavaan liikkeeseen. Älä jätä laitetta ilman
valvontaa edes muutaman päivän ajaksi, sillä se voi
aiheuttaa vaaratilanteita erityisesti leikkiville lapsille.
Lisätietoja laitteen käytöstäpoistosta,
jälleenkäsittelystä ja kierrätyksestä on saatavilla
jätehuoltoviranomaisilta, kotitalousjätteiden
kierrätyskeskuksesta tai liikkeestä, josta laite on
ostettu.
Teknisiä tietoja:
Tässä laitteessa ei käytetä CFC-kaasua.
Jäähdytyspiiri sisältää R134a-kaasua (HFC) eikä
R600a-kaasua (HC), katso laitteen sisäpuolelle
kiinnitetty arvokilpi.
Isobutaania (R600a) sisältävät laitteet:Isobutaani on
luonnonkaasu, jolla ei ole haitallisia
ympäristövaikutuksia, mutta se on tulenarkaa.
Jäähdytysputkiston moitteeton kunto on
ehdottomasti varmistettava.
Tämä tuote saattaa sisältää Kyoton pöytäkirjassa
käsiteltyjä fluorattuja kasvihuonekaasuja. Kaasu on
ilmatiiviin järjestelmän sisällä.
Jäähdytyskaasu: R134a - lämmitysvaikutuskerroin
(GWP) 1300.
Vaatimustenmukaisuusvakuutus
Tämä laite on tarkoitettu elintarvikkeiden
säilyttämistä varten, ja se on valmistettu
Euroopan yhteisön CE-merkintädirektiivin nro
1935/2004 mukaisesti.
Tämän laitteen suunnittelussa, valmistuksessa ja
markkinoinnissa noudatetaan seuraavien EU-
direktiivien vaatimuksia:
- Pienjännitedirektiivin 2006/95/EY
turvallisuusmääräykset (korvaa direktiivin
73/23/ETY sekä myöhemmät lisäykset);
- EMC-direktiivin 2004/108/EY
suojausvaatimukset.
Laitteen sähköturvallisuus
on varmistettu vain, kun se
on kytketty asianmukaisesti
maadoitettuun, määräysten
mukaiseen
verkkopistorasiaan.
YMPÄRISTÖNSUOJELUA KOSKEVIA
OHJEITA
501941102002FIN:Layout 1 17-04-2009 14:05 Pagina 80
81
Käytä viinikaappia ainoastaan viinin säilyttämiseen
äläkä laita siihen muunlaisia elintarvikkeita.
Älä peitä tai tuki laitteen ilmanvaihtoaukkoja.
Älä anna lasten leikkiä laitteella tai piiloutua sen
sisälle. Vaarana on loukkuunjääminen ja
tukehtuminen.
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite irti
sähköverkosta ennen minkään huolto- tai
puhdistustoimenpiteen aloittamista.
Sähköjohdon saa vaihtaa vain valtuutettu
asiantuntija.
Älä säilytä kaapissa räjähdysalttiita aineita.
Varo ettet vahingoita lattioita siirtäessäsi laitetta
(esim. parketti).
Älä käytä jatkojohtoja tai soviteosia.
Laitetta ei ole tarkoitettu lasten tai
taitamattomien henkilöiden käyttöön.
Varo, ettet vahingoita jäähdytysaineputkia.
Älä käytä sähkölaitteita laitteen sisällä, elleivät ne
ole valmistajan suosittelemia.
Laite on asennettava kuivaan ja hyvin
ilmastoituun tilaan. Laite on säädetty toimimaan
ympäristössä, jonka lämpötila on alla mainittujen
arvojen välillä arvokilvessä osoitetun
ilmastoluokan mukaisesti. Laite ei mahdollisesti
toimi moitteettomasti, jos se on ollut kauan
mainittuja lämpötila-arvoja lämpimämmässä tai
kylmemmässä tilassa.
Tärkeää:
Jos kaappiin laitetaan suuria määriä viiniä,
tasaisen lämpötilan saavuttaminen saattaa kestää
useampia päiviä.
Huomio! Säilytyslämpötila ei koskaan saa olla alle
6°C.
Laitteen toiminnan aikana kaapin seinään
muodostuu vesipisaroita tai huurretta. Se johtuu
toiminnasta. Huurretta ei tarvitse poistaa eikä
vesipisaroita kuivata. Takaseinä sulaa
automaattisesti. Sulatusvesi johdetaan
automaattisesti tyhjennysaukkoon, josta se valuu
haihdutusastiaan.
Puuritilöillä pullot voidaan säilyttää järjestyksessä.
Jokaisen hyllyn maksimipaino on 40 kg.
Pulloja sijoitettaessa on muistettava
Sijoita pullot keskelle ritilää.
Varo, etteivät pullot kosketa lasiovea, kun suljet
oven.
Huomio: säilytä nesteet, joiden alkoholiprosentti
on korkea, tiiviisti suljettuna pystysuorassa
asennossa.
Kaapin ilmankierron johdosta eri alueiden
lämpötilat vaihtelevat:
kylmimmät alueet ovat takaseinän läheisyydessä ja
lämpimimmät lasioven vierellä.
Säilytä pullotetut viinit aina ilman pakkausta, älä
pidä niitä laatikoissa.
Suositeltu määrä 0,75 litran Bordeaux-pulloja:
- h 1 400: 88 pulloa
- h 1 600: 101 pulloa
- h 1 800: 119 pulloa
Laitteeseen mahtuu kuitenkin seuraava määrä
pulloja:
- h 1 400: ENINTÄÄN 101 pulloa
- h 1 600: ENINTÄÄN 121 pulloa
- h 1 800: ENINTÄÄN 137 pulloa
YLEISIÄ VAROTOIMIA JA SUOSITUKSIA
Ilmastoluokka
Ymp. lämpöt.
(°C)
Ymp. lämpöt.
(°F)
SN 10 - 32 50 - 90
N 16 - 32 61 - 90
ST 16 - 38 61 - 100
T 16 - 43 61 - 110
501941102002FIN:Layout 1 17-04-2009 14:05 Pagina 81
82
Viinien säilyttäminen
Kuten tunnettua, viiniä voidaan säilyttää pitkään.
Sopivassa tilassa valkoviinejä voidaan säilyttää noin kaksi vuotta
sadonkorjuuvuodesta, mutta on suositeltavaa käyttää ne vuoden kuluessa.
Kevyitä punaviinejä voidaan säilyttää enintään kaksi vuotta, täyteläiset
punaviinit sen sijaan voivat kestää kymmenenkin vuotta ja passito-viinit jopa
kaksikymmentä.
Kun ostat pullon viiniä laita se heti kellariin tai muuhun sopivaan
säilytystilaan.
Vaiheissa viiniviljelyksestä rypäleiden kypsymiseen, sadonkorjuuseen ja
viininvalmistukseen on kolme määräävää tekijää: valo, ilman kosteus ja
ympäristön lämpötila. Jotta viinin maku saavuttaa täyden kypsyyden ja jotta
se säilyttää arominsa, se täytyy säilyttää oikein näiden kolmen
tekijän vuorovaikutuksen avulla.
Säilytyspaikka
Kaikilla ei ole kellaria viinin säilyttämistä varten.
Teknologia on vasta äskettäin tuottanut hyvän vaihtoehdon
klassiselle kellarille. Ostamasi jääkaappi-kellari (Wine Cellar) on
erikoislaite, joka on suunniteltu erityisesti viinin oikeanlaista
säilyttämistä varten. Siinä ei säilytetä hedelmiä, vihanneksia ja
purkkeja, vaan ainoastaan mieliviinejäsi. Näin voit tehdä
vuosikertaviiniä sekä säilyttää oikein ja käyttää kaikenlaista viiniä.
Säilytystapa
Perussääntö viinin säilytyksessä on pitää pullot kallellaan niin että viini koskettaa korkkia. Monet luulevat,
että se aiheuttaa tyypillisen "korkin" tuoksun. Itse asiassa viinin oleminen kosketuksissa korkin kanssa
parantaa korkin kimmoisuutta, jolloin se toimii paremmin.
Toinen tärkeä elementti viinin säilytyksessä on pullojen järjestys: viinit sijoitetaan maun mukaan, mutta
järjestyksessä alkuperän, tyypin, tuottoalueen, tuottajan ja vuoden perusteella toimitettuja
luokitteluetikettejä käyttäen. Jos pullot on helppo löytää ja ottaa paikaltaan, vältät turhia liikkeitä ja tärinää,
joka voi aiheuttaa sakan hajoamista heikentäen enemmän tai vähemmän viinin ulkonäköä. Liikuta siis pulloja
mahdollisimman vähän ja anna viinin levätä. Älä anna pullojen koskettaa takaseinää, se haittaa laitteen
sulatusta ja sulatuksen aikana syntyvät vesipisarat voivat myös vahingoittaa pullojen etikettejä.
Hyllyjen, joiden päälle pullot asetetaan, tulee olla puuta. Se on materiaali, joka vaimentaa tärinää ja pitää
pullon erossa lämpöä tai kylmyyttä huokuvasta seinästä.
On myöskin hyvin tärkeää pitää viinipullot etäällä aineista ja tiloista, joissa on vahva haju, koska haju saattaa
tarttua viiniin. Sen vuoksi ostamassasi laitteessa on aktiivihiilisuodatin, joka poistaa ilmassa mahdollisesti
olevat epäpuhtaudet.
TIETOJA VIINISTÄ
501941102002FIN:Layout 1 17-04-2009 14:05 Pagina 82
83
Lämpötila ja kosteus
Lämpötila on perustavaa laatua oleva tekijä koko viinin iän ajan. Se määrää viinin kehityksen pullossa olon
aikana. Parasta säilymistä varten lämpötilan tulee olla jatkuvasti välillä 8-12°C. On hyvin tärkeää välttää
äkillisiä suuria lämpötilan vaihteluita: liian korkea lämpötila laajentaa nesteitä ja aiheuttaa viinin kypsymisen
nopeutumisen kun taas liian alhainen lämpötila (alle 4-5°C) voi aiheuttaa tartraattien saostumisen pilaten
viinin ulkonäön. Äärimmäisessä tilanteessa, lämpötilan laskiessa alle 0°C, viini saattaa jäätyessään rikkoa
korkin.
Myös kosteus on säilymisessä äärimmäisen tärkeä tekijä: liian kuiva ympäristö saa korkin kuivumaan ja liian
kostea ympäristö edistää homeen ja haitallisten mikro-organismien kehittymistä. Oikea suhteellisen
kosteuden taso on 50-70%.
Korkki
Korkki on pullon tärkeä osa: sen laatu, jonka viinin tuottaja valitsee, on hyvin tärkeä viinin oikeaa
kypsymistä varten. Korkin moitteeton kunto, myös ostetuissa pulloissa, riippuu pelkästään tuottajan ja
pullottajan käyttö- ja varastointitavoista.
Laitteen käyttöönotto
Katso käynnistys- ja lämpötilan säätöohjeet oheisesta tuotekortista.
Säädä lämpötila Tietoja viinistä -luvun mukaan, jotta laite toimii asianmukaisesti.
Huom:
Ympäröivän ilman lämpötila, oven avaamistiheys ja laitteen sijainti saattavat vaikuttaa viinikaapin
sisälämpötilaan. Ota huomioon nämä tekijät lämpötilaa säätäessäsi.
Automaattinen talvitoiminto
Ilmastoluokka SN takaa viinikaapin toiminnan 10 - 32°C ympäröivässä lämpötilassa.
Uuden automaattisen talvitoiminnon ansiosta viini säilyy asianmukaisesti tiloissa, joiden ympäröivä lämpötila
on vähintään 6°C.
Ulkoinen sensori käynnistää toiminnon automaattisesti, kun lämpötila on alle 10°C. Kun ympäröivä
lämpötila on 6 - 10°C, sisäinen lämpötila on keskimäärin 4°C sitä korkeampi.
LAITTEEN KÄYTTÖ
501941102002FIN:Layout 1 17-04-2009 14:05 Pagina 83
84
Irrota pistoke pistorasiasta tai kytke laite irti
sähköverkosta ennen minkään huolto- tai
puhdistustoimenpiteen aloittamista.
Viinikaapin sulatus on täysin automaattinen
Laitteen takaseinään ilmestyvät vesipisarat osoittavat
automaattisen sulatuksen olevan käynnissä.
Sulatusvesi johdetaan automaattisesti tyhjennysaukkoon, josta
se valuu haihdutusastiaan.
Puhdista säännöllisesti sulatusveden tyhjennysaukko laitteen
mukana toimitetun apuvälineen avulla varmistaaksesi, että
sulatusvesi pääsee poistumaan.
Puhdista säännöllisesti laitteen takapuolelle sijoitettu lauhdutin
pölynimurilla tai harjalla.
Tarpeen vaatiessa...
1. Tyhjennä viinikaappi kokonaan.
2. Irrota laite sähköverkosta.
3. Kun laite ei ole käytössä, jätä ovi raolleen (3-4 mm) välttääksesi
homeen, hajun ja hapettumisen muodostumista.
4. Puhdista laite.
Puhdista sisus säännöllisesti haaleaan veteen ja/tai neutraaliin
pesuaineeseen kostutetulla sienellä. Huuhtele ja kuivaa
pehmeällä pyyhkeellä. Älä käytä hankaavia aineita.
Puhdista laite ulkopuolelta veteen kastetulla pehmeällä
pyyhkeellä. Älä käytä hankausjauhetta, teräsvillaa tai
tahranpoistoainetta (esim. asetonia, trikloorietyleeniä) tai
etikkaa.
Puhdista lasi ulkopuolelta erikoispesuaineella ja sisäpuolelta
vain kostealla liinalla, vältä pesuaineita viinien oikean
säilymisen takaamiseksi.
Aktiivihiili
Lämpötilan lisäksi myös ilman laatu on viinin säilymiselle tärkeää.
Ulkopuolisen ilman suodattamiselle tärkeä elementti on
aktiivihiilisuodatin, joka takaa sopivan ilmankierron sekä puhdistaa
ilman pölystä ja hajuista (Kuva C1).
Suodatin voidaan vaihtaa, varaosia on saatavissa huoltopalvelusta.
Ritilän puhdistus
Tammipuuritilät puhdistetaan kostealla liinalla.
Varo, ettet vahingoita tiivistettä ottaessasi ritilän kaapista.
Avaa ovi kokonaan auki.
HUOLTO JA PUHDISTUS
501941102002FIN:Layout 1 17-04-2009 14:05 Pagina 84
85
1.Laite ei toimi.
Onko kyseessä sähkökatkos?
Onko pistoke kunnolla kiinni pistorasiassa?
Onko virta kytketty päälle virtakytkimestä?
Onko sulake kunnossa?
Onko sähköjohto viallinen?
Onko käyttöpaneeli lepotilassa?
2.Viinikaapin sisälämpötila ei ole tarpeeksi alhainen.
Onko ovi tiiviisti suljettu?
Estävätkö pullot ovien kunnollisen sulkeutumisen?
Onko laite asennettu lämmönlähteen läheisyyteen?
Ovatko käyttöpaneelin asetukset oikeita?
Ovatko ilmankiertoaukot tukossa?
3.Viinikaapin sisälämpötila on liian alhainen.
Onko käyttöpaneeli lepotilassa?
4.Laitteen käyntiääni on epänormaali.
Onko laitteen asennus suoritettu oikein?
Koskettavatko takaosan putket toisiaan tai tärisevätkö ne?
5.Viinikaapin pohjalla on vettä.
Onko sulatusveden tyhjennysaukko tukossa?
Huom:
Pulputtavat tai puhaltavat jäähdytyspiiristä kuuluvat äänet ovat normaali ilmiö.
VIANETSINTÄ
Ennen kuin otat yhteyden huoltoon:
1. Kokeile, voitko itse poistaa häiriön (katso
“Vianetsintä").
2. Käynnistä laite uudelleen nähdäksesi onko vika
poistunut. Jos vika esiintyy edelleen, sammuta
laite ja toista toimenpide noin tunnin kuluttua.
3. Jos vika ei vieläkään ole poistunut, ota yhteys
huoltoon.
Ilmoita seuraavat asiat:
häiriön laatu,
laitteen malli,
Service-numero (laitteen sisäpuolelle
kiinnitettyyn arvokilpeen SERVICE-sanan jälkeen
merkitty luku),
täydellinen osoitteesi,
puhelin- ja suuntanumerosi.
Huom:
Laitteen oven kätisyyden vaihtamista
Huoltopalvelun toimesta ei katsota
takuutoimenpiteeksi.
HUOLTOPALVELU
501941102002FIN:Layout 1 17-04-2009 14:05 Pagina 85
86
Älä asenna laitetta lämmönlähteiden läheisyyteen.
Sijoittaminen kuumaan tilaan, suoraan auringonpaisteeseen tai
lämmönlähteen (lämpöpatterin, lieden) läheisyyteen nostaa
energian kulutusta, ja tätä tulee sen vuoksi välttää.
Jos se ei ole mahdollista, noudata seuraavia minimietäisyyksiä:
• 30 cm puu- tai öljyliesistä,
• 3 cm sähkö- ja/tai kaasuliesistä.
Asenna toimitetut välikappaleet laitteen taakse sijoitetun
lauhduttimen takaosaan (katso kuvaa).
Laitteen tehokkaan toiminnan varmistamiseksi sen yläpuolelle on
jätettävä vähintään 5 cm:n rako. Jätä tilaa myös viereisten
kalusteiden ja laitteen väliin ilmankiertoa varten.
Sijoita laite kuivaan, hyvin ilmastoituun tilaan. Tarpeen vaatiessa
säädä etummaisia jalkoja.
Puhdista sisäosa.
Aseta varusteet laitteen sisään.
Sähköliitäntä
Sähköliitännät tulee suorittaa paikallisten määräysten mukaisesti.
Jännite- ja sähkönkulutustiedot on ilmoitettu arvokilvessä, joka sijaitsee laitteen sisällä.
Laitteen maadoitus on lakisääteinen.
Valmistaja ei vastaa mahdollisista henkilöille, eläimille tai esineille aiheutuneista vahingoista,
jotka seuraavat yllä mainittujen määräysten noudattamisen laiminlyönnistä.
Jos pistokkeen ja pistorasian tyyppi ei ole sama, pistoke on vaihdettava pätevän asiantuntijan toimesta.
Älä käytä jatkojohtoja tai soviteosia.
Sähköverkosta irrottaminen
Sähköverkosta irrottamisen on oltava mahdollista joko irrottamalla pistoke pistorasiasta tai verkkokytkimen
avulla.
ASENNUS
501941102002FIN:Layout 1 17-04-2009 14:05 Pagina 86
  • Page 1 1
  • Page 2 2
  • Page 3 3
  • Page 4 4
  • Page 5 5
  • Page 6 6
  • Page 7 7

Bauknecht WLE 1015 Kasutusjuhend

Tüüp
Kasutusjuhend
See käsiraamat sobib ka